Kansanäänestys vaatimus: Suomesta EU:n osavaltio


Vieras

/ #32 reilu vuosi aika kerätä listaa

05.02.2011 23:39

Eli esimerkiksi poikkeustilan julistamisen jälkeen ylipäällikkyys voidaan luovuttaa Euroopan Unionin armeijan komentajalle, EU:n presidentille taikka NATO:lle.

"Muutoshankkeisiin ei pidä ryhtyä päivänpoliittisten tilannenäkymien perusteella eikä muutenkaan niin, että hankkeet olisivat omiaan heikentämään valtiosäännön perusratkaisujen vakautta tai perustuslain asemaa valtio- ja oikeusjärjestyksen perustana. Toisaalta on pidettävä huolta siitä, että perustuslaki antaa oikean kuvan valtiollisen vallankäytön järjestelmästä ja yksilön oikeusaseman perusteista."

Ehdotettu laki siis kuvaa vallitsevaa tilaa: Suomi liitetään EU-liittovaltioon, joka on jo olemassa käytännössä vaikka ei laillisesti tai nimellisesti.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2012.