Kielivalinnan puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kielivalinnan puolesta.

Matti Valtonen
Turku

#26

04.12.2006 15:00

Oletko Lars Dahl noin paniikissa?

Tyypillinen pakkoruotsittaja, sehän on tullut jo selväksi.

Kuten sanoin sinä et ole mikään auktoriteetti tällä palstalla.

Hannu Koho hoitaa tämän adressin, keskity sinä vain omaasi.

Eero Nevalainen
Nurmijärvi

#27

05.12.2006 08:56

Hassuja nämä täysin sisällöttömät perustelut, joiden mukaan RKP:n näkemysten vastustaminen "lietsoo riitaa kieliryhmien välille" ja että vastustajien pitäisi "hävetä"... tuo kuulostaa jotenkin todella kiinalaiselta. Siellähän myös "kansanryhmien välinen harmonia" on todella tärkeä asia, niin tärkeä jopa, että kaikenmaailman uiguurit sun muut tiibetiläiset harmonisoidaan kovalla kädellä.

Neuvostoliitossa oltiin myös yhtä suurta kansojen perhettä, ja kriitikot saivat hävetä vihanlietsontaansa. Kehtasivatkin väittää, että NL:ssä olisi ollut jotain muuta kuin neuvostokansalaisia. Kaikki samanlaisia, kaikki tasa-arvoisia!

Jotkut tapaamani rantaruotsalaiset erityisesti Pohjanmaalta oikeasti elävät niin ankkalammessa, että heillä ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, että suurin osa suomalaisista ihan oikeasti ei puhu ruotsia "omana" kielenänsä, eikä noin ole ollut koskaan historian kuluessa. Jos tämän ihan yksinkertaisen asian tuo esille, saa sitten niin paljon paskaa niskaan että huh huh. Tämä sitten vielä porukalta, joille "oman kielellisen erityislaadun" säilyttäminen on sydämenasia.

On empatiataidot vähän vähissä...
Esa Saastamoinen
Joutseno

#28

05.12.2006 19:36

Ihmettelen vaan, että aina kun puhutaan kielivapaudesta ruotsin kielen suhteen annetaan ruotsinkielisten taholta ymmärtää kielen opiskelun ja käytön loppuvan kokonaan.
Uskon, että ruotsin kielen asema opiskelussa paranee, kun se on valinnainen.
Kysehän on vain kielivapaudesta, joka antaa tilaa valtakielien opiskeluun.
Lars Dahl
Hanko

#29

05.12.2006 20:04

Ruotsi on Suomessa valtakieli. Valinnaisuuteen kunnilla ei ole varaa, ainakaan kaikilla. Se taas aiheuttaisi eriarvoisuutta.

Miksi Hannu Koho ei ole puuttunut 4.-5.12.2006 kirjoitettuihin satoihin nimiin? Siellä on monenlaista julkkista, kuollutta ja elävää.

-Lasse-
Matti Valtonen
Turku

#30

05.12.2006 20:16

Miksi tulet tänne valehtelemaan?

Ruotsi EI ole mikään valtakieli vaan ainostaan historiasta
jäänne, ei muuta.

Demokratiassa ei suuren enemmistön ole mitään syytä opetella pienen marginaalisen väestöryhmä kieltä, mitä pakkoruotsi on.

Valinnaisuus juuri tuo varaa kunnille. Tarpeettomat ruotsinopet voivat opettaa jotain fiksumpaa kieltä.

Loppuu tämä naurettava pelleily " elävästä kaksikielisyydestä" joka on pelkkä kupla.

Katsoisit kielikarttaa, niin näkisit kuinka merkityksetön pakkoruotsi Suomessa
tosiasiassa onkaan. Mutta siltähän sinä ummistat silmäsi.

Eikähän sinun olisi parasta vain näperellä tuon huvittavin lausein tehdyn
adressisi kanssa.

Joka on salainen.

Ai niin, kun tämä Vuoksenniskan adressi lähti likkeelle, nimittelit sitä "kyläkouluksi". Sitten se on vain näköjään suuressa hädässä alkanut kiinnostamaan.

Olethan ilmoittanut seuraavasi ko alueen lehtiä. On varmaan ankeaa luettavaa pakkoruotsin puolustajalle. Johan nimikin kertoo että kyse on pakosta.

Olet varmaan huomannut miten hyvän vastaanoton kielivapaus- adressi on siellä saanut.

Sillä kun on rationaaliset perusteet, toisin kuin sinun vuodatuksellasi.
Paula Hakala
Salo

#31

05.12.2006 21:40

Lars Dahlille

Samalta koneelta saisi siis mielestäsi tulla vain yksi allekirjoitus. Vaikka monihenkisen perheen kaikki jäsenet haluaisivat allekirjoittaa adressin, yksi vain saisi äänensä kuuluviin. Sehän tietenkin olisi sinun kannaltasi tässä tapauksessa hyvä.

Mutta entä jos tulee pakkoruotsin puolesta adressi? Teikäläisten kävisi silloin tosi huonosti. Jaa, mutta teillä ruotsinkielisillähän on kullakin oma kone, kun olette vähän vauraampaa sakkia.
mika mustonen
helsinki

#32

05.12.2006 22:36

"Ruotsi on Suomessa valtakieli. Valinnaisuuteen kunnilla ei ole varaa, ainakaan kaikilla. Se taas aiheuttaisi eriarvoisuutta."


Miksi sinä valehtelet kuin viimeistä päivää? Ymmärrätkö edes minkälaista kuvaa itsestäsi annat? Alkaako paniikki iskeä, kun suomenruotsalaisten edut ovat vaarassa?

Lars Dahl
Hanko

#33

06.12.2006 08:50

Yli puolet nimistä tullut viimeisen kahden päivän aikana. Ilmiselvää adressin manipulointia. Asia selviää kun IP-osoitteet tarkistetaan. Jos opetusministeriö on sitä mieltä että sadat erinimiset perheenjäsenet eri paikkakunnilta saavat allekirjoittaa samalta koneelta niin sopii minulle.

Kommentitkin ovat samalta koneelta, noin tyylistä päätellen. Samaa uhoamista joka kommentoijalta.

Mutta kuten sanottu, osoitteet tullaan tarkastamaan. Joko ennen mahdollista luovutusta tai sitten sen jälkeen. Tai sitten jää Koholta luovutus väliin, kuten RKP-adressillakin. Ei "pakkoruotsitus" parin teini-ikäisen angstin ulostuonnilla muutu miksikään.

Muistakaa pyytää isää ja äitiä äänestämäään pakkoruotsin vastustajaa vaaleissa. Ai niin, eihän sellaisia ole ehdokkainakaan. Onkohan sekin "pakkoruotsittajien" vika.

-Lasse-
Vapaa Sana
Helsinki

#34

06.12.2006 13:19

Tämä adressi on täyttä asiaa. Adressin tueksi soisi järjestettävän MIELENOSOITUS Lukiolaisten liiton tyyliin (yo-kirjoitusten pakollisen ruotsin poisto). Tällainen tapahtuma olisi Ylen pakko uutisoida, ainakin jos se tapahtuisi Helsingissä Eduskuntatalon portailla ja mukana olisivat vähintään adressin allekirjoittajat. Matkalippu on sen arvoinen!

Panikoivalle Lars Dahlille ja muille kiihkoileville pakkoruotsittajille lukemista unettomiksi öiksi:

MIKSI SUOMESSA ON PAKKORUOTSI? Ks.
- http://www.pakkoruotsi.net/index.shtml#miksi

MIKSI MEDIA VAIKENEE? Ks.
- http://www.pakkoruotsi.net/media.shtml
- http://www.freewebs.com/kielipoliittinen_sensuuri/

Ja meille muille työvälineeksi. LEVITTÄKÄÄ ASIATIETOA - se on tehokkain tapa edistää kielivapautta.
Lars Dahl
Hanko

#35

06.12.2006 18:08

Järjestäkääpä tosiaan mielenosoitus. Viimeksihän kielilain vastaisessa mielenosoituksessa oli kuusi henkeä. Lukiolaisten mielenosoitus koski yo-kirjoitusten uudistusta, ei pakkoruotsia, josta liitto sanoutui vartavasten irti.

-Lasse-

P.S. Sinut muuten tuntee aina kommenttisi sanasta "paniikki" tai sen johdannaisista.
Vapaa Sana
Helsinki

#36

06.12.2006 18:57

"Lukiolaisten mielenosoitus koski yo-kirjoitusten uudistusta, ei pakkoruotsia..."

Yo-kirjoitusten uudistus koski RUOTSINkokeen PAKOLLISUUTTA yo-kirjoituksissa. Eli suomeksi YO-KIRJOITUSTEN PAKKORUOTSIA.

Muun pakkoruotsin kanssa piti tietysti olla retorisesti kieli keskellä suuta, sillä yo-ruotsin poiston mahdollinen vaikutus ajan mittaan muuhun pakkoruotsiin oli nimenomaan RKP:n päällimmäisiä syitä yrittää saada muitakin puolueita kaatamaan uudistus. Uudistuksen saamiseksi läpi oli siis johdonmukaista vakuutella, ettei uudistus vaikuttaisi kuin yo-kirjoituksiin.
Vapaa Sana
Helsinki

#37

08.12.2006 14:39

Lisättäköön tähän vielä yhteenveto yleisistä kielipolitiikkaa koskevista virheellisistä käsityksistä. Näitäkin voitte panna jakoon.

1.”Pakkoruotsi on kirjattu perustuslakiin” - VÄÄRIN.

Koulujen pakkoruotsi ei tule perustuslaista vaan muista laeista, kuten perusopetuslaki ja lukiolaki. Ruotsintaitovaatimuksista on tarkemmin säädetty kielilaissa. Perustuslaki sen sijaan määrittelee suomen kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Kansalliskieli-sanalle ei ole olemassa tarkkaa määritelmää.

2.”Pakkoruotsia tarvitaan vähemmistön palvelujen turvaamiseen.” - VÄÄRIN.

Suomessa on työpaikkoja n. puolet väestön määrästä. Ruotsinkielisiä on Manner-Suomessa noin 260 000. Siis max. puolet, eli 130 000 riittää luomaan ruotsinkieliset palvelut Suomeen. Todellisuudessa murto-osakin tästä riittää, sillä ainoastaan julkisen sektorin ja palveluntuottajan palvelutehtävät tulee tarjota ruotsinkielellä. Jo Suomen ruotsinkieliset siis riittävät ylläpitämään ruotsinkieliset palvelut Suomessa.

3.”Pakkoruotsi perustuu tasa-arvoon.” - VÄÄRIN.

Ruotsinkielisten on Suomessa vapaasti työllistyäkseen opittava suomea. Pakkoruotsi perustuu yhtäältä jonkinlaisen tasapuolisen rasitteen tuottamiseen suomenkielisille.
Demokratiassa yhdellä äänioikeutetulla on yksi tasavertainen ääni.
Kielilainsäädäntö ei perustu demokrattiseen päätöksentekoon tai tasa-arvoon, vaan demokratian vastaiseen ajatteluun, jossa 5 %:n kieliryhmälle annetaan 50 %:n painoarvo (käytännössä usein vielä enemmän).

4. Suomi on kielellisen tasa-arvon mallimaa - VÄÄRIN

Muut eivät ota oppia meiltä, sillä oma järjestelmämme ei perustu demokratiaan, pedagogiikkaa, tai mihinkään kestävään periaatteeseen. Suomen harjoittama kielipolitiikka on myös ristiriidassa EU rasismin vastaisen direktiivin kanssa:
"In very limited circumstances, a difference of treatment may be justified where a characteristic related to racial or ethnic origin constitutes a genuine and determining occupational requirement, when the objective is legitimate and the requirement is proportionate. Such circumstances should be included in the information provided by the Member States to the Commission." Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että nykyiset ruotsintaitovaatimukset ovat selkeästi ylimitoitetut ja vastoin direktiiviä (kuten myös nykyisenlaiset ruotsinkielikiintiöt). Suomen kaltainen kielijärjestelmä on myös erittäin kallis. Ruotsi on esimerkiksi todennut ettei sillä ole varaa vastaavaan. Myös Baltian maissa on ainoana virallisena hallinto- ja asiointikielenä on enemmistön kieli. EU on suosittanut naapurimaiden kielilainsäädännön harmonisointia. Onko meillä siis edes vaihtoehtoa?

5.”Pakkoruotsia vastustavat ovat heikosti menestyviä” - VÄÄRIN.

Tutkimuksen (Suutarinen, Sakari & Brunell, Viking, 2000) tiedollisessa kokeessa hyvin menestyneet suomenkieliset oppilaat suhtautuvat ruotsinkielen asemaan Suomessa osin muita kriittisemmin. Parhaimmat yhteiskunnalliset tiedot omaavat nuoret ovat kriittisimpiä ruotsalaisuuden suhteen. Korkeakoulututkinnon suorittaneet suhtautuvat kaikkein kielteisimmin pakolliseen ruotsin kieleen suomenkielisissä koluissa (Folktinget: Vårt land, vårt språk, 1997).

6.”Pakkoruotsia ei saada pois, koska vastustajia ei ole paljon.” - VÄÄRIN.

Mm. Taloustutkimus Oy:n tekemien kyselytutkimusten mukaan 2/3 suomalaisista kannattaa ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi aineeksi kouluissa. Lisäksi neljä viidestä peruskoululaisesta ja yhtä moni heidän vanhemmistaan on esittänyt Nikin (1998:40-41) tutkimuksessa toisen kotimaisen kielen opiskelun tekemistä vapaaehtoiseksi.. Yhteiskunnan pakkoruotsi perustuu poliittisiin lehmänkauppoihin, ei demokratiaan eikä todellisiin hyötyihin.

7. Pakkoruotsi ei ole tärkeä aihe, koska media ei juurikaan käsittele sitä. - VÄÄRIN

Pakkoruotsi koskettaa jokaista suomalaista sekä henkilökohtaisen elämän että yhteiskunnan tasolla. Koko muodollinen kaksikielisyysjärjestelmä maksaa lisäksi miljardeja veroeuroja – se on siis mitä oikeutetuin avoimen yhteiskunnallisen keskustelun ja arvioinnin kohde. Suomalaisesta mediasta on huomattava, että se on omistuksen ja lähteiden käöytön suhteen erittäin keskittynyt. Omistajatahoissa on merkittäviä ns. ruotsinmielisiä pelureita kuten SanomaWSOY ja ruotsalainen Bonnier (omistaa mm. MTV3:n). Yle ei myöskään toteuta kieliasiassa avointa demokratiaa edistävää linjaa. Lisäksi viimeaikainen akateeminen viestinnän tutkimus osoittaa, että suomalainen media myötäilee vallanpitäjiä ja pitäytyy ns. aukrotisoiduissa aiheissa. "Mediajärjestelmän on demokratian näkökulmasta kyettävä nykyistä paremmin tuomaan esille eri kansalaisryhmien odotuksia ja tarpeita ja saatettava ne kaikille yhteisen julkisen keskustelun ja arvioinnin kohteeksi." (s.23) Tutkimuksen tekijät: Hannu Nieminen, Minna Aslama ja Mervi Pantti, Viestinnän tutkimuskeskus CRC, Helsingin yliopisto (Oikeusministeriön julkaisu 2005)

Kielikysymyksen kohdalla huomio kiinnittyy liiaksi vain RKP:n ympärille. RKP on etujärjestö, joka vie intressinsä niin pitkälle kuin sen annetaan viedä. Ilman median myötävaikutusta RKP:llä ei olisi nykyisen kaltaista valtaa, eikä se olisi nytkään hallituksessa. Median tehtävänä on toimia valtaeliitin vahtina, ja panna päättäjät seinää vasten juuri niistä asioista, joihin nämä eivät haluaisi suoraan vastata. Suomalaisen median ja valtaeliitin suhde ei ole aivan terveellä pohjalla.

Lisää asiaa mediasta, sen harjoittamasta sensuurista ja propagandasta osoitteissa
http://www.freewebs.com/kielipoliittinen_sensuuri/
http://www.pakkoruotsi.net/media.shtml
Riitta Pasanen
Helsinki

#38

08.12.2006 14:43

Olen minä ihmeisssäni että mitä teillä on oikein ruotsinkielisiä vastaan

Samanlaisia ihmisiä ne on täällä Helsingissä eikä pelota yhtään. Kai sitä saa äänestää ruotsalaisten vihaajia jos haluu!
Kati Suikkanen
Imatra

#39

08.12.2006 14:56

Missään nimessä ainakaan allekirjoittaneella ei ole mitään ruotsinkielisiä tai ruotsin kieltä vastaan, vaan adressissa on kyse valinnan mahdollisuudesta. Itse en ollenkaan pidä "pakkoruotsi"-sanasta, se kalskahtaa korvaan ikävältä. Tarkoituksena on saada valinnan mahdollisuus kielten opiskeluun, ei vaan siksi että "kun näin on aina ollut niin näin myös tulee olemaan"
Lars Dahl
Hanko

#40

08.12.2006 15:07

Olen nyt tyytyväinen siihen että Hannu Koho tekee rikosilmoituksen sabotaasista. Minä seuraan tarkkaan kielivapausadressini kehitystä.

-Lasse-
mika mustonen
helsinki

#41

08.12.2006 15:17



Suomenruotsalaiset ovat aika rasistista sakkia: Kaikki jotka ovat ruotsin kielen pakollisuutta vastaan, leimataan rasisteiksi.

Itsellänikään ei ole mitään Ruotsia ja suomenruotsalaisia vastaan, mutta tämän Lars Dahlin-tyyppiset pakkoruotsittajat joutuvat silmissäni erittäin huonoon valoon.



Lars Dahl
Hanko

#42

08.12.2006 18:47

No hei, Mika

Jutellaanko noista sadoista ihmisistä jotka allekirjoittivat adressin. Satoja, ellei tuhansia ihmisiä tuntuu löytyvän vastustamaan pakkoruotsia.

Tiedäthän ettei sinun ole pakko lukea ruotsia jos et halua. Ei siihen kolmen päivän naputussessioita tarvita.

Kiitos tytöille: Riitta, Jutta, Kati ja Paula

-Lasse-
Heikki Leminen
Vantaa

#43

08.12.2006 19:29

Verovaroillako palkattiin sapotoija kolmivuorotyöhön?
Arvatkaas oliko asian takana Lars Dahl niminen henkilö.
Uskotteko että Tällä Larssilla on puhtaat jauhot? Roisto mikä roisto.
mika mustonen
helsinki

#44

08.12.2006 23:40


"Tiedäthän ettei sinun ole pakko lukea ruotsia jos et halua."

Ai, väitätkö että en tarvitse opiskella ruotsia, jos opiskelen yliopistossa oikeustiedettä?

No määpä kerron sen ruotsin opettajalleni niin sillähän se homma selviää.


"Satoja, ellei tuhansia ihmisiä tuntuu löytyvän vastustamaan pakkoruotsia."

Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Ja kun adressi leviää suuren yleisön tietoisuuteen, alkaa allekirjoituksia tulla tuhansittain.


"Ei siihen kolmen päivän naputussessioita tarvita."

Pliis! Älä edes vihjaile. Minä en harrasta laittomuuksia, koska siitä ei olisi hyötyä ja kun adressi tullaan luovuttamaan.


Mites muuten sinä ja 2000 mielikuvitusfrendiäsi jaksatte?
Sinä voit ihan vapaasti naputella niitä nimiä koneeseen, koska adressiasi ei tulla luovuttamaan mihinkään. Veikkaan että adressisi toimii vain pelotteena tai uhkailuna.


Ja mikä tämä sabotaasi-juttu on? Jos on tapahtunut rikos niin toivottavasti syyllinen saadaan kiinni ja oikeus tapahtumaan.


Kielivalinnan ja Suomen puolesta!







Lars Dahl
Hanko

#45

09.12.2006 23:21

Mika.

Mistä alkaen on ollut pakko mennä yliopistoon? Yliopistossa on pakko lukea muutakin jos aikoo valmistua.

Heikki Leminen, roistoksi nimittäminen täyttää TÖRKEÄN kunnianloukkauksen kriteerit. RL 24:10. Sabotoija on ollut tietääkseni pakkoruotsin poistamista kannattavien keskuudesta.

Pyydätkö anteeksi vai viedäänkö asia eteenpäin?

-Lasse-
Matti Valtonen
Turku

#46

10.12.2006 07:59

Kas vain

Pakkoruotsittajan mallikuva Lars Dahl jaksaa olla muiden adressien
palstoilla. Samainen Lars Dahl, joka kehuu omaa adressiaan kielivapauden
nimellä :D! No ei ainakaan tällä planeetalla.

Nyt sitten jatkuu taasen tämä typerä uhkailulinja.

Olet jo tehnyt itsesi naurettavaksi ns perusteluinesi.
Et ole tietääkseni mikään viranomainen määräävässä asemassa joten
kehoittaisin hieman harkintaan, mitä sammakoita jatkuvasti suustasi päästelet
kuten " me ruotsinkieliset annoimme suomenkielisille kielivapauden".

Adressin saboitoijasta ei sinulla eikä minullakaan ole varmaa tietoa, joten
parempi on silloin olla mitään olettamatta.

Itse sanoisin häiriköstä, että viittaa tuohon keskustelupalstan ruotsinkieliseen häirikköön, joka ei kykene asiallista debattia käymään ( kun ei ole perusteita pakkoruotsiin) vaan solvaa henkilökohtaisesti suomenkielisiä ja tekee turhia avauksia. Tämäkin on siis vain oletus.



Sitten hieman sinulle palautetta:

Kunnianloukkaus (RL 24:9§- 10§)
l
koskee vain luonnollisia henkilöitä, ei
oikeushenkilöitä (esim. yrityksiä, yhdistyksiä)
l
valheellista tietoa tai vihjailuja ei saa levittää
julkisesti
l
julkinen solvaus ja halventaminen on kielletty
l
arvostelun ja kritiikin vapaus

Tutkitaanpa hieman sinun lausuntojasi.
Halventelet pakkoruotsin poistamista haluavia, kiellät, että enemmistö näin todistusti haluaa ja levität siis valheellista tietoa. Vihjailet ja uhkailet.

En kuitenkaan noiden puheiden perusteella viitsisi asiaa " viedä eteenpäin"

Joten tulee mieleen kun katsoo näitä lausuntojasi, että oletkohan hieman ns höyrähtänyt ja menettänyt todellisuuden tajuasi.
Adressisi ns perustelutkin ovat lähinnä ilmaa ja mutu-"tietoa", minkä moni muukin on jo todennut.

Toisit nyt vihdoinkin sen oman adressisi tänne julkisuutten, niin voisimme hieman sitä avoimesti katsella.

Näyttää siltä, että se ei tahdo oikein kestää päivänvaloa.
Lars Dahl
Hanko

#47

10.12.2006 12:03

Kielivapautta kaikille kannattava adressini oli ensin julkinen, mutta ihmiset pelkästivät allekirjoittaa, peläten fennomaanien riehumista.

Voisiko Matti Turusta ystävällisesti tarkentaa ketä, miten, missä ja milloin olen "halvennellut". Nämä ovat epämääräisiä vihjailuja, joilla ei ole mitään perusteita.

Lemisen anteeksipyyntöä odottelen yhä huomiseen asti. Suosittelen myös teille muille nimimerkeille vastaavaa.

-Lasse-
Matti Valtonen
Turku

#48

10.12.2006 15:44

No niin
Määrittelisitkö nyt mikä on riehuva fennomaani?

Se että leimaat ihmisen sillä perusteella, että hän haluaa poistaa pakkoruotsin, on jo kyseenalaista.

Kyselit sitten hieman tarkentavia tietoja omista sanonnoistasi.
Nämä eivät ole oletuksia vaan aivan tarkasti talletettuja rivejä sinun
sanomistasi.

Nettifennot jauhavat kakkapaskaa
Kirjoittanut: Lars Dahl 20.7.2006 klo 16.00
Nettifennot ovat harmittomia kakkapaskan jauhajia.

Vuoksenniskan kyläkoulu
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 11.52
Näkyykin olevan tämmöinen pieni koulu jossa on sekä isompia että pienempiä lapsia.

Allekirjoita
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 12.20
Minulla on kauhea pelko ja hätä jos pakkoruotsia poistavat ne Tosi Suomenmaalaiset. Ammuskelua, rattijuopumusta ja lahjontaa.

Luovutetaan tarvittaessa
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 12.28
Adressi luovutetaan tarvittaessa, jos imatralainen tai joku pahantahtoinen ihminen luovuttaa omansa.

Yksi pieni koulu
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 12.29
Siellä itärajan tuntumassa. Kuulin että siellä kuljetetaan rajan yli bensaa. Kuljettaakohan kerhon puheenjohtaja?

No mutta
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 12.45
Ovathan eläkeläinen ja kumi- sekä muovituotteiden myyjä täysin hyväksyttäviä ammatteja.
Ja aikaa toimia yhdistyksissä eläkkeellä ja kun ei kauppa käy.

Alan toimenpiteisiin tarvittaessa
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 12.54
Jos nyt käy niin että pakkoruotsia yritetään kitkeä, niin minulla on keinoni vastaiskuun.
Tähän saakka pakkoruotsin poistajat ovat olleet vain marginaalitapauksia joita pidetään hieman yksinkertaisina.

Päämiinisteri
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 13.26
Pääministeriksi nimitettiinkin henkilö joka oli ilmeinen hätäratkaisu kun keskustapuolueen puheenjohtaja töppäili.

Saanko linkin
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 13.48
Taloustutkimus Oy:n sivuilla ei ollut mitään tietoa pakkoruotsiin liittyvistä kysymyksistä.
Jos tällainen on tehty, tarvitsisin luotettavan lähteen. Esimerkiksi nettifoorumi ei kelpaa, tai Suomalaisuuden liiton puheenjohtajan Heikki Talan sivut.

Koska
Kirjoittanut: Lars Dahl 4.11.2006 klo 16.11
Perustuslaki sanoo: Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
Kukaan ei ole esittänyt pätevää syytä miksei kansalliskieliä pidä lukea koulussa.

elitys
Kirjoittanut: Lars Dahl 5.11.2006 klo 13.26
Valtaosa äänestäjistä haluaa säilyttää pakkoruotsin. Ei kyse ole sen kummallisemmasta asiasta.
Pakkoruotsi säilytettävä -adressiinkin on tullut paljon enemmän nimiä kuin imatralaisen poistoadressiin.


Pakkoruotsi säilytettävä -adressi
Kirjoittanut: Lars Dahl 16.11.2006 klo 15.04
Käykää allekirjoittamassa. Fennomaaniterrorismia vastaan.

Pakkoruotsi säilytettävä -adressi
Kirjoittanut: Lars Dahl 17.11.2006 klo 18.04
Imatralaiselta äipältä kysyisin että mikä koulu?

Olen nimittäin sellaisessa virassa että saan poistettua pakkoruotsin jos on perusteita.

Pahuuden kunniaksi
Kirjoittanut: Lars Dahl 18.11.2006 klo 08.41
Tänään TV1:ssä:
http://www.telkku.com/tiedot?oid=12983569

Pakkoruotsia vastustavan henkilön viesti:
http://sv.wikiquote.org/wiki/Heikki_Tala
http://heikkitala.cjb.net
Kyseistä henkiöä ei huolittu eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Laillisen nykytilanteen puolesta
Kirjoittanut: Lars Dahl 19.11.2006 klo 11.18
Ei ole kaunaa tai vihaa, jos on kansan valitseman eduskunnan demokraattisesti säätämän lain ja oikeuksien puolella.

Se joka haluaa poistaa tai vähentää ihmisten oikeuksia, on kaunainen ja/tai vihamielinen. Tässä ei liene mitään epäselvyyksiä.

Vastaus on tietenkin
Kirjoittanut: Lars Dahl 22.11.2006 klo 11.25
Suomen kansan enemmistö kannattaa kaikille yhteistä molempien kotimaisten kielten opetusta. Suomi on virallinen kieli. Etkö sitä tiennyt?

Tuo on Suomalaisuden Liiton sivu
Kirjoittanut: Lars Dahl 22.11.2006 klo 18.43
Sanoin vartavasten että tuota en hyväksy. Mitään luotettavaa lähdettä ei siis ole. M.O.T.
Miksei tietoja ole Taloustutkimuksen sivuilla tai niistä ei ole uutisoitu?
Johtopäätös:
Siksi koska niitä ei ole, tai ne eivät kestä lähempää tarkastelua. Muita johtopäätöksiä saa esittää.


Tuollahan valehdellaan
Kirjoittanut: Lars Dahl 22.11.2006 klo 19.32
Väitetään että kaikkien mielipidekyselyjen mukaan kansa haluaa ruotsin vapaaehtoiseksi. Lisäksi siinä sekoitetaan iloisesti valinnainen ja vapaaehtoinen.

Ilmaisjakelulehtiin otetaan tunnetusti epäpäteviä toimittajia, jotka eivät perehdy asioihin.

Myönnätkö sitten?
Kirjoittanut: Lars Dahl 6.12.2006 klo 10.16
Jos yhtään pakkoruotsia vastustavaa ehdokasta ei pääse eduskuntaa, niin 100 % suomalaisista kannattaa pakkoruotsia.
Jos yksi pääsee läpi, 99,5 % suomalaisista kannattaa pakkoruotsia.
Ja niin edelleen.
Jos 168 pakkoruotsia vastustavaa ehdokasta pääsee eduskuntaan, niin silloin 2/3 suomalaisista vastustaa pakkoruotsia. Näin se pakkomatematiikalla lasketaan.
Ei edes koululaisista 2/3 oikeasti vastusta pakkoruotsia. Eivätkä koululaiset äänestä. Eikä sellaisia ehdokkaitakaan ole. Joten jatka vaan nimien kirjoittelua Hannu Kohon adressiin jos siitä olosi paranee.


Pakkoruotsi säilytettävä -adressi
Kirjoittanut: Lars Dahl 6.12.2006 klo 12.34
Suomi tuli kaksikielisenä itsenäiseksi. Suomi on ollut kaksikielisenä itsenäinen jo 89 vuotta ja varmasti on toisenkin mokoman. Me ruotsinkieliset annoimme suomenkielisille oman kielen käyttöoikeuden (=kielivapauden).


Eiköhän tässä nyt ole aivan riittävästi materiaalia sinun sanomisistasi.
Mukaanlukien solvaaminen, valehtelu.

Hannu Kohon kannattaisi myös lukea itseensä kohdistuvat vihjailut bensanmyynnistä.
Imatralainen- lehti voisi kiinnostua epäpätevyydestä nimittelystä
Pakkoruotsin poistajana olen siis mielestäsi kakka*** jauhaja?
Yksinkertainen ihminen ?
Imatralainen tai muu pahantahtoinen ihminen ??
Mikä on fennomaaniterrroristi? onko se ihminen joka haluaa muuttaa pakkoruotsin valinnaiseksi?

En viitsi nyt kaikkiin detaljeihin paneutua.

Toki lopuksi haluan kuulla että missä merkittävässä virassa olet eläkeläisenä kun ilmoitat että voit poistaa pakkoruotsin ?

Sinun on minulle sitten mitään turha suositella.
Luehan vain näitä omia sanomisiasi.
Siinä on tosi suvaitsevaisen ihmisen asiaa.
Mutta katsoontanpa miten asiat tulevaisuudessa kehittyy.

Ainut asia mistä olen kanssasi samaa mieltä on se, että adressien sabotointi on hyvin tuomittavaa.

Enempää en viitsi kanssasi aikaani haaskata.
Paula Hakala
Salo

#49

10.12.2006 16:32

Hyvä kirjoitus, Matti Valtonen!

Ruotsinkielisillä, ainakin joillakin, tuntuu olevan jo hätä rakkaan kielensä puolesta. Ja tottahan se on, että oma kieli on kullekin hyvin rakas - myös meille suomenkielisille.

Dahlilta ja kumppaneilta tuntuu jääneen huomaamatta, ettei nytkään olla poistamassa ruotsin opetusta, vaan saamassa sitä valinnaiseksi aineeksi kuten muutkin vieraat kielet.

Olen varma, että valinnaisuudella olisi ruotsille pelkästään myönteinen vaikutus, koska on paljon suomenkielisiä, jotka haluavat oppia sitä joka tapauksessa. Ne innokkaat oppisivat sitä huomattavasti tehokkaamin ja paremmin, kun samoilla kursseilla ei tarvitsisi vetää väkisin mukana niitä, jotka kieltä eivät halua tai joille on vaikea oppia.

Oman adressinsa kommenteissa Dahl perusteli pakollista ruotsin kieltä sillä, että olisi yhteinen kommunikointiväline KAIKKIEN suomalaisten välillä. Siis 95 % kansasta joutuu opettelemaan toisen kielen, että 5 % kansasta voi jutella heidän kanssaan. Kun vielä otetaan huomioon, että fiksuimmat ruotsinkieliset puhuvat aivan sujuvaa ja suuri osa melko hyvää suomea, meidän muiden on opiskeltava käytännössä täysin tarpeetonta kieltä noin YHDEN prosentin takia, ihmisten takia, joita tuskin koskaan elämässämme tapaamme.

Ruotsissa liikkuessa ei välttämättä tarvitse osata ruotsia, koska sielläkin osataan englantia lähes joka paikassa. Kansainvälisissä firmoissa tyokielenä on englanti, joten juuri sitä pitäisi kaikille opettaa mahdollisimman paljon eikä ruotsia.

Eduskuntaan päästään puolueiden nokkimisjärjestyksen mukaan. Siinä ei pätevyydellä ja asioiden ymmärtämisellä ole mitään tekemistä, mikä kyllä näkyy tehdyissä päätöksissäkin. Eduskunta ei ole siis mikään kansan mielipiteen mittari missään asiassa.

En siis halua estää ketään opettelemasta ruotsia, mutten halua sen olevan pakollinen.
Matti Valtonen
Turku

#50

10.12.2006 17:40

Hei Paula!

Kiitos vain kommentistasi.
Tuo viimeinen lause on juuri se ydin mihin olemme menossa.

Emme halua ketään estää opettelemasta ruotsia, mutta sen on oltava valinnainen.
Realiteetit olisi pakkoruotsittajienkin syytä käsittää. Riittää kun vilkaisee kielikarttaa.

Sitten tietenkin lainsäädännön avulla on muutettava ruotsi vähemmistökielen statukselle.

Sen mukaan sitten huomioitava palvelun saatavuus ruotsinkielellä. Samoin ns virkamiesten kielitaitovaatimukset.

Mutta tämä ajatus on näille pakkoruotsittajille täysin mahdoton tajuta.
Senhän tämä Lars Dahl on oivasti osoittanut.

Muuten kuulin juttua että Jyrki Kataista olisi haastateltu 8.12 Etelä-Suomalaisessa lehdessä nimenomaan pakkoruotsista ja Katainen olisi ollut ymmärtäväinen ajatukselle että pakkoruotsia ei tarvita joka maan kolkassa pakollisena.

Tämän tarkistan huomenna ja palaan sitten asiaan.

Tänään ajattelin tyttäreni kanssa katsoa pitkän elokuvan illalla.