IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kommentoitu viesti

Itä-Suomalainen
Vieras

#488 Ulkopuolisin silmin

09.03.2011 11:35

Keskustelua pitkään sivusta seuranneena ihmettelen yhtä asiaa. Turpeen käytön vastustajia on mielipiteineen oikeastaan vain kaksi henkilöä. Nimimerkki "Ranex" ja Taisto Holla. Turpeen käytön puolesta kirjoittajia kun on useita ja näköjään eri puolilta Suomea. Kertooko tämä sen tosiasian että oikeasti turpeen vastustajia ei olekkaan kuin vain muutama jotka rummuttavat turpeen noston haitallisuudesta ja heilläkin tosin tuntuu olevan johtolanka hukan teillä. Turpeen puolustajilla on vankkoja tosiasioihin perustuvia kannanottoja joita itse henk.koht. odotan keskusteluilta. Kaikenlaiset musta tuntuu- kannanotot ei ainakaan minua vakuuta.

Itse tutkin myös eri puolueiden kannanottoja siihen, kuinka he turpeeseen ja sen monimuotoiseen kansaamme monin tavoin auttavaan käyttöön suhtautuvat. Mielenkiintoista on tuossa yhteydessä ollut todeta kuinka vahvasti lähes kaikki ovat sitoutuneet ajatukseen, että suurinta omaa kansallista energiareserviämme tulee jatkossakin hyödyntää. Tietysti unohtamatta suojelun tarvetta, jota turvetuottajat itsekin haluavat edistää ja lisätä. Itsestään selvää lienee kaikille että Vihreät vastustavat. Heidän vaikutusvaltansa vaan tuntuu pienenevän entisestään tulevissa vaaleissa.

Vastaukset

Vieras
Vieras

#491 Re: Ulkopuolisin silmin

2011-03-09 19:25:54

#488: Itä-Suomalainen - Ulkopuolisin silmin  

Vapon Leikkaalla oli samainen sanonta: Musta tuntuu, ettei vain Vapolainen taas asialla. 

Rex
Vieras

#494 Re: Ulkopuolisin silmin

2011-03-10 08:36:47

#488: Itä-Suomalainen - Ulkopuolisin silmin

Vastustajia on varmasti paljon enemmän, mutta he eivät vaivautune räksyttämään niin voimakkaasti selvän asian perään.

Puolustajat eivät itse asune tuotantoalueiden läheisyydessä. Kysynpä vaan, kuka puolustaa turpeen käyttöä asuen itse 100m:n päässä tuotantoalueesta - tai alapuolisen vesistön rannalla.