Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#22334 Nyt ajassa eläminen12.10.2013 06:32"On mielenkiintoista tuntea elävänsä nyt-hetkessä. Melkein kun seisoisi vakaalla maaperällä - kuitenkin se on todellisuudessa vakaampi "paikka", kuin missä ennen olimme, eli pääasiallisesti menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Menneisyydessä eläminen voi saada meidät tuntemaan suuren osan ajasta sellaisia tunteita kuin katumusta, vihaa ja katkeruutta. Tulevaisuudessa eläminen johtaa moniin tarpeettomiin ja hyödyttömiin huolen, pelon, epäilyn ja ahdistuksen tunteisiin. Nyt-hetkessä eläminen tuntuu - no, kummalliselta ensin. Kyllä, se voi olla hyvin tyynnyttävää ja rauhoittavaa ja sallit itsesi luottaa elämään, luottaa itseesi ja luottaa yhteyteen opastukseesi koko ajan. Ensin voit kuitenkin tuntea olevasi tyhjiössä - et täällä etkä tuolla. Olemme tottuneet olemaan hyvin kiinni asioissa, omaisuudessa, ihmisissä, tilanteissa ja työpaikassa. Kun aika otetaan pois yhtälöstä, yhtäkkiä monista asioista tulee epäolennaisia. Samanaikaisesti muutama asia erottuu todella arvokkaaksi ja kallisarvoiseksi, mikä johtaa suurempaan kiitollisuuteen siitä, mikä on todella tärkeää, ja suurempaan haluun elää sen mukaisesti. Nyt-hetkessä eläminen johtaa irrallisuuteen tietyistä asioista, joihin olisit aiemmin kytkeytynyt. Ihannetapauksessa tämä on tervettä irrallisuutta niistä asioista, jotka eivät oikeasti palvele sinua, mutta kaikenlainen irrallisuus voi tuntua hämmentävältä. Se voi saada olosi tuntumaan yhteydettömältä, jos olet ollut liian kiintynyt johonkuhun tai johonkin itsesi ulkopuolella tai olet aiemmin tuntenut saavasi identiteetin jostakusta tai jostain. Relevantti kommentti tuli hiljattain joltain, joka kysyi: "No, merkitseekö nyt-hetkessä eläminen, ettemme murehdi seuraavan kuukauden laskuja?" Tiedoksi, että olen oppinut olemaan murehtimatta seuraavan viikon, puhumattakaan seuraavan kuukauden laskuista, ja kyllä, siihen sisältyy niitä kertoja, jolloin minulla ei ole ollut aavistustakaan, mistä rahat tulevat. Olen oppinut luottamaan - en sokeasti, vaan kokemus kokemukselta, kun todella tarvitsemamme raha tulee aina, silloin kun eniten tarvitsemme sitä. Tämä ei merkitse, että istuskelen odottamassa ihmeiden putoamista taivaalta. Opit kuuntelemaan vaistojasi ja seuraamaan sisäisiä tönäisyjä ja yllytyksiä. Ne ovat avaimia tilaisuusoviin. Ne ovat Hannun ja Kertun piparimuruja, jotka johtavat meidät taianomaiseen (luonnolliseen) synkronismiin. Ne ovat sisäinen GPS-järjestelmämme, mikä antaa selkeitä ahaa-elämyksiä sanoen "tännepäin, tännepäin"! Sattumanvarainen tai ehkä ei niinkään sattumanvarainen huomautus: otin 21 vuotta sitten kellon ranteestani enkä ole käyttänyt sitä sen koommin. Onko se auttanut minua elämään nyt-hetkessä, kun kello ei ole ollut kiinnitettynä kehoani vasten? Tietysti kaikkien muiden tapaan minun on katsottava kelloa - on paikkoja joissa on oltava, on tavattava tavattava jne. (Itse asiassa minulla ei ole koskaan ollut kelloa myöskään kotonani - "aikaa" ei ole vaikeaa löytää, kiitos kännyköiden, puhelimien jne.) Mutta onko sillä ollut vaikutusta, kun ranteessani ei ole ollut fyysisesti kelloa koko tänä aikana? Tunnen, että minulle on ollut. Olen kuitenkin utelias, onko kukaan muu tuntenut tarvetta olla käyttämättä kelloa ja oletteko tunteneet tällä olleen vaikutusta elämäänne? " |
Vastaukset
Vieras |
#22339 Re: Nyt ajassa eläminen2013-10-12 12:10:17Hei vaan, on täällä toinenkin, joka on ollut ilman rannekelloa n. 15 vuotta. Työelämästä pois siirtyessäni ajattelin, että nyt riittää tämä minuuttiaikataulun mukaan eläminen ja suuri helpotushan se olikin. Voi tehdä asioita ihan omaan tahtiin ja tuumailla, jos siltä tuntuu. Ajan näkee auringostakin noin suurin piirtein. Sovituista menoista toki tulee pidettyä säntillisesti kiinni. Nyt tulee paljon enemmän elettyä päivän- ja vuoden aikojen mukaan, ilman kiirettä. Kesällä herätään vähän aiemmin kuin talvella ja muutenkin kesä on vilkkaampaa aikaa, toki sitä se lienee useimmillla. Joka tapauksessa luonto on tullut paljon läheisemmäksi tänä 'kellottomana' aikana. Kello pysyköön edelleen piirongin laatikossa, olen joskus vilkaissut...ei kävele...ihan hyvä niin, eikä kolottele kättä se metalliranneke enää. Ilman kelloa tuntuu, että vapaalle ajattelulle on enemmän 'aikaa'. Hyvää syksyä sinne päin. |
Vieras |
#22344 Re: Nyt ajassa eläminen2013-10-12 13:27:30
Hei relevantti reipas! Minäkin olen kellollaan sorsaa heittäneiden kerhossa, nythän meittiä on jo kolme kaappaletta! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42286 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10313 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
999 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
647 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
569 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
27 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
166 Luotu: 30.05.2025