IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Taisto Holla, Mieskonmäki |
/ #271 Re: Puulla korvattava kivihiiltä ei turvetta23.12.2010 10:27#270: Metsänhoitaja - Puulla korvattava kivihiiltä ei turvetta "Tässä tekniikassa ollaankin Suomessa päästy maailman johtavaksi maaksi ja se taas on tuonut valtavat vientimarkkinat teollisuudelle." Väittäisin, että melko kyseenlainen asema. Mitä tulee tuohon käsitykseen, että ollaan ikäänkuin energiaomavaraisia, kuten myös Perussuomalaiset omilla nettisivuillaan mainostaa, niin voi käydä samalla tapaa kuten Puolassa, Puolaanhan tuodaan tänäpäivänä hiiltä Venäjältä, kun sitä vielä 40 vuotta sitten, kun minäkin aloitin merenkulkijana, laivattiin hiiltä Puolasta mm. Helsinkiin. Nyt kun vuonna 2009-2010 olin taas samoissa hiilenkuljetus hommissa, laivasimme hiiltä Pietarista Gdanskiin ja Gdyniaan. Puolan energian tuotanto on vuosikymmenten kuluessa rakennettu täysin omavaraisen kivihiilen varaan, mutta nyt kun sitä ei ole, on jouduttu tuontilinjalle. Näkemykseni mukaan Suomessa käy samalla tapaa, kun turpeella on ensin hävitetty otsonikerrosta ja suot kaluttu loppuun, niin joudumme viimeistään silloin Puolan tapaan tuontilinjalle. Melko lyhyt näköistä ajatusmallia heität, kun olis parempi jättää ne suot rauhaan ja keskittyä ympäristöystävällisempiin energiamuotoihin, mutta tämä nykyinen ympäristöajatteluhan on "isäntäpuolueen" peukalon alla, ollut maailman sivu.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21047 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025