Suosituimmat adressit viimeisen 12 kuukauden aikana

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | 12 kuukautta | Tämä vuosi (2020) | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Söörmarkun koulun opetus säilytettävä nykyisellään

Porin virkamiesjohto esittää, että Söörmarkun koulun 3. ja 4. luokkien opetus siirtyy Noormarkun yhtenäiskouluun elokuusta 2021 alkaen. 5. ja 6. luokka on siirretty sinne jo aiemmin tilan puutteen vuoksi. On oletettavaa, että esitys on toteutuessaan lopullinen kuolinisku koululle ja valtava menetys kylän vetovoimalle.   Me allekirjoittaneet vetoamme kaupungin päättäjiin, että opetus Söörmarkun koulussa on säilytettävä vähintään nykyisessä laajuudessaan. Söörmarkussa kaikki alueen alakouluikäiset

Luotu: 2020-05-27

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 715 714
12 kuukautta 715 714

Säilytetään Pornaisten terveysasema!

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pornaisten terveysasema säilytetään tulevaisuudessakin. Keusoten valtuustolle esiteltiin 7.5. palveluverkkosuunnitelma. Yhtenä vaihtoehtona oli terveysaseman lakkauttaminen Pornaisista. Vaikka kyseessä on vasta suunnitelma, pidämme huolestatuttavana, että tällaista edes pohditaan. Omaa terveysasemaa ei voida korvata muilla palveluilla. Uudet palvelumuodot, kuten liikkuvat ja sähköiset palvelut, voivat tukea nykyistä terveydenhoidon tasoa, eivät heikentää sitä.

Luotu: 2020-05-08

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 712 711
12 kuukautta 712 711

Oulainen - Kalajoki tien perusparannus ja tienhoidon parantaminen

Oulainen – Kalajoki tie on ollut tämän talven aivan säädyttömän huonossa kunnossa. Useita onnettomuuksia, tieltä suistumisia on jo tapahtunut. Vakavampiakin onnettomuuksia on sattunut, mm. päälleajoja- nämä monen tekijän summina. En tiedä mistä tuon sortin tienpito johtuu, mutta tie on HENGENVAARALLISEN huonossa kunnossa, eikä se johdu pelkästään lumisateesta. Se on sitä kelillä kuin kelillä. 80 km / h on aivan liikaa tuolle tieosuudelle. Kaikista huonoimmassa kunnossa on Merijärvi-Kalajoki tieo

Luotu: 2020-02-24

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 704 701
12 kuukautta 704 701

Huumeriippuvaisen pakkohoito.

Tahdosta riippumaton pakkohoito huumeriippuvaiselle perheen jäsenelle.Perhekunnan vaatimuksesta,        jos käyttäjä on  tuhoisa          itseään kohtaan        sekä   perheenjäseniä ja   muita     ympäröiviä      ihmisiä kohtaan.  Omaisuusrikokset perheen sisällä  ja ulkopuolella   ovat osana huumekäyttäytymistä.  Huom.  Adresssin vahvistus sähköpostilla.

Luotu: 2020-09-06

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 703 691
12 kuukautta 703 691

Vastustamme Jaalan tehostetun palveluasumisen ja Jaalan palvelukeskuksen alasajoa

Jaalan tehostetun palveluasumisen paikat aiotaan lakkauttaa. Lakkautuksen perusteiksi on esitetty väitteitä, jotka ovat puutteellisia ja osin virheellisiä, ja haluamme oikaista virheelliset tiedot. Palvelukeskuksen rakennus on hyvässä kunnossa. Ei ole tiedossa, että mikään taho vaatisi isoja remontteja, vaan vain sprinklerit vaaditaan. Näiden kustannus on 100 000€, joten tämä voidaan toteuttaa helposti ja nopeasti. Kaikissa rakennuksissa aina korjattavaa, Jaalassa sitä on todella vähän. Jaalan y

Luotu: 2020-10-28

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 698 692
12 kuukautta 698 692

Porin yksityisenhoidontuen kuntalisä tulee säilyttää!

Me allekirjoittaneet vetoamme Porin kaupungin päättäjiin yksityisten perhepäivähoitajien ja ryhmisten puolesta! Porin kaupungin sivistyslautakunta on 29.9.20 pidetyssä kokouksessaan hyväksynyt säästölistan, jonka yhtenä kohtana on yksityisenhoidontuen kuntalisän poistaminen. Kuntalisän poisto toisi kaupungin laskujen mukaan 270 000 euroa säästöä per vuosi. Porissa toimii tällä hetkellä 9 yksityisen perhepäivähoitajan lisäksi noin 16 hoitajaa yksityisissä ryhmiksissä. Heillä on reilu sata lasta h

Luotu: 2020-10-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 684 684
12 kuukautta 684 684

Postin palvelut on säilytettävä Sirkan kylällä

13.2.2020 Sirkan postinumeroalueen (99130) asukkaat ja yritykset saivat tiedon, että Posti aikoo siirtää kaikki 2.3.2020 alkaen kaikki postipalvelut Kittilän S-marketiin ja lopettaa postipalvelun Levin S-marketista 28.2.2020 alkaen.  Uutinen oli minulle kauppiasyrittäjänä shokki, koska olen useaan kertaan ollut yhteydessä Postiin ja tarjonnut kauppani tiloja Postin palveluille, koska asiakkaani toivovat tätä lähes päivittäin. Kauppani; K-market LevinPoron yhteydessä on jo kaksi pakettipalvelupis

Luotu: 2020-02-15

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 681 674
12 kuukautta 681 674

Tornionjoen Spinfluga - Kalastuksen kieltoa Vastustava Adressi!

Tällä Adressilla vastustetaan Tornionjoen kalastussääntöön ehdotettua muutosta, joka kieltäisi spinfluga -kalastuksen Tornionjoella kaudella 2020 - kevään 2021 välisenä aikana. Alustavien tietojen mukaan kieltoa ollaan ehdottamassa Maa- ja Metsätalousministeriön toimesta Ruotsin Viranomaisille, Maaliskuussa 2020 käytävissä rajajokisopimus neuvotteluissa! Spinfluga -kalastuksen kieltoa on ajettu eteenpäin ilman kunnollista tieteellistä näyttöä siitä, että etenkin kaudella 2019 esiintyneet lohikal

Luotu: 2020-02-16

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 675 648
12 kuukautta 675 648

Lautturin päiväkoti on säilytettävä

Turun Hirvensalon Lautturinkadun päiväkotia ehdotetaan lakkautettavaksi. Asiaa käsitellään Turun kasvatus- ja opetuslautakunnassa 11.12.2019. Allekirjoita adressi Lautturinkadun säilyttämisen puolesta. Jokaisella nimellä on merkitystä. Lautturi on kunnallinen lähipäiväkotimme; saarelle on kaavoitettu uusia asuinalueita erityisesti perheille. Jo nyt kaivataan lisätiloja eskaritoimintaa varten, ja toisaalta tilan puutetta on jouduttu korvaamaan jo parakeilla. Päiväkotipaikkojen riittävyyttä arvioi

Luotu: 2019-12-03

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 674 656
12 kuukautta 674 656

Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.

Moni on menettänyt lapsensa koulukiusaamisen seurauksena. Olen yksi heistä, poikani Tomi oli juuri täyttänyt 13, kun koulumatkalla menehtyi. En tahdo, että kukaan kokee lapsensa menetyksen. En tahdo, että yksikään lapsi joutuu kärsimään ja pelkäämään. Meillä on kohta uusi eduskunta ja uudet ministerit, haastetaan heidät myös tekemään asialle jotain muutakin, kuin puhumaan.

Luotu: 2015-02-25

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 17467 17161
12 kuukautta 674 668