Emme äänestä sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavia

Vieras
Vieras

/ #569 Re:

12.12.2010 23:03

#568: Malamuutti -  lastenpsykiatri Tytti Solantauksen yhteenveto

 Minkä takia vetoat yhteenvetoon? Kotimainen kasvatustiede on kansainvälisesti tunnustettu erittäin korkeatasoiseksi. Sielläkin on tutkittu mm. tuota käytyä keskustelua seksuaalisten tapahtumien vaikutuksista ja tutkimus tukee hyvin lapsen oikeuksien julistusta. Oli sitten ne altistukset heteroiden tai homojen toimesta.

Itse tuohon yhteenvetoon, kun perehdyt syvemmin, taustasi kirjoituksista ymmärtäen epäilen, ettet referoi kovin paljoa kotimaista tutkimusta lapsilähtöisestä kasvatuksesta. Jotta saat mieleisiä tuloksia, pitää hakea niitä valtameren takaa, vaikka Euroopassa ja Suomessa on nimenomaan paneuduttu aiheen kasvatustieteellisiin lähtökohtiin.

Siellä valtameren takana aihetta tutkitaan rahoittajan näkökulmasta ja molempiin suuntiin löytyy yhtä lailla. Yhteenvetoja voi tehdä monenlaisia, se ei edellytä suurempaa tiedettä. Kun yhteenvedon saa väitöksen tasolle, vasta sitten se haastetaan ja hyväksytään tai hylätään tieteellisiin fundamentteihin pohjautuen.