Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
KÄYRÄTORVI |
#1667 TOTUUTTA TORVILLE04.10.2013 10:39YLE UUTISET 25.9.2013 klo 13:57 | päivitetty 25.9.2013 klo 14:34 Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä. Hyvin yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajalle maksetaan korkeampi elintaso kuin vastaavassa tilanteessa olevalle suomalaiselle. Esimerkiksi maahanmuuttajien tukia suomalaisten tasolle vaativa nettiadressi on saanut yli 40 000 allekirjoitusta. Maahanmuuttajan sosiaaliturva ei kuitenkaan ole niin avokätistä kuin yleensä luullaan, sanoo Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti. - Se stereotypia ei vastaa todellisuutta, hän sanoo. - Minulla on sellainen yleiskuva, että ei näillä sosiaalietuuksilla kukaan, ei maahanmuuttaja eikä suomalainen, ylläpidä ihan huoletonta elintasoa. Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. - Heikki Ervasti Samaa mieltä on Turun ulkomaalaistoimiston johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola. Hän miettii pitkään tilannetta, jossa maahanmuuttaja voisi saada suomalaista enemmän sosiaaliturvaa. - Lähinnä tulee mieleen pimeä työ, mutta kyllä suomalaisetkin pimeitä töitä tekee, Mikkola sanoo viitaten tilanteeseen, jossa tuen hakija valehtelee tulonsa. Oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Sosiaaliturva ei erottele maahanmuuttajaa ja suomalaista, mutta esimerkiksi alle kolme vuotta suomessa olleen työmarkkinatuki ja toimeentulotuki maksetaan kotoutumistuen nimellä. Huhut suurista tuista johtuvat usein väärinkäsityksistä Maahanmuuttajille maksettavista tuista on liikkeellä paljon huhuja. Johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola veikkaa yhdeksi huhujen lähteeksi niin sanottua alkuavustusta, joka voidaan myöntää kiintiöpakolaiselle tai vastaanottokeskuksesta omaan asuntoon muuttavalle. - Se on hyvin niukka. Ei sillä sohvakalustoa tai telkkaria osteta. Se on tarkoitettu alkuun pääsyyn, kuten sängyn ja astioiden ostamiseen. Alkuavustus on harkinnanvarainen, suuruudeltaan kunnasta riippuen joitain satoja euroja, ja se voidaan myöntää myös esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneelle suomalaiselle. Huhuja aiheuttaa myös se, että Suomen tukijärjestelmässä lapsiperheet korostuvat: mitä enemmän lapsia, sitä enemmän lapsilisää. - Maahanmuuttajien perheet ovat usein isompia kuin suomalaisten, Mikkola toteaa. Väärinkäytökset ovat pieni ongelma Sosiaalietuuksien väärinkäytöksiä tapahtuu ajoittain. Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien tekemiä väärinkäytöksiä ei tarvitse peitellä. - Peittely on yhtä typerää kuin sinisilmäisyys. Ymmärrän hyvin, että sellainen herättää kritiikkiä. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin tarkkoja, mutta joskus käy niin, että joku on riittävän näppärä ja pääsee nyhtämään vähän reilummin. Hän muistuttaa, että väärinkäytökset ovat pieni ongelma ja vedätyksiä voi tehdä yhtä lailla suomalainen tuen hakija. Enemmän tapahtuu etuuksien alikäyttöä, eli ihmiset eivät saa niitä tukia, joihin heillä on oikeus. - Siitä väärinkäytöstä on vaan niin helppo nostattaa moraalista paniikkia. Sitähän muistaakseni Hannu Karpo joskus teki, että kierrätti henkilöä eri kuntien sosiaalitoimistoissa ja saikin niistä muutaman satasen ihan ilman perusteita, Ervasti sanoo. - Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. Jos esimerkiksi mentäisiin sille linjalle, että heidän toimeentulonsa olisi merkittävästi huonompi kuin suomalaisten vastaavassa tilanteessa olevien, niin se varmasti poikisi sellaisia ongelmia joita me emme halua yhteiskuntaamme |
Vastaukset
Vieras |
#1671 Re: TOTUUTTA TORVILLE2013-10-05 06:47:08#1667: KÄYRÄTORVI - TOTUUTTA TORVILLE Tarkoitat juuri sitä että kaikki sosiaalipummit aluksi kerjäävät että saa jalan oven väliin ja sitten kun heitä on jo vankilassakin kymmeniä kohta satoja niin he oppivat suomenkielen ja jatkavat ammatti ja tapa rikollisuutta, romania romaanit ovat yleisesti suomessa vain kerjäämässä ja toinen puolsikas on tekemässä murtoja, varkauksia, silmänkääntötemppuja kaupan kassalla isoin joukoin he häkellyttävät nuoria kassa tyttöjä ja sieppaavat rahoja kute kavi helsingin kultaliikkeessä makkaratalossa, taskuvarkaita on iso ryhmä raitiovaunussa talvisinkin ja huomatkaa että noin 4 - 8 hengen porukalla ei ole kenelläkään käsineitä ei niitä näy missään, koska nämä eurooppalaiset taskuvarkaat ovat ammattilaisia ja tekevät sormillaan rikoksia eli vievät puhelimet, luottokortit ja nostavat tililtä rahaa, sekä ottava käteiset, ja vievät vielä vanhuksilta ja heikoilta kultaketjut kaulasta ja kellot sekä ranne ketjut. Heimo korhonen Helsinki |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1996 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1173 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
371 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024