Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#12342 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.02.05.2013 12:05#12317: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista. Hyvä että syntyy keskustelua. Minä näen että oma tekstisi ja linkkisi teksti jo riitelevät keskenään. Ote omasta tekstistäsi: Toisen asemaan asetuttaessa myönnetään se, että toisen ihmisen tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin omani. Silloin kun ne eivät riko lakia tai teon kohteena olevia vastaan. Homoseksuaalit haluavat itselleen samaa sukupuolta olevan puolison. Nyt onkin vaikeaa, sillä kaikesta omasta vastustuksesta huolimatta pitäisi osata ajatella, että jos minä olisin heidän asemassaan, haluaisinko minä oikeuden avioliittoon vai haluaisinko, että minua saa syrjiä? Toisaalta tähänkään ei varsinaisesti tarvitse pystyä, sillä voi kysyä itseltään myös vain, että haluanko minä oikeiden mennä rakastamani ihmisen kanssa avioliittoon? Jos haluat, niin siinäpä se. Sukupuolella ei ole väliä. Sillä on, että kyseessä on kaksi aikuista ihmistä, jotka molemmat haluavat rakastaa toisiaan ja mennä avioliittoon. Sinä et ole kukaan sitä tuomitsemaan.
Ote omasta linkistäsi:
Vaikka homoseksuaalisuus on 2000-luvun alun länsimaisessa kulttuurissa trendiasia, niin Uuden testamentin opetus on selkeästi homoseksuaalisuuden harjoittamiselle kielteistä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.
Tässä ne kuuluisat lainaamani sanat, tosin kyllä lainausmerkit puuttuivat eikä ollut koko lause. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."] [Joh. 5:14] Jokainen ymmärtää asiat niinkuin ymmärtää. Siitä olen samaa mieltä, että en ole tuomari. Jumala on meidän kaikkien tuomari.
|
Vastaukset
pahennus ei muutu paremmaksi käärimällä silkkipaperiin |
#12353 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.2013-05-02 13:07:24#12342: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista. Perisynnin alainen syrjii vanhan luontonsa puolesta uskovia eli uuden hengen saaneita ja käy heitä vastaan. Uuden hengen saanut taasen sotii uuden luontonsa puolesta vääryyttä vastaan eikä voi mielistellä. Hänellä on uusi elämä, eikä vanhaa kaipaa. Kun vääryys ei kiinnosta, muuttuisiko se yhtään paremmaksi, vaikka kuinka paketoisi homman koristepaperiin, ja päälle kirjoittaisi muilta haalitun sanan avioliitto. |
Vieras |
#12429 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista.2013-05-03 11:18:44#12342: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Nii-in yleistä ja aiheellista. Luin kyllä koko tekstin, mutta ristiriidasta voi olla montaa mieltä siksi, että nämä Uuden testamentin kohdat ovat Paavalin kirjeistä. Tavallaan halusinkin korostaa myös sitä, että yhtä lailla Paavali käski olemaan tuomitsematta ulkopuolisia, kuin hän tuomitsi (tai sitten ei) homoseksuaalisuuden. Kultainen sääntö on Jeesukselta, eikä Jeesus koskaan tuominnut tai sanonut ylipäätään mitään homoseksuaalisuudesta. Siten en pitäisi mitenkään varmana Jeesuksen kantaa asiaan. Tosin esim., se mitä hän puhui eunukeista, pitää joidenkin teologienkin mielestä sisällään homoseksuaalit ("ne, jotka ovat syntyneet eunukeiksi", suomenkielisessä raamatussa käytetään termiä "äitinsä kohdusta saakka avioliittoon kelpaamattomat" tms.) ja sehän ei ollut tuomitseva puhe. Myös noita Paavalin kirjeiden kohtia voidaan alkuperäisten termien valossa tulkita monella tavalla, eivätkä ne kaikkien teologien mielestä ole niin selkeitä kuin vaikka tässäkin laittamassani linkissä väitetään. Oikeastaan Uudessakaan testamentissa ei tämän enempää puhutakaan homoseksuaalisuudesta, mutta toisten tuomitsemisesta puhutaan useampaan kertaan. Siksi olen aika paljon miettinyt sitä, etteivät raamatun tekstit ole aina aivan suhteessa siihen, missä laajuudessa kristinusko jonkin asian tuomitsee. Mielestäni homoseksuaalisuus ja sen synnillisyys vaikkapa on saanut suhteettoman suuren roolin kristinuskon keskuudessa verrattuna siihen, kuinka paljon (tai vähän) raamattu asian tuomitsee. Olen lukenut kantoja puolesta ja vastaan, mutta oma tuntumani vain pysyy siinä, että kyse on ennemminkin siitä, mitä ihmiset haluavat raamatusta lukea, millaiset teot tuomita ja millaiset hyväksyä. Näinhän esim. Paavalin puheet naisen asemasta ohitetaan nykyään sujuvasti, niitä vähetellään sillä, että aika oli silloin eri ja niitä tulkitaan vapaammin. Mutta jostain syystä homoseksuaalisuuteen viittaavia kirjoituksia ei voi kohdella samalla tavalla. Kai sen tuomitseminen on sitten niin syvällä kristinuskossa vielä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45661 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
365 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
251 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
191 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20892 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025