Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Päivi |
#9411 Re:13.04.2013 08:47On ihan totta, että joukossamme on niitä, joilla on miel.terveyden häiriöitä, vakaviakin. Ovathan he tässä mukana, ja sen tunnistaa kyllä. Sille ei taida voida nyt mitään. Toisaalta on aivan totta, että näiden asoiden vyöryssä on jo ainakin Ruotsissa perustettu yksi varhaiskasvatusyksikkö jossa todella halutaan poistaa kaikki sukupuolta määrittävät käsitteet ja luoda uusi sukupuolesta vapaa kasvatusmetodi, näin itse pätkän uutisluonteisesta tv-ohjelmasta. Myös määrärajoitetta ollaan tulevaisuudessa purkamassa. Kts. tämä adressin ensimm. sivuja, siellä jo oli tällainen ajatus.
|
Vastaukset
Vieras |
#9415 Re: Re:2013-04-13 08:56:26Sukupuolineutraalilla tai oikeammin sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella ei ole mitään tekemistä avioliittolainsäädännön kanssa. Sen sijaan sukupuolistereotypioiden purkaminen on yhteydessä yhteiskunnan yleiseen liberalisoitumiseen ja ihmisten haluun vapautua heille ennalta ulkopuolelta asetetuista rooleista ja odotuksista. Mainitsemasi ruotsalainen varhaiskasvatusyksikkö on tehnyt muun muassa niinkin radikaalin muutoksen kuin vaihtanut sukupuolispesifit persoonapronominit Ruotsissa vanhastaan tunnettuun uudismuotoiluun "hen". Onko tämä mielestäsi omiaan johtamaan kansakuntia rappioon ja sekoittamaan ihmiset täysin sukupuolettomiksi? Ennen kuin vastaat niin huomauttaisin, että tästä ihan läheltäsi löytyy kieli, jossa kaikkiin ihmisiin heidän sukupuolestaan riippumatta viitataan samalla sanalla "hän". Linkistä voi kuunnella Ylen radiokanavalla esitetyn ohjelman, jossa keskustellaan sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta - mitä se on, mitä se taas ei ole. Asiantuntijavieraana kuullaan Folkhälsanin Sara Sundellia: http://areena.yle.fi/radio/1819941 |
Vieras |
#9450 Re: Re:2013-04-13 10:55:00On ihan totta, että joukossamme on niitä, joilla on miel.terveyden häiriöitä, vakaviakin. Ovathan he tässä mukana, ja sen tunnistaa kyllä. Sille ei taida voida nyt mitään. Unohdin kommentoida, että vaikka mielipiteemme eroavatkin, niin pidän tästä silloin tällöin pilkahtavasta lakonisen toteavasta tyylistäsi :) |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10193 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40523 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
744 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
534 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
83 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
76 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1687 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024