Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#18995 Pyhän Hengen rooli14.08.2013 19:39Kun luemme esimerkiksi Apostolien tekoja, niin huomaamme miten suuri rooli Pyhällä Hengellä oli kristittyjen elämässä. Siellä toistuu useasti ilmaisu ”Pyhä Henki sanoi…” (esimerkiksi Ap. t. 10:19, 13:2). Itse asiassa harvemmin siellä enää puhutaan ilmaisulla ”Jumala tai Herra sanoi”, vaan Jumalan puheet ja teot ovat selkeästi Pyhän Hengen puhetta ja tekoja (esimerkiksi Ap. t. 16:6). Profeetta Agabus sanoi: ”Näin sanoo Pyhä Henki”, eikä ”Näin sanoo Herra” (Ap. t. 21:11). Ei sovi myöskään unohtaa monia ilmaisuja Uudessa testamentissa, jotka kuvastavat persoonallisuuteen kuuluvia ominaisuuksia. Hän esimerkiksi ajattelee ja tahtoo (Ap. t. 15:28, 1. Kor. 12:11), puhuu (Ap. t. 1:16, 10:19), johdattaa (Room. 8:14, Joh. 16:13), opettaa (Joh. 14:26) sekä suree (Ef. 4:30). Pyhästä Hengestä käytetään myös persoonaan viittaavia nimityksiä, kuten esimerkiksi Puolustaja (Joh. 14:16,26).Kreikaksi se on paraklêtos ja merkitsee vierellä kulkijaa, puolustajaa, lohduttajaa ja rohkaisijaa. Sana on latinaksi advocatus. Siitä tulee meille sana puolustusasianajaja. Jeesus puhui Hengestä myös toisena (allos) Puolustajana, jolla hän viittasi samankaltaisuuteen itsensä kanssa (Joh. 14:16). Hänestä myös käytetään nimityksiä Kristuksen Henki, Jeesuksen Henki, Jumalan Henki ja Herran Henki. Otteet ovat täältä.. http://www.teologinenopisto.fi/?x127373=164518 |
Vastaukset
Vieras |
#19000 Re: Pyhän Hengen rooli2013-08-14 20:41:24"Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.... Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta”. Joh 16,12-14. |
Uskis |
#19001 Re: Pyhän Hengen rooli2013-08-14 20:45:48Tuo on niin totta jokainen sana! Pyhää Henkeä voi ymmärtää vain se, joka on saanut Pyhän Hengen sinetin - armosta, lahjana. Pyhä Henki on persoona - ystävä, auttaja, lohduttaja, rohkaisija, puolustaja - Kristuksen henki. Herra on koko ajan läsnä - valvoo joka hetki vierellä. Se on hyvin ihmeellinen asia. Sitä on niin kovin vaikea selittää muille ihmisille. Ystäväpiirissäni on monta ihmistä, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon. Heillä puheeni Pyhästä Hengestä menevät yli hilseen - pitävät niitä outoina. Itselleni Pyhän Hengen sinetti on tärkein asia elämässä ja olen ikionnellinen siitä, että olen sen saanut. Silti en kuvittele olevani parempi ihminen kuin muut, mutta en ole myöskään huonompi kuin muut. Jokainenhan sen voi saada , uskostahan se on kiinni.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45675 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
366 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2324 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20894 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025