Pakilan siirtolapuutarhan lisärakentaminen on estettävä
Kommentoitu viesti
Kolmas Spy:n jäsen |
#61 Re: Re: Re: Hankkikaa elämä!25.03.2013 10:31Emme vastusta ollenkaan uusien siirtolapuutarhamökkien rakentamista! Mutta ehdotamme järjen käyttöä siihen, minne niitä rakennetaan. Helsinkiin voisi hyvin rakentaa pari kokonaan uutta siirtolapuutarha-aluetta, saataisiin satoja uusia mökkejä. Kannatan lämpimästi! |
Vastaukset
Terhi |
#62 Re: Re: Re: Re: Hankkikaa elämä!2013-03-25 10:39:09#61: Kolmas Spy:n jäsen - Re: Re: Re: Hankkikaa elämä! Niin, miksi juuri Pakila? Pakila on jo nyt Suomen suurin. Kaikki tietävät, että esim. saunalla on ahdasta. Kannamme kortemme kekoon, kun toivotamme Klaukkalanpuiston 47 uutta mökkiläistä perheineen tervetulleiksi yhteisille saunavuoroillemme. Olemme riittävän uhrautuvaisia. Eilisessä kokouksessa kävi ilmi, että Oulunkylääkin oli mietitty. Siellä olisi viemäröinnit, suihkut ja jopa pesutuvat valmiina. Meidän infrastruktuurimme on ihan toista luokkaa. Jättimäinen siirtolapuutarha ei olisi ekologinen. Pakilassa laajeneminen tapahtuisi todella hienon kulttuurimaiseman ja luonnon kustannuksella. Ei ole nimbyä niitä puolustaa. |
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50980 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
390 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
166 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
60 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
311 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
267 Luotu: 10.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
215 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
34 Luotu: 07.08.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11069 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
930 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
384 Luotu: 30.06.2025