Pakilan siirtolapuutarhan lisärakentaminen on estettävä
Kommentoitu viesti
Antti |
#38 Nimimerkille Pakilan spyn jäsen23.03.2013 11:59Hyvä nimimerkki Pakilan spyn jäsen! Useat siirtolapuutarhurit ovat tehneet kannanottonsa kaavaluonnokseen ja lähettäneet ne määräaikaan 26.10.2012 mennessä kaupunkisuunnitteluvirastolle. Tämä adressi on lähetetty kannanottona viime syksynä mm. kaupunkisuunnittelulautakunnalle ja myös Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen johtokunnalle 19.11.2012. Helsingin Sanomissa kannanottomme julkaistiin hieman lyhennettynä. Helmikuussa 2013 siirsimme kannanoton nettiadressiksi. Lähetin sen silloin myös uudelleen siirtolapuutarhayhdistyksen johtokunnalle ja ehdotin, että johtokunta allekirjoittaisi sen ja asettuisi johtamaan toimia siirtolapuutarhan ja lähiympäristön suojaamiseksi lisärakentamis- ja laajentamissuunnitelmilta. Totta, että asiat voisivat olla pahemminkin. Mutta ne voivat olla myös paremmin! Ja tällä tarkoitan sitä, että saisimme päättäjät ymmärtämään, että me siirtolapuutarhurit puolustaessamme lisärakentamiselta nykyiselläänkin jo aivan tarpeeksi suurta puutarhakyläämme, haluamme myös suojata lähiympäristöämme ja sen luontoa. Suunnitelmathan vaarantavat myös arvokkaan Lystikukkulan metsäalueen ja Tuomarinkylän kulttuurihistoriallisesti ja merkittävän peltomaiseman. Näin asia saakin jo laajemman merkityksen. Lähialueemme on tuhansien kaupunkilaisten ulkoilu- ja virkistysmaastoa. Olen kanssasi samaa mieltä, että pyrkikäämme keskustelemaan ja käsittelemään tätä meille kaikille tärkeää asiaa mahdollisimman rakentavassa ja toistemme mielipiteitä kunnioittavassa hengessä. |
Vastaukset
Pakilan spyn jäsen |
#42 Oikeat mittasuhteet2013-03-24 04:53:06#38: Antti - Nimimerkille Pakilan spyn jäsen Asia on nähtävä oikeissa mittasuhteissa. Aluehan laajenee kaavaehdotuksessa koilliseen päin 33 mökkitontilla eli noin hehtaarilla. Vaikka ehdotus toteutuisikin Tuomarikylän peltomaisema olisi edelleenkin kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja lähialue voisi jatkaa edelleen kaupunkilaisten ulkoilu- ja virkistysmaastona. Ei pitäisi myöskään unohtaa, että "pakettiin" sisältyy myös se, että siirtolapuutarha-alue tullaan suojelemaan kaavalla. Tuo koillisen suunnan tie-/polkuhanke on vakavampi asia. Siitähän on kaupunginmuseokin lähettänyt lausuntonsa. Museo oli huolissaan vanhasta tykkitiestä, muttei ottanut kantaa muuten kaava-asiaan. Liikenneolot Itä-Pakilassa tulevat myös huononemaan. Joukkollikenteen käyttömahdollisuuksia ja muita ratkaisuja, jotka auttaisivat palstalaisia selviämään ilman autoa olisi kehitettävä. Lähialueella on käynnissä myös toinen kaavamuutoshanke. Alueelle, joka sisältää muunmuassa nykyisen koirakilpailuradan, suunnnitellaan 1000 asukkaan pientaloaluetta,
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
423 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21063 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
60 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025