Vetoomus Naze Aghain puolesta

Jukka Rohila
Turku

/ #5 Terroristi vai vapaustaistelija?

06.09.2007 10:40

Pitää aina muistaa toisen terroristin olevan toisen vapaustaistelija. Mitä mieltä olet esimerkiksi Bobrikovin surmaajasta Eugen Schauman:sta, vapaustaistelija vai terroristi?

Kun Schauman ampui Bobrikovin, Suomi ja suomen kansa eivät olleet itsenäisiä, vaan yhä kiihtyvien sortotoimien kohteita. Oliko oikein tehdä isku Venäjän valtaa vastaan? Entä Kurdit? He ovat siroutuneet Turkin, Irakin, Iranin ja Syyrian alueille. Heitä on aluella noin 30 miljoona ja he ovat jatkuvan sorron kohteena kaikkien edellä mainittujen valtioiden toimesta. Miten neuvoisit kurdeja etenemään asiassa?

Mitä Turkkiin, Suomeen ja palautus- tai palauttamattajättämispäätökseen tulee, Turkilla ei ole tässä sopissa lusikkaa. Turkki ei ole syyttänyt eikä pyytänyt Naze Aghainia Turkkiin, eikä osoittanut millään muulla tavoin kiinnostusta asiaan. Joten mistä ihmeestä voit edes ajattella Turkin katkaisevan diplomaattisuhteensa Suomeen? Ei kansainvälisessä politiikassa näin pienin panoksin käydä.