Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#17112 Älä provosoidu tästä viestistä.10.07.2013 14:58Minä uskon meistä kaikista huolehtivaan ja kaikkia rakastavaan voimaan. Siihen ihmeelliseen voimaan, joka on saanut aikaan elämän meissä ja kaikkialla ympärillämme. Kutsuttakoon sitä sitten Jumalaksi, tai jollakin muulla nimellä. Mutta se tuntuu sydämessä. Toinen asia mihin uskon: tämä meitä ympäröivä voima, siis Jumala, ei ole kirjoittanut yhden ainutta kirjaa. Ei Raamattua, ei Koraania eikä mitään muutakaan. En siis voi ymmärtää, kuinka joku vetoaa raamatunjakeisiin tästä aiheesta puhuttaessa. Ne ovat yksittäisten ihmisten kirjoituksia - ihmisten, joilla on omat mielipiteensä, niin kuin sinulla ja minullakin on omamme. Entä sitten? Olen väsynyt kiistelemään tästä aiheesta, kun sekä sydämessäni että mielessäni olen varma, että rakkaus on aina kaunista ja oikein, eikä luojamme tee eroa samaa tai eri sukupuolta olevien rakastavaisten välillä. Se vain on niin, että uskoipa sitten mihin tahansa, niin se on joka tapauksessa fakta että olemme kaikki yhtä arvokkaita tällaisina juuri kuin olemme, ja siksi meidän tulisi olla tasa-arvoisia. Kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus avioliittoon. Ihan sama mihin uskoo tai uskooko mihinkään. Tekomme voimme valita, mutta ominaisuuksiamme emme. Olen onnellinen tietäessäni, että voin jonakin päivänä avioitua rakkaani kanssa - mutta samaan aikaan tunnen huonoa omatuntoa, koska kaikki eivät voi sitä maassamme tehdä, vain koska sattuvat biologisesti olemaan samaa sukupuolta. Se vain on väärin. "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt". (Ja sitä paitsi. Avioliittolain pitäisi olla sukupuolineutraali juridisista syistä, että kaikilla pareilla olisi samat oikeudet lain edessä. Kirkkovihkiminen on eri juttu, vaikka toivon senkin olevan joskus mahdollista samaa sukupuolta oleville pareille. Mutta ensiksi pitäisi saada kaikille pareille samat juridiset oikeudet.) |
Vastaukset
Vieras |
#17115 Re: Älä provosoidu tästä viestistä.2013-07-10 17:17:27#17112: - Älä provosoidu tästä viestistä. Mukavaa että jaksoit kirjoittaa myös minulle sopivan ajatusmallin. Olisi mielenkiintoista jos samoin suhtautuvia ihmisiä kirjoittaisi enemmänkin mutta tiedämme hyvin että tietoiset ihmiset harvoin haluavat kuluttaa energiaansa negatiivisuuteen. Kyllä asiat muuttuvat piankin niin kuin ne ovat tehneet kautta historian. Täällä ei ole ketään provosoitumassa kun nyt provosoidutaan Räsäsestä iltapäivälehtisivuilla. Ja kun tasoa katselee siellä niin kyllä noissa arvoissa on ihmettelemistä ilman Jeesustakin. |
Vieras |
#17118 Re: Älä provosoidu tästä viestistä.2013-07-10 18:00:39#17112: - Älä provosoidu tästä viestistä. Kun väsyttää kiistely aiheista, on syytä mennä "filttiketjuun" ja lopettaa pelaaminen tähän. Tuskin me katselijat olemme kostuneet mitään puheistasi. Tee siis edes yksi järkevä teko. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10197 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40601 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
797 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
549 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
526 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
632 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
85 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
81 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
53 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
806 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1688 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024