Puolueita kohdeltava tasa-arvoisesti

mauri nygård
Vieras

/ #30 Ei ole suuria puolueita

19.01.2011 17:23

Ennen vaaleja millään puolueella ei ole yhtään ääntä tai yhtään kansanedustajaa. Kansa voi halutessaan, siis demokratiassa, panna koko eduskunnan uusiksi. Äänestää vaikka niin, että siellä ei ole yhtään edellisten eduskuntapuolueiden ehdokasta. Niinpä nyt sieltä pitäisikin ulkoistaa kaikki EU-puolueet. Valitettavasti Soinikin kuuluu näihin. Hän on ilmoittanut, että ei ole vaatinut eroa EU:sta. On myös kertonut, että jos ei saa enemmistöä eduskuntaan, niin tehdään sitten niin kuin enemmistö eli vanhat puolueet haluavat ja Timo on valmis ministeriksi tuota entistä politiikkaa toteuttamaan. Kokoomuksesta toivotettiinkin jo tervetulleeksi hallitukseen. Soinin puolue on siis bluffi, jotta todelliset vaihtoehdot kuten Itsenäisyyspuolue (IPU) eivät pääsisi esille. Soini on myös kertonut kannattavansa henkilökohtaisesti Natoa.