Yksikin lapsimurha on liikaa

Asialla on monta puolta

/ #189 Re:

01.09.2012 16:47

#186: Henna Wessman -

"Yhdysvalloissa kovien vankeusrangaistusten määrääminen on johtanut vankiloiden ahtauteen, järjestyshäiriöihin ja kurjistumiseen. Se on johtanut myös vankeinhoidon kustannusten kasvuun. Rikollisuutta ei tällä tavoin ole onnistuttu torjumaan. Kanadassa ollaankin nyt huolestuneita siitä, että Kanada seuraa tässä Yhdysvaltain huonoa esimerkkiä.

Vaatimus rangaistusten koventamisesta näyttäytyy usein poliitikoille helppona keinona kalastella suosiota. Suomessa käytävän keskustelun yhteydessä olisi hyvä pitää esillä sitä seikkaa, että Yhdysvalloissa kovien rangaistusten politiikka ei ole johtanut toivottuun lopputulokseen. Harjoitetun politiikan seurauksena on pikemminkin ollut yhä useampien nuorten joutuminen rikoskierteeseen."

Kuolemantuomiokaan ei näissä tapauksissa tuppaa auttamaan. En haluaisi olla se, joka päättää kuolemantuomiosta ja päätös onkin sitten virheellinen - näitäkin tapauksia on paljon eri puolilla maailmaa.

Toivotaan, että tapaus tutkitaan ja sitten vasta päätetään syytetäänkö ketään. Kannattaa myös tutustua lastensuojeluun ja huostaanottoon liittyviin lakeihin, ennen kuin lähdetään syyttämään "sosiaalitanttoja", jotka ovat kädet täynnä työtä joka tapauksessa. Järjestelmässä on selkeästi ongelma - en usko, että asiasta päätöksiä tekevät ovat tarkoituksella tätä aiheuttaneet.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53150-jari-sinkkonen-ylelle-moni-lapsi-elaa-kotihelvetissa-ruoaksi-vessapaperia-haaleassa