Puolueita kohdeltava tasa-arvoisesti
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Puolueita kohdeltava tasa-arvoisesti.
Jouko Piho Vieras |
#26 Aiheellinen adressi15.01.2011 19:25Maasta se pienikin ponnistaa. Ideat ja ajatukset ovat tärkeimpiä, ei se, kuinka paljon niillä on tällä hetkellä kannatusta. Jo huomenna suurin osa voi olla samaa mieltä. |
Tuomas Santakallio, Ehdokas, Jyväskylä, Piraattipuolue r.p. Vieras |
#27 Lakia tulee noudattaa, eikö vain?15.01.2011 20:18Olen Piraattipuolueen kansanedustajaehdokas Jyväskylästä, Keski-Suomen vaalipiirissä. Puolueita tulee lain mukaan kohdella tasavertaisesti medianäkyvyydessä. Jo lain noudattaminen vaikkapa valtion omassa mediassa, Yleisradiossa, antaa maamme äänestysikäisille aidon käsityksen siitä, millaisia vaihtoehtoja heille näissä Suomen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeissä vaaleissa on tarjolla. |
Suomen Kuningas Vieras |
#28 Vaalikaamme oikeudenmukaisuutta!15.01.2011 23:01Päätin että annan ääneni tässä oikeudenmukaisuutta vaalivalla ja vaativalla adressilla, vaikka en kannata missään nimessä tasa-arvoa, johon otsikko viittaa. Tasa-arvo ei ole Raamatullisella pohjalla. Miettikää itseksenne, kuinka pitkälle uskonto ynm. asiossa kannattaa vesittää oikeudenmukaisuutta -puolustavia adresseja tasa-arvon nimissä? Haudatkaamme vihdoin tasa-arvo suomesta. Pyhittäytykää taistoon Raamatun Sanasta eläen. |
Solaris Vieras |
#29 Police forgeries17.01.2011 21:38 |
mauri nygård Vieras |
#30 Ei ole suuria puolueita19.01.2011 17:23Ennen vaaleja millään puolueella ei ole yhtään ääntä tai yhtään kansanedustajaa. Kansa voi halutessaan, siis demokratiassa, panna koko eduskunnan uusiksi. Äänestää vaikka niin, että siellä ei ole yhtään edellisten eduskuntapuolueiden ehdokasta. Niinpä nyt sieltä pitäisikin ulkoistaa kaikki EU-puolueet. Valitettavasti Soinikin kuuluu näihin. Hän on ilmoittanut, että ei ole vaatinut eroa EU:sta. On myös kertonut, että jos ei saa enemmistöä eduskuntaan, niin tehdään sitten niin kuin enemmistö eli vanhat puolueet haluavat ja Timo on valmis ministeriksi tuota entistä politiikkaa toteuttamaan. Kokoomuksesta toivotettiinkin jo tervetulleeksi hallitukseen. Soinin puolue on siis bluffi, jotta todelliset vaihtoehdot kuten Itsenäisyyspuolue (IPU) eivät pääsisi esille. Soini on myös kertonut kannattavansa henkilökohtaisesti Natoa. |
Aune Mänttäri Vieras |
#31 EU-Lainsäädäntö suojelee syrjintää-Valta on päätöksen tekijällä!19.01.2011 18:25 TV:n vaalilähetykset ja muut ajankohtaiset- yhteiskunnalliset- puoluepoliittiset ohjelmat ovat yleistyneet television näkyvyyden myötä. Tästä kehityksestä on esimerkkinä, että uutislähetykset tuotetaan ympäri vuorokauden puolentunnin välein radiossa monella kanavalla. TV-lähetykset klo 6.00 jälkeen aamulla myös puolentunnin välein. Uutis tulvan voimalla ajetaan ihmisten a i v o i h i n mielikuvat joilla puoluevaltaa hallitaan. Vaalilähetykset laajentuivat 1960 luvulla ne olivat katsotumpia kuin silloiset presidentin kutsut. Minun mielestäni sanaharkkaa tuli ainoastaan toimittajien kanssa jotka olivat koulutettu syrjivään ja pimentävään taktiikkaan lähetysten aikana. 1970 luku oli mielestäni parasta tasa-arvo kehityksen aikaa. Siihen aikaan sopi myöskin hyvin yhteinen puoluepoliittinen julkinen esiintyminen ja keskustelu sillä muutoinkin tuona aikana hyväksyttiin ja säädettiin sosiaalisia oloja ja perusoikeuksia koskevaa lainsäädäntöä. Tasa-arvo ei tuolloin ollu "kirosana" kuten demokratian muututtua nyt tarkoituksenmukaisuus-puolue-politiikaksi asianlaita on. Denokratiaa laajennettiin 1980 luvulla niin, että käytäntöön otettiin alueelliset TV-vaalitentit. Suomen lait perustuslakeja myoten ovat muutettu EU-direktiivien vaatimaan muotoon. EU:n ei ole entiseen Suomeen verrattava oikeusvaltio. Meppiemme ääni ei ole edes kärpäsen surinan veroista EU:ssa siellä missa asioistamme päätetään. |
Risto Pekka Mänttäri Vieras |
#3219.01.2011 18:31TV_luvan maksajat/ veronmaksajat emme erittele puolue-eliittiä etuoikeutetuksi. Puolua-eliitti, haloo haloo... täällä maanpinnallakin ajatellaan..... |
Markku Papinniemi Vieras |
#33 Muutoksen asialla, tasa-arvon puolesta22.01.2011 13:33Lakia rikkova YLE:n johto täytyy laittaa vastuuseen. |
OIKEUDENMUKAISUUTTA VAADITAAN Vieras |
#34 Puolueita kohdeltava tasaarvoisesti26.01.2011 13:04Tasa-arvoahan sitä pitäis olla myös monessa muussakin asiassa, mutta poliittinen taho ei ole mielestäni huomioinut näinkin vakavaa lakia minkä ovat säätäneet. Laitan nimeni teidän adressiin siinä toivossa että katsotta myös mun viestiä ja otatta käden sydämelle koska jätän teille kaikille puolueille haasteellisen tehtävän.Kuka teistä puolueista on se joka uskaltaa lähteä vetämään lastensuojelu asiaa missä oikeasti vaaditaan, "kuuntele perhettä ja kunnioittaa myös".Katsotaan sitten kun äänestys aika koittaa ketä me äänestetään meitä on paljon tämän asian takana. Katsokaa Adressia löytyy sivulta 6 tai 7 "Autetaan vammaisperhettä taistelussa huostaanottoa vastaan." Tänne kun laitatta nimejä niin kertoo paljon puolueiden voimasta kun on aika äänestää.Tässä jos missä punnitaan kannattaako olla tasa-arvoinen. |
Petri Kaivanto Adressin tekijä |
#35 ETYJ:n vaalineuvojat Helsingissä27.01.2011 18:05Tapasin ETYJ:n vaalineuvojat Muutos 2011 -puolueen nimissä tiistaina, tässä Itsenäisyyspuolueen uutinen omasta tapaamisestaan: http://ipu.fi/?p=1561 |
Petri Kaivanto Adressin tekijä |
#36 ETYJ:n vaalitarkkailijat Suomen!17.02.2011 05:32http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/02/1274689/suomeen-tulee-ensimmaista-kertaa-etyjin-vaalitarkkailijoita |
Timo K. Perttilä Vieras |
#37 "ON AIKA...!"24.03.2011 08:18TOIMITTAJAN ON TULTAVA TOIMITTAJAKSI. YKSINKERTAINEN TOTEAMUKSENI,ON MAHOTON TEHTÄVÄ - USEIMMILLE "TOIMITTAJILLE!" |
Axu Rajasalo Vieras |
#38 Ylessä työskentelee ihan matti meikäläiset...24.03.2011 10:56Ei kannata suututtaa niitä... ne on kuitenkin meidän puolella... |
Vieras |
#3924.03.2011 18:39Päivän selvä asia, tulisi olla! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46424 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
871 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
800 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
681 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10912 Luotu: 09.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
273 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
272 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
308 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
224 Luotu: 29.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
194 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025