Tue Lammia sen taistelussa lukionsa puolesta! Allekirjoita vetoomus!
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#812
Lammilla on hyvin toimiva lukio. Tuuloksen ja Lammin nuoria, Hämeenlinnassa aloittaneita, lukiolaisia on siirtynyt aikaisemminkin Lammille lukioon huomattuaan välimatkan pidentävän päivää merkittävästi. Kannattaisiko kokeilla myös kaupunkilaisten liikkuvuutta Lammin suuntaan, näin tulisi näkemystä myös ympäristökunnista? Nuorten määrän vähenemisen vaikutusten avuksi digitalisaatio.(Tuulos, 28.01.2020)
#825
Lammin ja ympäristön nuoret tarvitsevat oman lukion. Se on hyvä ja turvallinen ponnahduslauta elämään.(Järvenpää, 28.01.2020)
#834
Kirjoitin ylioppilaaksi 1983 Lammin lukiosta. Tuolloin lukio oli Suomen parhaimmistoa ja opetuksen taso huippua. Lukio-opetus tulee taata lammin nuorille omassa koulussa!(Simo, 28.01.2020)
#845
On väärää säästämistä, että paikallisia, turvallisia kouluja yhdistetään suurempiin. Tällöin myös koulumatkat pidentyvät, tuntuvasti. Opetus pienemmissä yksiköissä antaa tilaa myös yksilölliselle ohjaamiselle. Sukulaislapseni käy Lammin lukiota.(Kirkkonummi, 28.01.2020)
#847
Älkää viekö koulua Lammin lukiolaisilta!(Helsinki, 28.01.2020)
#848
Liian pitkä matka Lammin svukyliltä Hämeenlinnaan lukioon ajallisesti ja matkana.(Tampere, 28.01.2020)
#855
Ystävän lasten puolesta murehdin(Orimattila, 28.01.2020)
#863
Yleissivistystä hämäläisille(Mariehamn, 28.01.2020)
#865
Lammin lukiota ei saa lakkauttaa.(Hämeenlinna, 28.01.2020)
#875
Elinvoimainen lukio, elintärkeä Lammilla asuville perheille. Moni paikallinen nuori valitsee yleissivistävän lukiokoulutuksen sijainnin perusteella. Monelle perheelle myös taloudellinen kysymys.Toimivat nykyaikaiset tilat ja ammattitaitoiset opettajat.
(Porvoo, 28.01.2020)
#876
Olen valmistunut Lammin lukiosta keväällä 2014. Lukion opettajat tukevat aidosti opiskelijoita kohti ylioppilaskirjoituksia. Pienemmät opiskeluryhmät ovat eduksi sekä opiskelijoille että opettajille joka edesauttaa valtavasti, että kirjoitustulokset ovat hyviä ja opiskelijat menestyvät jatko-opinnoissa. Toivon, että te päättäjät ajattelette myös nuoria ja heidän tulevaisuutta. Opiskeluista tulisi liian raskaita, jos opiskelijat joutuisivat matkaamaan esimerkiksi Hämeenlinnaan asti lukioon. Tämä tarkoittaisi koulupäivän pidentymistä.(Porvoo, 28.01.2020)
#883
Lammin lukion lakkauttaminen on päättäjiltä täyttä idiotismia.(Vaasa, 28.01.2020)
#896
Pienikin voi olla suurta,lukiota ei saa lopettaa(Hämeenlinna,Tuulos, 28.01.2020)
#914
Olen itse opiskellut lammin lukiossa ja oma kokemukseni on, että jos lukio lammilta loppuu, niin matka lukioon tai ammattikouluun on lähes saman mittainen, joten suurempi osa nuorista saattais valita ammattikoulun lukion sijaan, kun matka kumpaankin on yhtä pitkä. Lisäksi Lukion lakkauttaminen heikentäisi entisestään Lammia, jonka vetovoima ei ole kovin korkealla. Lukion loppuminen vähentäisi vetovoimaa entisestään ja lopulta vähentäisi palveluiden tarvetta lammilla ja kylä alkaisi pikkuhiljaa tyhjenemään uusien paikkakunnalle muuttajien puutteen ja alkuperäisten paikkakuntalaisten pois muuton vuoksi.(Tampere, 28.01.2020)
#923
Järkeä saa käyttää jos haluaa että asukkaat pysyvät Lammilla!!!(Vantaa, 28.01.2020)
#938
Ehdottomasti lukio pitää säilyttää Lammilla. Lukio on kaiken keskus ja takaa tasapuolisemman pääsyn lukioon. Pitkät matkat lukioon laittavat nuoren valitsemaan toisenlaisen polun tulevaisuutta varten.(Espoo, 28.01.2020)
#942
Olen itse käynyt Lammin lukion 2001-2004. Onneksi oli siihen mahdollisuus! Kaupungin lukioon matkustaminen olisi ollut todella ankeaa ja aikaavievää - ja minä olisin mennyt Lahteen lukioon, kuten pari luokkakaveriani teki, en Hämeenlinnaan. Eli haluatteko menettää osan lammilaisista lukiolaisista Lahteen?Lammin lukiossa sain laadukasta opetusta. Jatkoin suoraan yliopistoon ja valmistuin äidinkielen opettajaksi. Opettajana olen nähnyt monenlaisia kouluja, ja Lammin lukio on kyllä parhaasta päästä. Olen ollut aina tyytyväinen, että sain käydä suhteellisen tavallista lukiota, johon tutut kaverinikin tulivat, eikä minun tarvinnut valita kaupungin lukioista, joissa oppilasaines on valikoituneempaa - ja oppilaat usein yksin. Olen opettanut äidinkieltä mm. 800 oppilaan Helsingin Medialukiossa, ja olen tyytyväinen, että minä sain käydä yleislukiota maalla. Erityisesti Lammin lukion musikaali oli aidosti yhteisöllinen kokemus, jota en olisi saanut muualta.
Jos Hämeenlinna haluaa olla oikeasti lapsi- ja ilmastoystävällinen kaupunki, se antaa Lammin lukion edelleen jatkaa hyvää toimintaansa eikä aloita sadan oppilaan kuljetusrumbaa ympäri maakuntaa.
Yst.terv.
Laura Suvilehto (o.s. Komonen)
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja
(Espoo, 28.01.2020)
#950
Lammin lukio on ehdottomasti säilytettävä. Opetus on paljon yksilöllisempää kuin kaupungin suurissa lukioissa. Lammin lukiosta löytyy myös monia erityisyyksiä kuten kansainvälisyys, musikaali ja sennuprojekti.(Hämeenlinna, Lammi, 28.01.2020)
#963
Pääsin Lammin lukiosta ylioppilaaksi tasan 50 vuotta sitten. Lammin lukio oli silloin ja uskon nytkin erittäin hyviä tuloksia saavuttava lukio. Opinahjo on yhteisön sydän. Älkää viekö sitä pois Lammilta.(Woking, 28.01.2020)
#978
Lammin lukiosta on ollut hienoa ponnistaa maailmalle! Korkealuokkainen opetus, ammattitaitoiset ja mukavat opettajat, välittävä ilmapiiri, huikea misikaaliperinne, kansainvälistymisopinnot ja kätevä sijainti mahdollistavat paikkakunnan nuorten ensiluokkaisen koulutuksen. Nyt ja tulevaisuudessa!(Kolding, 28.01.2020)
#986
Ei huonoille päätöksille!(Hämeenlinna, 28.01.2020)