Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Kari Lajunen |
#2261 Se oli ties kuinka mones käupungin häviämä juttu17.09.2013 08:54Kävin valtuuston eilisessä kokouksessa ja kysyin hallintojohtaja Veli-Matti Laitiselta "Oliko Jurin juttu ensimmäinen minkä kaupunki hävisi?" Hän melkein nauroi ja sanoi "Vaikka kuinka mones." Kiitos kysymyksistä. En valitettavasti voi kysellä muilta kuin Jurilta. Olen vapaaehtoinen kansalaisjournalisti ja teen haastatteluvideoita harrastelumielessä silloin kun siihen on aikaa. Nuo ovat asian tiimoilta mielenkiintoisia henkilöitä mutta yritän saada heidät kameran eteen jos mahdollista. Seuraava askelhan on antaa kaupungille signaali tehdä jotain sillä jos mitään ei tehdä, on se signaali lattomuuteen syyllistyneille, että "Jatkakaa samaan malliin." Tällaista signaaliahan emme aio antaa. Meidän tulee kansalaisina varjella kaupunkimme kassaa. Jokainen oikeusprosessi maksaa oli se voitettu tai hävitty. Aina kun syntyy oikeusprosessi, on se merkki siitä, että jotain "hämärää" on tapahtunut ja yleensä se "hämärä" on rahanmenoa ja se raha on poissa kaikesta siitä mitä me katsomme tärkeäksi. Se voi olla veronalennus, vanhustenhoito, terveydenhoito ym. Meillä on yksi valtuutettu jonka kanssa keskustelin. Hän oli Jukka Mäkynen joka jo aiemmin esitti Kristiina Knookalalle kyselyjä kun kaikki ei mennyt oikein. Jos haluatte jotain tehtävän, on hänelle esitettävä tehtäväksi kansalaisaloite tai vain, että hän kysyisi, "mitä on tehty sillä emmehän halua antaa signaalia laittomuuksiin syyllistyteille, että jatkakaa samaan malliin?" Olin valtuustossa siksi koska Risto Helin erosi yllättäen valtuustoryhmästänsä. http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3753-Risto-Helin-ps-eroaa-Vaasan-valtuuston-ps-ryhmaestae-vaasalaisia.info.html ja tätä voimme hyödyntää sillä hänestä tuli valtuutettu joka ei ole sidoksissa mihinkään. Tällaista tilannetta ei yleensä ole mutta meillä se on. Luulen, että hän voisi mielelläänkin ottaa jonkin erikoisteeman hoitaakseen. Hän ei ole koskaan kieltäytynyt haastattelustani. Nytkin eräs Vapeoplalainen ja valtuutettu kieltäytyi. Olen tässä mukana saadakseni "meheviä" haastatteluja mutta oma tyttäreni oli Jurin oppilas eikä hänellä ollut koskaan mitään moitittavaa Jurista. Minulle oppilaan huoltajana on tärkeätä hyvä opetus eikä se tuleeko työnantajan virkaatevä laittomuuteen ohjaava virkamies hyvän opettajan kanssa toimeen vai ei. Opettajat ovat aina hankalia alaisia. Varsinkin taidetta opettavat sillä heidän perusluonteensa on aina vahva ja heillä on aina linja jota noudattaa. Jos joku tulee väliin sorkkimaan tätä linjaa, tulee varmasti erimielisyyksiä. Vanha sanonta "Suutari pysyköön lestissään" on hyvä ohjenuora virkamiehille. |
Vastaukset
Vieras |
#2265 Re: Se oli ties kuinka mones käupungin häviämä juttu2013-09-17 12:55:13#2261: Kari Lajunen - Se oli ties kuinka mones käupungin häviämä juttu Siis mikä ihme oikeuttaa opettajat olemaan hankalia ja vaikka olisivat kuinka hankalia, niin miksi ihmeessä sitä pitäisi sietää???? On varmasti lukematon määrä ihmisiä, jotka ovat joutuneet alistumaan kouluikäisinä näiden "hankalien" opettajien valtaan. Toivottavasti siitä ongelmasta 2000-luvulla päästään ja opettajatKIN velvoitetaan noudattamaan esimiesten ohjeita ja määräyksiä..... En tarkoita, etteikö oppilaita saisi pistää järjestykseeen. Tarkoitan sellaista tarpeetonta vallankäyttöä. Onneksi "hankalia" ei ole yleensä monta, mutta yksikin voi jättää ikuisen trauman, niin oppilaille kuin työkavereilleen....työpaikkakiusaus on ihan samanlaista kuin koulukiusaus. Oli se sitten opettajan, työkaverin tai vaikka opettajan taholta.....paha vaan, että ne "hankalat" yleensä osaavat luovia itsensä tilanteesta kuin tilanteesta.....
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
195 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
314 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
935 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11076 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
854 Luotu: 14.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025