Adressi homoseksuaalien verenluovutuskieltoa vastaan.

Kalle Laukkanen
Helsinki

/ #49

04.10.2007 08:39

Ihan puolueettomuuden vuoksi voisin taas tarkkailla tätä asiaa nyt siitä kohtaa, mikä on Punaisen Ristin mielestä ongelma. Se että miesten välisessä yhdynnässä sukupuolitaudit leviävät helpommin. Tutkin Veripalvelun sivuilta löytyvää lomaketta, jollainen ilmeisesti täytetään ennen kuin päästetään luovuttamaan verta. Se pitkälti kyselee, onko siihen mahdollisuuksia, onko kyseessä oleva henkilö jo nyt sairastunut tai onko hän harrastanut tietyllä aikavälillä seksiä sellaisen kanssa joka olisi tietyllä tavalla "riski". Lomakkeen mukaan tällainen "riski" on joko tuntematon ihminen, maksullinen kumppani tai mies, kahden miehen välisessä suhteessa (ja tässä tapauksessa aikaväli on ilmeisesti ääretön). Ymmärrän että tämän asian kanssa halutaan pelata erittäin varman päälle, ja kehotan adressin tekijää myöskin miettimään että ehkä tälle on oikeasti muukin syy kuin homoseksuaalien syrjintä (joka olisi muutenkin vain mies-homoseksuaaleihin kohdistuvaa), mutta tämä logiikka on hiukan kyseenalainen. Lomake olettaa, että HIV / AIDS / mikälie olisi jo havaittu 12 kuukauden aikana miehen ja naisen välisessä suhteessa, kun muita kumppaneita ei ole ollut, mutta jotenkin miehellä, joka on kerran elämässään harrastanut seksiä miehen kanssa, on jotenkin alituinen, maaginen riski sairastua milloin tahansa (tätä logiikkaa saa joku älykkäämpi ihminen selittää, ei olisi ensimmäinen kerta kun minä en huomaisi jotain).

Henkilökohtaisiin verikokeisiin ei välttämättä voi luottaa, mutta tuon pohjakarsintalomakkeen logiikka on mielestäni hiukan ristiriitainen. Hiukan kuulostaa jopa siltä että jos on harrastanut seksiä miehen kanssa, valehtelee, ja mitään muuta sitten ei voida uskoa.

Todennäköisesti tuon lomakkeen lisäksi tentataan sitten tarkemmin, mutta tuo vain taitaa olla fakta että miesten välinen seksi aiheuttaa pysyvän luovutuskiellon. Edes turvallisuuden maksimoinnilla tätä ei oikein voi perustella, koska toisaalla lomake on huomattavasti löyhempi. Tosin, lomake ei välttämättä ratkaise kaikkea, mutta siitä pitkälti päättelisin näin.