Turkistarhaus kiellettävä!
Ihmisnahka-asuinen (oma) Vieras |
/ #157 Re: turkis on in...hottava10.01.2011 21:12#156: norpannahka-asunainen - turkis on in
Tiedän monia ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään kunnostautuneet ympäristöetiikan, "viherpiiperryksen" suhteen, mutta jotka silti vastustavat turkistarhausta, koska tietävät tarhaeläinten olosuhteiden olevan täysin sopimattomia kehittyneille eläimille. Kuka hyväksyisi, että koiraa pidettäisi pikkuruisessa häkissä koko koiran eliniän?! Mikä tahansa vähänkin kehittyneempi eläin on muutakin kuin solujensa ja elintensä summa ja tarvitsee fysiologisten tarpeidensa tyydyttämisen lisäksi elämäänsä muutakin. Nyt voimaan tulleet uudet säädökset tarhoilla eivät takaa eläimille alkuunkaan mahdollisuuksia Suomen eläinsuojelulain säätämään oikeuteen lajityypilliseen käyttäytymiseen. Uudet säädökset eivät anna tarhaeläimille yhtään luonnonmukaisempia olosuhteita, joita olisi esimerkiksi supikoirille mahdollisuus olla kuumuutta tai kylmyyttä tai päivänvaloa paossa (supikoira on yöeläin), tai olla jopa talvihorroksessa tai poikasineen luolan suojissa (esim. kettueläimillä saattaa luonnossa olla neliökilometrien suuruisilla reviireillään pelkästään 30 neliömetrin pesäluolasto, jossa on yli 200 sisäänkäyntiä). Minkeillä ei myöskään ole edelleenkään mahdollisuutta tehdä pesää, pyydystää ja syödä ruokansa veden äärellä. Tarhaeläimillä ei edelleenkään ole mahdollisuutta opettaa poikasilleen saalistusta, vihollisten pakenemista, taistelutaitoja ym. ja poikastappeluissa häviölle joutuneella ei ole mahdollisuutta päästä pakoon vaan joutuu häkissä vahvemman runtelemaksi raajarikoksi, silmäpuoleksi tai hännättömäksi. Jos koira vammautuisi samoin niin olisi eläinrääkkäystä olla viemättä koira eläinlääkäriin, mutta tarhoilla eläinlääkärit käyvät yleensä vain kerran pari vuodessa ja eläinten sairauksien diagnosointi ja hoito tai pikainen lopetus on tarhaajien vastuulla. Sitä vastuuta taidetaan laiminlyödä oikein olan takaa, koska ainakin julkisuuteen tulleissa kuvissa näkyi eläimiä, joita ei tarhauksen omien ohjeistusten mukaan saisi edes yrittää hoitaa, koska niitä ei voi hoitaa (perinnöllisyys tai virukset), joten eläin olisi lopetettava mahdollisimman pian. Jos siis joitakin kuvissa olleita sairaita eläimiä oli pidetty jossain karanteeni- tai sairasosastoilla niin tarhaajan rikkomus on sitä suurempi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1237 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3386 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1692 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
349 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
240 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20397 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
363 Luotu: 17.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1456 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68597 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11304 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
328 Luotu: 06.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
646 Luotu: 13.03.2025