Pelastakaa Lahden Muotoiluinstituutin vaatesuunnittelun koulutus

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2

Muotoiluinstituutin Muoti-ja Vaatetussuunnittelun alumni opiskelija (2008-2012). Työnantajia mm. L-Fashion Group /Luhta (2011-2016), Henrik Vibskov, Ivana Helsinki...Olen tehnyt kouluvaihtoja Islannissa ja Taiteen maisteritutkinnon Tanskassa.

(Kööpenhamina, 23.02.2017)

#4

Tuntuu, että päätös on tehty nopealla aikataululla, ja kuulematta kunnolla opiskelijoita, alumneita, sekä vaateteollisuuden yrityksiä, minne MI:n opiskelijat ovat työllistyneet. Esimerkiksi Lahdessa L-Fashion Group on jo pitkään tehnyt MI:n vaatesuunnittelun linjan kanssa yhteistyötä ja rekrytoinut opiskelijoita valmistumisen jälkeen. Miten nyt käy?
Olen itse opiskellut muuallakin kuin Muotsikassa (Aallossa, toisessa ammattikorkeakoulussa, sekä arvostetussa alan koulussa ulkomailla), ja olen itse saanut Muotsikasta ehdottomasti relevanteinta ja ammattitaitoisinta opetusta, sekä tukea työllistymistä ajatellen. Muotsikka nimenomaan pyrkii kehittämään ja ylläpitämään suomalaista vaateteollisuutta (eikö näinä aikoina nimenomaan kotimaista innovointikykyä ja yritteliäisyyttä tarvita?), unohtamatta kansainvälisyyttä. On erittäin lyhytnäköistä leikata sieltä, missä on eniten ammattitaitoa ja mahdollisuuksia.

(Tajimi, 23.02.2017)

#5

Omasta kokemuksestani (yli 30v. teoll.suunnittelijana ja yli 10v. opetustehtävissä Lamk:ssa ja Aallossa)voin sanoa että Lahdesta valmistuneista moni vaatesuunnittelija on työllistynyt hyvin sekä kotimaassa että kansainvälisestikin, ehkä parhaiten kaikista alan kouluista Suomessa. Lahdessa on nimenomaan keskitytty antamaan käyttäjä-, tarvelähtöistä sekä kestävää suunnitteluopetusta -unohtamatta muodin vaatimuksia. Opiskelijat ovat olleet monipuolisesti taitavia osaajia valmistuttuaan. Heillä on ollut mahdollisuus sijoittua laajasti, moneenlaisiin tehtäviin. Olen hyvin surullinen jos tälle osaamiselle ei nähdä olevan tulevaisuutta. Toivon että päättävät tahot kuuntelisivat tarkasti alan ihmisiä kun tulevia suunnitelmia laaditaan.

(Söderkulla, 23.02.2017)

#8

Lahden Muotoiluinstituutti on elintärkeä osa lahtelaista kulttuuri-identiteettiä eikä sen asemaa pitäisi missään nimessä enää heikentää. On ollut surullista nähdä, kuinka Lahdesta ollaan tekemässä täysin kulttuuritonta roskakaupunkia. Lahtelaisena hävettää.

(Lahti, 23.02.2017)

#17

+ vaihtakaa pääopettaja henkilöön, jota oikeasti kiinnostaa se OPETUStyö

(Vojakkala, 23.02.2017)

#27

Muotoiluinstituutista on vuosien ajan valmistunut erinomaisia vaatesuunnittelijoita suunnittelemaan kaupallisia ja samalla muodikkaita mallistoja vaateteollisuuden tarpeisiin. Muoti-ja vaatesuunnittelun linja Muotoiluinstituutissa on ehdottoman tärkeä pitää jatkossakin.

(Lahti, 23.02.2017)

#28

Sääli jos teollisen vaatesuunnitelun koulutus nyt loppuu suomesta. Se on kuitenkin se eniten vaatesuunnittelijoita työllistävä.

(Tukholma, 23.02.2017)

#96

Miksi yksi alan arvostetuimpia kouluja pitää lakkauttaa?? Ei mitään logiikkaa!!

(Espoo, 23.02.2017)

#98

Muotoiluinstituutin alumni

(Kirkkonummi, 23.02.2017)

#118

"Suomi nousuun yhteisillä säästöillä -Sipilä"
Säästetään näköjään Suomen tulevaisuudesta.

(Lahti, 23.02.2017)

#123

Lahden Muotoiluinstituutista vaatetussuunnittelun linjalta 2013 valmistuneena olen järkyttynyt nyt tehdystä ammattialan lopettamispäätöksestä. Lahdessa vaatetussuunnittelu kouluttaa sekä muodin, että teollisen vaatesuunnittelun ammattilaisia, osaajia, joista valtaosa työllistyy alalle sekä Suomessa että ulkomailla. He tekevät, osaavat ja näkyvät! Muotoiluinstituutti opetti luovan ajattelun psykologiasta lähtien väriopin, sommittelun, suunnittelun, kaavoituksen, tuotteen valmistuksen, ammatti-identiteetin ja prosessinhallinnan taidot. Muotsikkaa ei saa ajaa alas mielivaltaan ja puusilmäisyyteen perustuvilla hulluilla leikkauspäätöksillä!

(Orivesi, 23.02.2017)

#151

Pelastakaa MUVA!

(Helsinki, 23.02.2017)

#157

Suomi tarvitsee Muotoiluinstituutista valmistuvia vaatetusalan ammattilaisia. Vastaavaa koulutusta ei saa muualta.

(Lahti, 23.02.2017)

#160

Pelastakaa Muva!!!

(Lahti, 23.02.2017)

#161

Hyvätasoisen opetuksen linjat joilla on toimivat yhteydet alan teollisuuteen on järjetön lopettaa!

(Helsinki, 23.02.2017)

#175

HERÄTYS LAHTI!

(Helsinki, 23.02.2017)

#178

Tämän pitäisi olla osa Suomi strategiaa ja yksi keinoista saada Suomi nousuun. Lahden MUVA on Taikin lisäksi Suomen johtava opiskelupaikka niin mielikuvallisesti kuin tunnettuuden ja laadun osalta ja sillä on pitkä historia. Vaatesuunnittelu on tärkeä osa suomalaista design ja muotoiluosaamista ja tuo mahdollisuuden tulevaisuuden yrittämiseen ja liiketoimintojen kasvattamiseen.

(Espoo, 23.02.2017)

#188

Näin lyhytnäköistä hulluutta ei voi olla!

(Helsinki, 23.02.2017)