Tori- ja markkinakauppiaille on taattava samat toimintamahdollisuudet harjoittaa ammattiaan kuin muillekin kaupan alan toimijoille.
- Adressi
- Tiedotteet 2
- Allekirjoitukset 732
- Allekirjoittajien kommentit
- Tilastot
- Tietosuojakäytäntö
- Lisänäkyvyys
Hallitus on tappamassa suomalaista markkinaperinnettä ja elinkeinoa järjenvastaisilla päätöksillään.
Suurimmat kaupunkien ym. tahojen järjestämät perinteiset markkinat ovat olleet kiellettyjä kohta vuoden päivät. Tuhannet tori- ja markkinakauppiaat sekä markkinatapahtumien järjestäjät henkilökuntineen ovat menettäneet työnsä, koska hallitus on näin päättänyt.
Tavanomainen toripäivä silloin tällöin ei korvaa markkinoita. Sen lisäksi korona on tyhjentänyt torit, koska lainkuuliaiset ihmiset luulevat, että toripäivätkin on peruttu.
Ihmismassat juoksevat suuriin marketteihin ja kauppakeskuksiin pää edellä tonkimaan "ale-laareja" hillittömän markkinoinnin ja hintojen "halpuutuksen" innoittamina. Sisätiloissa kun saa tehdä ostoksia mielin määrin "päät yhteen kolisten".
Ruokahuollon tärkeys on ymmärrettävää, mutta miksi käyttötavarakauppaan saa päästää jopa tuhansia asiakkaita, kun taas markkinakauppiaan elinkeino kielletään?
Säännöllisesti toimivat markkinat pitäisi luokitella lainsäädännöllisesti toistuvaksi normaaliksi kaupankäynniksi, kuten toripäivät, kiinteät liikkeet ja suuret kauppakeskukset. Nykyisin markkinat ja vastaavat myyntipaikat luokitellaan tapahtumiksi mikä ei todellakaan ole kategorisesti oikein.
Millä perusteella ulkomyyntitapahtumat ovat päättäjien mielestä vaarallisempia kuin esim. sisäkauppakeskukset, vaikka toisaalta on todettu, että virus leviää herkemmin sisätiloissa kuin ulkoilmassa?
Käsityöläiset, alkutuottajat, lettu- ja muikkukauppiaat ym. ulkoruokailupaikat, korukauppiaat, lakuteltat, vaaterekit, vihannes- ja marjakojut, leipomotuotteet jne. elävöittävät kaupunkien keskustoja. Se on juuri sitä, mitä kaupunkien ja kuntien kehittäjät sekä asukkaat peräänkuuluttavat.
Nyt hallitus päätöksillään on tappamassa tämän kansanperinteeksi muodostuneen kaupankäynnin muodon.
Markkinat ovat torikauppiaan taloudellinen kivijalka. Päättäjät herätkää! Antakaa markkinakauppiaille samat mahdollisuudet kuin muille kaupan toimijoille. Vai haluatteko lisää huollettavia ja lisää velkaa?
Marita Jarjue Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45559 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1743 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
278 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
205 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
147 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025