IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Pauli Pajunen
Vieras

/ #272 263 Taisto Hollan huomioimaa

23.12.2010 12:09

Lueskelin tuon lähettämäsi linkin, artikkelin ja siinä oli muutamia mielenkiintoisia asioita. "Laskeutumisaltaan syvyys pidetään matalana, jotta saataisiin kasvamaan pohjakasvillisuutta." Mahtaa hyvin kasvaa happamassa suoturpeen tuomassa mössössä?
Tosiaankin siellä oli mahdollisuus aloittaa kaivuut ilman lupaa, takuusummaa vastaan. Näin toimii valtion yritys, jota valvoo valtion yritys ja antaa luvan aloittaa nostotyöt pienellä takuusummalla. Tämähän on, kun amerikkalaisten sotatouhujen valvontaa, josta jenkit haluaa tuomita itse, itsensä, tekemistään sotarikoksista. Tähänkö ollaan menossa, että työt voi aloittaa heti takuusummaa vastaan? Näinkö saadaan turvesoille luvat, joilla nostettaisiin turvetta lupien loppumiseen asti?  Ei P.
Ehdotankin, että runnomme yhdistyksen pikaisesti kasaan ja teemme vetoomuksen valtiovallalle, (pitäkööt kriisikokouksen) tällaisen käytännön lopettamisesta ja
myöskin turvetuotannon alasajosta, jos, ei pystytä vesi ja ilmasto-ongelmia ratkomaan. Mielivaltaiseen valtion toimintaan ei auta muu, kuin järjestää Helsingin kauppatorille koko kesän kestävä näyttely vesien tilasta. Miettiköön päättäjät, sitten kärsiikö tosiasioita tuoda esille. Tässäkin luvassa ravinnepäästöt kaadettaisiin maatalouden niskaan. Mielestäni turvetuotannosta poistuvia alueita, ei tulisi ottaa maanviljelykäyttöön, koska huuhtoutumat tulevat suoraan vesistöihin.
Viljelykäytössä olevat rantapellot tulisi ohjata luomutuotantoon, tai parempi vaihtoehto olisi järjestää muualle. Onhan viljelyyn löytynyt tukia tähänkin asti, niin miksei nytkin? Ei muuta, kun lopparit klopparoimaan Eu:n suuntaan

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE NÄKEMYKSISTÄ RIIPPUMATTA!