Rekisteröikää Lapsiin Sekaantuneet ja Siitä Tuomitut Pedofiilit Suomessa
![]() Anonyymi |
/ #62 Tietämättäni 24 vuotta pedofiilin vaimona09.01.2011 11:295 vuotta avioeron jälkeen toinen kaksostytöistäni kertoi isän käyttäneen häntä hyväksi niin pienestä, kuin hän jaksaa muistaa. Paikkakunnalla, jossa asuimme oli liikkeellä pedofiili, joka onnistui aina livahtamaan pakoon. Asiasta puhuttiin ruokapöydässä ja siunailin tuota kauheutta ääneen lasteni ja mieheni läsnä ollessa. Eipä käynyt mielessä, että asiaan mahdollinen syyllinen, joka silloin tuntui olevan minusta ja lapsistani hyvin kaukana, istuikin samassa ruokapöydässä. Hänen reaktionsa kylläkin jäivät mieleen ja ihmetyttivät jo tuolloin. Pedofiili on niin ovela että hän kykenee harjoittamaan addiktiaan terveiden edessä aivan huoletta ja esittämään kunniallista kansalaista. Lähiomaisetkaan eivät voi hulluimmissa kuvitelmissaan ymmärtää, että he asuvat kenties psyykkisesti häiriintyneen ihmisen kanssa, joka vie jatkuvasti viattomilta lapsilta oikeudet kunnialliseen ja oikeita arvoja kuinnioittavaan elämään. Jokainen pedofiili, tai sellaiseksi epäilty tulisi panna tarkkailuun ja kun asia on todistein selvä, heitä ei saa päästää vapaaksi, koska tuo mielen syöpä ei parane koskaan ja on aina vaara terveille lapsille. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
356 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
76 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
54 Luotu: 07.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
342 Luotu: 29.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
867 Luotu: 14.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11077 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
164 Luotu: 03.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025