Kielivalinnan puolesta

Paula Hakala
Salo

/ #49

10.12.2006 16:32

Hyvä kirjoitus, Matti Valtonen!

Ruotsinkielisillä, ainakin joillakin, tuntuu olevan jo hätä rakkaan kielensä puolesta. Ja tottahan se on, että oma kieli on kullekin hyvin rakas - myös meille suomenkielisille.

Dahlilta ja kumppaneilta tuntuu jääneen huomaamatta, ettei nytkään olla poistamassa ruotsin opetusta, vaan saamassa sitä valinnaiseksi aineeksi kuten muutkin vieraat kielet.

Olen varma, että valinnaisuudella olisi ruotsille pelkästään myönteinen vaikutus, koska on paljon suomenkielisiä, jotka haluavat oppia sitä joka tapauksessa. Ne innokkaat oppisivat sitä huomattavasti tehokkaamin ja paremmin, kun samoilla kursseilla ei tarvitsisi vetää väkisin mukana niitä, jotka kieltä eivät halua tai joille on vaikea oppia.

Oman adressinsa kommenteissa Dahl perusteli pakollista ruotsin kieltä sillä, että olisi yhteinen kommunikointiväline KAIKKIEN suomalaisten välillä. Siis 95 % kansasta joutuu opettelemaan toisen kielen, että 5 % kansasta voi jutella heidän kanssaan. Kun vielä otetaan huomioon, että fiksuimmat ruotsinkieliset puhuvat aivan sujuvaa ja suuri osa melko hyvää suomea, meidän muiden on opiskeltava käytännössä täysin tarpeetonta kieltä noin YHDEN prosentin takia, ihmisten takia, joita tuskin koskaan elämässämme tapaamme.

Ruotsissa liikkuessa ei välttämättä tarvitse osata ruotsia, koska sielläkin osataan englantia lähes joka paikassa. Kansainvälisissä firmoissa tyokielenä on englanti, joten juuri sitä pitäisi kaikille opettaa mahdollisimman paljon eikä ruotsia.

Eduskuntaan päästään puolueiden nokkimisjärjestyksen mukaan. Siinä ei pätevyydellä ja asioiden ymmärtämisellä ole mitään tekemistä, mikä kyllä näkyy tehdyissä päätöksissäkin. Eduskunta ei ole siis mikään kansan mielipiteen mittari missään asiassa.

En siis halua estää ketään opettelemasta ruotsia, mutten halua sen olevan pakollinen.