Kuntalisä säilytettävä Alajärvellä!
Alajärvi ei aio jatkaa kuntalisän maksamista lapsiperheille. Perusteena asialle on jälleen kerran RAHA. Kuitenkin rahaa annetaan ja laitetaan sellaisinkiin asioihin ja paikkoihin joiden järkevyys ja hyödyllisyys on kyseenalaista.... Tuntuukin, että Alajärvi on ottanut asiakseen lapsiperheiden vainoamisen. Aina säästöt koskevat ensimmäisenä lapsia ja heidän perheitään. Lapsilta on tietenkin helppo ottaa, sillä he eivät pysty puolustamaan itseään. Ovatkohan asiaa pohtineet virkamiehet ajatelleet, että ketkä niitä veroja tulevaisuudessa maksavat, jos lapsipeheitä kohdellaan näin? Mitä enemmän uusia veronmaksajia syntyy, sitä paremmin pystymme turvaamaan vanhuksillekin heidän ansaitsemansa hoidon. Uusissa veronmaksajissa on myös kenties potentiaalisia tulevia yrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja ja maksavat yrityksen tuloista veroja. Entäpä ovatko kyseiset virkamiehet huomioneet säästöt, joita kenties on tullut toimeentulon ja perhetyön puolella, kun hoitolisää on maksettu. Monelle perheelle tuo 250€ on ollut ratkaiseva, ettei toimeentulotuen puoleen ole tarvinut kääntyä. Onko Alajärvellä varaa menettää veronmaksajia muihin kuntiin, sillä monelle lapsiperheelle kynnys muuttaa toiselle paikkakunnalle on pieni. Kunnassamme vanhusväestö lisääntyy hurjasti muutaman vuoden kuluttua ja silloin olisi tärkeää, että täällä olisi uusia sukupolvia antamassa oman panoksensa menestyvän ja hyvinvoivan Alajärven puolesta. Virkamiesten kannattaisikin nyt miettiä päätösten vaikutuksia kauaskantoisesti. Lyhytnäköinen ajattelu voi olla sillä hetkellä hyvä ratkaisu, mutta myöhäisemmässä vaiheessa tehdyt päätökset voivat tulla kalliiksi. Päätöksiä tehdessä kannattaa muistaa, että LAPSISSA ON TULEVAISUUS.
Terhi Kotipelto Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45701 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2333 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
227 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
141 Luotu: 07.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
113 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
215 Luotu: 03.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
59 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3605 Luotu: 10.09.2021
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
215 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
223 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025