#pientenpuolella - Helsingin varhaiskasvatuksen kriisi syvenee

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1204

Palkat kohdilleen, niin ihmiset palaavat takaisin alalle. TES on minimipalkkaus joka pitää VÄHINTÄÄN tarjota työntekijälle EI se mitä tulisi tarjota. Lasten ja nuorten parissa työskentelevät ihmiset ovat vanhempien jälkeen toiseksi tärkeimpiä ihmisiä lapsille. Se viettävät arkisin jopa enemmän aikaa meidän lasten kanssa kuin me itse vanhemmat, joten arvostetaan heitä edes sen verran, että laitetaan palkat kohdilleen.

Jos leikkipuisto suljetaan, niin moni vanhempi joutuu vähentämään tai jopa lopettamaan työnteon, jotta esim erityislapsille turvataan myös iltapäivästä turvallinen ympäristö. Yksin kotona monta tuntia ennen aikuisen läsnäoloa luo lapselle turvattomuutta sekä henkisesti että jopa fyysisesti.

Marjut Kastikainen (HELSINKI, 11.12.2022)

#1217

Käsittämätöntä, että lapsiin ei panosteta. He ja heidän perheensä tulevat kärsimään nyt päätöksistänne. Mikä tulevaisuus heitä odottaakaan teineinä? Jengiytyminen.
Hommatkaa työntekijöille edes kunnon ulkoiluvaatteet ja jalkineet talveksi sekä lisää palkkaa. Eiköhön se jo hieman elvytä halua olla ammatissaan. Rahaa nnetaan ulos ulkomaille liikaa. Hoidetaan oma koto pesä ensin kuntoon.

Seija Salmenkannas (Helsinki, 11.12.2022)

#1221

Raha ratkaisee: ilman tuntuvaa palkankorotusta on turha odottaa työntekijöiden pysyvän varhaiskasvatuksessa saatikka uusia hakeutuvan alalle. Työoloauhteiden parantaminen ja henkilökunnan siirrot kuormittavat kaikkia ja tätä jojoilua on kestänyt jo liian monta vuotta. Lapset ja aikuiset, niin perheissä kuin työpaikoilla voivat huonosti. Nämä asiat ovat simppeleitä ja maalaisjärjellä ajateltavissa: pysyvä henkilöstö tarvitsee ja haluaa elantonsa ja sen pitää olla kuluja ja kuormitusta vastaava. Siten pysyvä henkilökunta on luomassa turvallisia suhteita lapsiin varhaiskasvatuksessa, joka tukee paitsi lasten hyvinvointia, heidän vanhempien hyvinvointia ja kaikkien osapuolten (työssä) jaksamista.

Pikkulapsi perheiden pompottelu seis, vauvaperheiden hyvinvointiin tulee satsata jo odotus ajasta lähtien!

Camilla Posa-Havas (Helsinki, 11.12.2022)

#1223

Ollaanhan pienten puolella?❤️

Kiia Koponen (Kuopio, 11.12.2022)

#1241

Hyi hävetkää !!!

Marke Stenberg (Helsinki , 11.12.2022)

#1244

Herätkää nyt!

Laura Tuukkanen (Helsinki, 11.12.2022)

#1246

Teot ratkaisevat, ei juhlapuheet ja korulauseet. Uskokaa nyt jo vihdoin että ennaltaehkäisy ja kunnossapito on aina halvempaa kuin korjaustoimenpiteet - puhumattakaan asian inhimillisestä puolesta. Ja varmasti priorisoimalla ja yhteistyöllä siihen löytyy keinot ja tarvittavat resurssit.

Helena Jauhiainen (Lappeenranta , 11.12.2022)

#1249

Nyt tarvitaan välittömiä toimia henkilökunnan työoloihin ja palkkaukseen. Palkankorotus kuuluu kaikille Helsingin varhaiskasvatuksen työntekijöille, ei vain pienelle osalle henkilökuntaa. Myös kaikki muut keinot työhyvinvoinnin lisäämiseksi tulee tehdä ja henkilökunnan siirtely yksiköiden välillä lopettaa. Leikkipuistoja ei tule sulkea.

Ilona Hildén (Helsinki, 11.12.2022)

#1251

Tämä on todella suuri virhe ratkaisu Helsingin kaupungin päättäjät!!😭
Leikkipuistotyö lasten ja nuorten perheille on ennakoiva tukityötä!!!Äärimmäisen arvokasta perheiden kanssa tehtävä suurta kasvatus työtä! Älkää ihmeessä viekö sitä tuolla määrällä pois heiltä!!

Kirsi Lindeqvist (Helsinki, 11.12.2022)

#1253

Hei,

Saimme tänään tiedon, että leikkipuisto Intian iltapäiväkerhotoiminta on aikomus lopettaa kevääksi 2023.

Leikkipuisto Intia ja sen lapsille tuttu kullanarvoinen henkilökunta on todella keskeinen paikka omalle ja monille muille Käpylän koulun ensimmäistä ja toista luokkaa käyvälle lapselle.

Miten on mahdollista, että sen toiminta lopetetaan? Valtava määrä vuosien varrella hioutunutta osaamista, pienten koululaisten kohtaamista, hyviä suhteita ja kekseliästä toimintaa heitetään hukkaan? Lisäksi ihmettelen mihin nämä 80-100 lasta aiotaan siirtää? Koulun yhteydessä oleva Paila Oy:n IP on jo täynnä, eikä leikkipuisto Kimmossakaan ole enää iltapäiväkerhoa.

Teemme kaikkemme tukeaksemme toiminnan jatkumista nykyisellään.

Hanne Granberg

Hanne Granberg (Helsinki, 11.12.2022)

#1261

Lasten ollessa pieniä asuin länsi Helsingissä. Lähiseudun leikkipuistot auttoivat tukiverkon rakentumisessa vauvavuosina ja olivat matalan kynnyksen sosiaalinen kohtaamispaikka eri taustoista ja eri puolilta Suomea tuleville alueen vauva/lapsiperheille. Ilman leikkipuistojen kautta löytynyttä vertaistukea olisi oma ja tuttujen hyvinvointi ollut huomattavasti heikompaa.
Helsingissä on upea, kaupungin laajuinen leikkipuistokulttuuri jota pois muuttaja on välillä kaivannut. Pitäkää siitä kiinni!

Karoliina Lietonen (Espoo, 11.12.2022)

#1284

Hoitakaa asia kuntoon, hinta tulevaisuudessa on muutoin kova.

Annukka Salo (Helsinki, 11.12.2022)

#1294

Lapset ahdettu liian pieniin tiloihin uusissa päiväkodeissa ( tupasysteemi), päiväkotiapulaiset poistettu kokonaan. Opettajien ” toimistotyöt” lisääntyneet valtavasti ja se aika on lapsilta pois. Tilanne on kaoottinen. Tervetuloa katsomaan, miten maailman onnellisimman kansan lapset voivat huonosti.

Nina Nurmi (Helsink, 11.12.2022)

#1296

Investoidaan tämän päivän lasten lisäksi myös tulevaisuuteen.

Solja Sulkunen (Helsinki, 11.12.2022)

#1302

Leikkipuistoja ei saa sulkea! Ne ovat oleellisen tärkeä osa kaikille kävijäryhmille. Mitä kustannuksia tulee aiheuttamaan mm. se, että pienet koululaiset eivät pääse leksulle iltapäivisin, vaan joutuvat kuljeksimaan ilman ohjattua ja valvottua toimintaa?

Viola Siitonen (Helsinki, 11.12.2022)

#1305

Herätkää!!!
Kohta ei ole niitäkään työntekijöitä, jotka vielä jotenkin jaksaa pitää huolta meidän tulevaisuuden toivoista.

Outi Piirto-Maijala (Helsinki , 11.12.2022)

#1308

Lisää palkkaa työntekijöille niin löytyy tekijöitä. Miten lasten tulevaisuus??

Pirkko Murtolehto (Helsinki, 11.12.2022)

#1314

Kotihoitotuki ja helsinki lisät takaisin mutta korkeampina. Vasta kun työntekijöitä on tarpeeksi päivähoitoon niin voi alkaa pakottaa taas alle 3 vuotiaita pk.hon

Nita Porttila (Helsinki, 11.12.2022)

#1325

Lapista muutin helsinkiä auttamaan vaka- kriisissä. Työ on kivaa mutta ongelmia paljon ja lapissa oli vakaampaa ja selvästi enemmän välitettiin vaka työntekijöistä mitä täällä. Harmillista. Tukekaa asumista jollain muotoa vaikka lisäämällä ja halventamalla työsuhdeasuntotarjontaa. Helsinki kaupunkina kyllä houkuttelee monia tänne muuttamaan mutta kallis asunto ja pieni vaka palkka on yhtälö mitä ei vain toimi. Mainoslausetta kehiin: "kiinnostaako loppuelämän köyhyys? Eikus tänne vain helsinkiin matalapalkkatyöhön"

Oskari Ollikainen (Espoo, 11.12.2022)

#1329

Palkankorotukset välittömästi!

Aino Eronen (Helsinki, 11.12.2022)

#1330

Olisiko aika miettiä pienten lasten vanhemmille kodinhoitotuen etuuksia jotta voivat nauttia kotona pidempää ja ihmiset jotka eivät käy töissä onko pakko päiväkotiin laittaa kun on kerhomahdollisuuksiakin.

Marika Viitanen (Helsinki, 11.12.2022)

#1331

Te tiedätte tämän kyllä, miksi ette toimi?!

Anniina Sarvi (Helsinki, 11.12.2022)

#1332

Toimikaa nyt!

Ulla Valkeila (Helsinki, 11.12.2022)

#1352

Ihan oikeasti 😡miettikää päätöksiänne! Miksi koulutuspaikkoja ei ole riittävästi?

Anna-Liisa Järvo (Helsinki , 11.12.2022)

#1362

Pienempiä lapsiryhmiä👍

Sari Asikainen (Västerskog, 11.12.2022)

#1369

Kuunnelkaa päiväkodin työntekijöitä! Nostakaa palkkoja! Ala kunniaan!

Louna Hosia (Helsinki, 11.12.2022)

#1372

Luotamme lapsemme teidän käsiin ja tämä luottamus on petetty. Joka 7. Lapsi ei enää myöskään osaa lukea peruskoulun jälkeen.. Uudet kasvatusmenetelmät on hylättävä heti! Päivähoitoon on panostettava!

Ulla Kantanen (Helsinki, 11.12.2022)

#1395

Olisiko jo aika ryhtyä oikeisiin toimii, seis sananhelinälle!

Minna Amiegbe (Helsinki , 11.12.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…