#22449: res.matr. - Re: Suuri homovastaus....

Varmasti kirjoitukseni vaikuttaa pöljältä, kun ymmärsit minun puhuvan jostakin ihastuksen kaltaisesta tilapäistunteesta ja yksilötason vuorovaikutuksesta. Mistään "vastarakkaudesta" en ollut puhunutkaan, sillä kysymykseni ei koske kahden ihmisen välistä akuuttia suhdetilannetta, vaan haen ihmisyksilön omia henkilökohtaisia syitä sille, miksi hän kiintyy tai tuntee fyysistä vetoa tiettyyn kohteeseen, muttei toiseen.

Jos tältä kantilta lähestyisit kysymystä uudelleen, ja yrittäisit myös erottaa psykologisen pohdiskelun uskonnollisesta julistuksesta, kiitos!

#22451: - Re: Re: Suuri homovastaus.... 

 Johan  jo tuo sinun ilmaisusi paljastaa ennakkoon sen miten ajattelet ,että muidenkin tulisi (sinun laillasi,siis)asioista ajatella .Sanoit:"...miksi hän kiintyy tai tuntee fyysistä vetoa tiettyyn kohteeseen, muttei toiseen" Siis ,voi pyhä yksinkertaisuus tuota ajatteluasi , etten paremmin sano!!! Kävikö edes mielessäsi,  että yleensäkin se voi alkaa toteutua jo ihan samassa iässä ,kuin nuoren seksuaalisuus  ja siihen liittyvä käyttäytyminen yleensäkin alkaa  tulla esiin ihmisessä,eli keskimäärin siinä 16 v.  ikäisenä. Tämä sinunkin pitäisi (ainakin kielenkäytöstäsi päätellen) sentään  jo aikaihmisenä tietää! Olen kertonut tällä palstalla jo aiemmin,että siinä iässä sain  eka kielarin n.kolmekymppiseltä mieheltä ollessani Venäjällä, äidin maksamalla  kesäkielikurssilla. Hän teki aloitteen (ehkä oli tullut maistettua vähän votka-drinkkejäkin) Hän veti minut huoneeseensa ja suuteli minua välittömästi. Se tuntui kyllä ihan päästä varpaisiin , vaikken sitten (hänen kiihkeistä syleilyistään ja hartaista esitetyistä toiveistaan  huolimatta) uskaltanutkaan mennä hänen kanssaan  samaan hotellivuoteeseen, jonka suuntaan hän kaikesta päätellen yritti minua kovasti ohjata... Tunne ,jonka kokemuksesta sain, oli kuitenkin sen verran ihana, että tiesin jo silloin sen kumman suuteleminen tuntui paremmalta, ikäisteni tyttöjen vaiko aikuisten miesten (...miksikään ´tätien pojaksi´en sentään olisi voinut kuvitellakaan ryhtyväni)Se sänkyynmenojuttu ( Mikä itse asiassa  muuten taisi muuten olla ihan vaan siinä olohuoneen sohvalla)  tuli sitten hieman myöhemmin , seuraavana talvena ,niin ikään n.3-kymppisen, mutta turvallisemman ja luotettavan  kotipaikkakunnan miehen kanssa, oli muuten kokki ammatiltaan ja antoi  minulle eka kipinän lähteä merille eli "skönelle"(kuten  termi kuuluu) .Seurustelimme jonkun aikaa,mutta lopulta  hänen vaimonsa sai vihiä tapaamisistamme ja siihen se tietystikin loppui Hän on nyt jo kuollut,tämä mies, (kuoli keuhkosyöpään muuten ),joten rauha hänen sielulleen.Nykyinen miesystäväni taas on pari vuotta minua nuorempi ja me olemme olleet yhdessä n. kymmenen vuotta.Tätä nykyä asun maissa,eli en siis ole enää merillä.Tämän enempää en sinulle elämästäni kerro,etkä sinä uskalla omastasi kertoa edes tämän vertaa -edes  nimimerkittä,mutta mitäpä siitä-sellaisiahan te, sinä ja kaltaisesi (onttoihin ajatuksiisi ja ontuviin rinnastuksiisi yhtyvät) olette. Muuten, eikö se ´kohde´ ole aina joku ´tietty´.Puhutaanhan sitä suomenkielessämme ´mielitietystäkin´.Se on silloin  joku ´hän´,eikä ´joku toinen´,tai siis  aivan ´kuka tahansa´. Älä siis ihmettele enää itsestäänselvyyksiä,niin annat itsestäsi  jatkossa edes vähän fiksumman kuvan!