Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#6253 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Laumasieluisuus on hölmöilyä, jossa identiteetti on huka04.04.2013 15:15"En mitään salaliittoa kuvittele, vain joukon ihmisiä, jotka kaikin mahdollisin tavoin yrittävät päästä päämääräänsä. Näkeehän sen täälläkin. Samat ihmiset jankuttavat samoja asioita päivästä toiseen." Eli ihan huvikseen ja muuten vaan linkataan kristillisissä piireissä suosittuun salaliittoteoriaan globaalista homoliikkeestä, joka toteuttaa jotakin 1980-luvun ohjelmaa pirullisella tarkkuudella ja siten, että myös jokainen esimerkiksi internetin keskustelupalstalla homoseksuaalien aseman parantamiseen myönteisesti suhtautuva noudattaa ohjelmaa tietoisesti. Jep jep. Itse asiassa minäkin olen teipannut tuon artikkelin monitorini viereen ja käytän sitä tarkistuslistana jokaisen viestini valmistelussa. Jospa ne samat ihmiset jankuttavat samoja asioita päivästä toiseen siksi, että samoilla ihmisillä on samat arkielämän ongelmat päivästä toiseen ja että he pyrkivät hakemaan muutosta oikeuksiensa alennustilaan väittelemällä masokismia lähentelevällä tavalla niiden tahojen kanssa, jotka aktiivisesti hankaloittavat heidän pääsemistään oikeuksiinsa? Lopuksi en luonnehtisi netissä inttämistä "kaikiksi mahdollisiksi tavoiksi". Sen puolen hoitavat ne, jotka puhuvat homoista pedofiileinä ja eläimiinsekaantujina, hirttävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia, pommittavat aborttiklinikoita, lentävät lentokoneilla päin pilvenpiirtäjiä ja pitävät yllä koko yhteiskunnan kattavaa kastijärjestelmää. |
Vastaukset
Vieras |
#6288 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Laumasieluisuus on hölmöilyä, jossa identiteetti on2013-04-04 16:44:50Ehkäpä pilvenpiirtäjiin lentäminen sallittiinkin syystä, että rakennuksessa oli homojen pesä, jotka viettivät siellä vaaleanpunaisia juhliaan. Ilmeisiä orgioita. Ikävää vain, että monet muutkin tuhoutuivat samalla. New York on homouden syntypaikka. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10257 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40891 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
904 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
615 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
555 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025