#25132: - Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen vaikutukset seksuaalisuuden ilmentämiseen

"Käyt vuolaasti läpi perhe-elämän kipukohtia ja sen  yhteydessä yrität kovin spekulatiivisesti linkata ne lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen."

Olen viime kirjoituksissani syventynyt ympäristön vaikutuksiin ihmisen varhaisissa kehitysvaiheissa "kiinnittymisen" ja "kiintymisen" kautta, uuden tutkimuksen (linkki viestissä #24705) valossa. En suoranaisesti ole "linkkaamassa" seksuaalisen halun suuntauksen kehitystä "perhe-elämän kipukohtiin" - ihan jo siitäkin syystä, että kipukohdat ovat vain osa totuutta ympäristön kokonaisvaikutuksessa, sillä positiiviset vaikuttimet ovat vähintään yhtä merkittävässä asemassa, ja muitakin vaikuttimia varmasti esiintyy ympäristössä näiden lisäksi. Mutta kuten olen todennut, olisi epätodennäköistä ettei ympäristöllä olisi lainkaan merkitystä myös sukupuolisen halun kohdistamisen ja yksilön muiden sukupuolisten ominaisuuksien kehityksessä, kun sillä on sitä muilla henkisen kehityksen osa-alueilla. Sukupuolisuus ei suinkaan ole pelkästään fyysillisyyteen kuuluvaa.

Kaiken lähtökohtana on se, että geneettiseltä pohjalta esiin kasvava fyysinen olento, jota ihmiseksi kutsumme, kohtaa elinympäristönsä vaikutteet, ja sitä tietä muotoutuu sellaiseksi kuin se on. Tällä fyysisellä olennollamme on myös ominaisuuksia, jotka eivät ainakaan suoraan ole luettavissa fyysisestä olevaisuudesta, eli ovat enemmän tai vähemmän aineettomia - joskin aina aineelliseen jotakin kautta sidottuja. Tämä tietenkin antaa helposti käsityksen, että aineettomat ominaisuutemme olisivat aina materiaalin käyttäytymiseen sidottuja, ja tavallaan ja tiettyyn rajaan asti sitä varmasti yleensä ovatkin.

Ympäristön ja olosuhteiden osuus kaiken muodostumisessa ei kuitenkaan ole aina helposti nähtävissä ja eroteltavissa lopputuloksesta. Olennon tietoisetkaan kokemukset ja elämykset eivät ole yhtä helposti verifioitavissa ja mitattavissa kuin fyysiset seikat, tiedostamattomista kokemuksista puhumattakaan.

Kun on puhe seksuaalisesta suuntautumisesta, on olemassa teorioita siitä, että prosessi olisi jopa kokonaan geneettisten tekijöiden ohjausta. Ihmisyksilö syntyisi siis valmiiksi vaikkapa heteroksi tai homoksi "ohjelmoituna". Yleisin käsitys tänä päivänä lienee kuitenkin, että geeneillä ja ympäristön vaikutuksella on jaettu vastuu lopputuloksesta. Mielipiteet kumpaisenkin suhteellisesta osuudesta vaihtelevat, mutta ajatuksena on, että geenien kautta muodostuu pohja, jota ympäristö sitten ohjailee. Epigeneettiset ja hormonipohjaiset selitysmallit kuuluvat tähän joukkoon.

Että seksuaalinen suuntaus olisi pelkästään ympäristön vaikutusta ei nauti tämän päivän tieteessä juurikaan kannatusta. Kirjoitukseni ei ole ollut yritys puhua ympäristövaikutteita "takaisin kunniaan" ainoana selitysmallina, mutta pyydän huomaamaan, että vaikka me antaisimme geeneille (ja muille fyysisille tekijöille) ja niiden suoralle tai välilliselle vaikutukselle suurenkin arvon ja osuuden, meillä on aina ympäristön osuus huomioitavana. Tästä näkökannasta olen asiaa halunnut lähestyä kirjoituksissani.

Yhtä kaikki on epätodennäköistä, että geenien vaikutus seksuaalisessa suuntauksen muodostumisessa olisi täydet sata prosenttia. Tätä ei tue mitkään tutkimukset, kuten ei pelkkää täydellistä ympäristön osuuttakaan, ja koen sen ihan ajatuksenakin melko oudolta, yllä mainituista syistä. Lähtökohtana on ilmeisesti siis tietty synnynnäinen alttius, johon ympäristö vaikuttaa joko kannustavasti tai estävästi. Tämän mallin mukaan ilmenee myös esim. pojan hormoneista johtuva synnynnäinen feminiinisyys, jota ympäristö sitten tukee tai pyrkii peittelemään tai muuten ohjailemaan.

Näin ollen homous on aina ainakin jossain määrin olosuhteiden "syytä", sillä alttius ei tarkoita ehdotonta lopputulosta, jos olosuhteet kerran voivat siihen vaikuttaa. Mietitään tätä kuitenkin vielä tarkemmin.

Myös stressihormonien vaikutusta on pohdittu homouden synnyssä, mutta ei niinkään yksilön omien kokemusten kuin hänen äitinsä kokemusten kautta. Kuuleman mukaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeen syntyi poikkeuksellisen paljon homomiehiä. Stressihormoni olisi siis vaikuttanut sikiöiden kehitykseen sodasta ymmärrettävästi stressaantuneiden äitien vatsassa, ja olisi siinä mielessä "synnynnäistä". Olen kuullut tutkimuksista, jossa on havaittu, että stressihormoni, muistuttaessaan rakenteeltaan mieshormoni testosteronia, pystyy "blokkaamaan" tämän vaikutuksen, näin estäen poikasikiön miehistymisen vaikka sikiö olisi runsaassakin "testosteronikylvyssä".

Elämämme tänä päivänä on tunnetusti stressin täyttämää. Tältä pohjalta voisi aiheellisesti kysyä, pystyisikö homoksi syntyvien poikalasten määrään vaikuttaa suomalla odottaville äideille mielenrauhan raskauden ajaksi?

"Lasten homoseksuaalisuus ei tiettävästi ole lisääntynyt kuvaamasi perheissä tapahtuneen 'juurettomuuskehityksen' myötä."

En sanoisi, että "juurettomuuskehityskään" olisi mitenkään erityisesti lisääntynyt. En toisaalta tiedä, onko pidetty jonkinlaista kirjaa homojen lukumäärästä kautta aikojen. Joka aikakautena on kuitenkin omat stressitekijänsä ja "juurettomuuteen" ja lasten pahoinvointiin vaikuttavia asioita. Tätä nykyä elämme edelleen sotien jälkeisen stressin kautta, sillä sen vaikutukset siirtyvät sukupolvelta toiselle. Suomenkin tantereella esim. koko 1900-luvun alku on ollut erityisen riitaisaa, ja tiettyä uhkaa ja epävarmuutta on ollut ilmassa ihan kautta linjan koko historiamme ajan.

Seksuaalisuus liittyy vahvasti tunnekokemukseen. Olisi siksi ihmeellistä, että tunteillamme ei olisi mitään tekemistä myös seksuaalisen kehityksen kanssa. Ihmisellä on suuri tarve läheisyyteen ja hellyyteen. Tämä tarve on myös kytköksissä seksuaalisen tarpeen toteuttamisen kanssa. Eräs kuvaus tällaisesta kytköksestä oli elokuvassa, jonka esittelin viestissä #25129. Se taho, josta etsimme hellyyttä, on suurella todennäköisyydellä myös se taho, jossa tyydytämme seksuaalisia tarpeitamme. Mutta tässä lienee suuri merkitys sillä, osaammeko "kiinnittyä" vaiko vain "kiintyä". Ihmisellä on joko rakkauden kyky ("kiinnittyneet") tai rakkauden tarve ("kiinnittymättömät").

Se, jolla on tuo "rakkauden tarve", etsii huomiota, hellyyttä ja hyväksyntää ulkoapäin. Häntä ohjaa epävarmuus omasta identiteetistään ja siksi myös omasta "paikastaan" ihmisten parissa. Hänellä on siis alttius etsiytyä sellaiseen joukkoon, jotka hänet ottavat vastaan, pikemmin kuin itse kokea kuuluvansa johonkin. Hän on hyvin riippuvainen ulkoisista mielipiteistä ja on siis helposti ulkoa ohjattavissa. Saattaa hyvinkin olla, että hän on myös seksuaalisen suuntauksen osalta alttiimpi ajautumaan tai toteuttamaan synnynnäistä alttiuttaan ympäristön vaikutuksesta.

"Kiinnittynyt" puolestaan, jolla on "rakkauden kyky", hänellä on kyky aidosti rakastaa myös itseään, sillä hän on ollut onnekkaassa asemassa saada itse kokea olevansa rakastettu. Tästä ja tämän seurauksista kirjoitin jo edellisessä viestissä.

Voin kuvitella, kun homoudesta puhutaan, että pelkästään naisihmiseen "kiinnittynyt" tyttö tai pelkästään miessukupuolen edustajaan "kiinnittynyt" poika (mikä "kiinnittymisen" luonteen huomioon ottaen on harvinaista, ja edellyttää silloin selvää "aversiota" vastakkaista sukupuolta kohtaan) ovat alttiita myös kohdistamaan sukupuolisen halunsa samaan sukupuoleen. Ellei mainittua aversiota ole, "kiinnittynytkin" henkilö voi kokea tarvetta etsiä "kiinnittämättömään" sukupuoleen kontaktia, eli esim. isäänsä "kiinnittynyt" tyttö, jolla ei ole ollut tilaisuutta kiinnittyä naiseen, saattaa hakea naista itselleen "korvikkeeksi" tähän "vajaukseen". "Kiinnittyminen" ei siis ole mikään automaattinen silta sukupuolisen halun suuntautumiselle.

Edelleen kaiken takana on ilmeisesti myös tuo geneettinen alttius. Ympäristötekijät kuitenkin aina ovat olemassa ja mahdollisesti aina myös ratkaisemassa, miten tuo alttius lopulta toteutuu, jos edes saa tilaisuuden toteutua. Tietyt ympäristöolosuhteet kuitenkin ovat selvästi omiaan kannustamaan tuota ajateltua alttiutta puhkeamaan luonteensa mukaisesti.

Esimerkiksi edellä kertomassani saksalaisten sodanjälkeisten lasten tapauksessa on myös huomattava, että stressaantuneeseen äitiin ei ole helppo "kiinnittyä", eikä äidin myöskään helppo "kiinnittyä" lapseensa stressattuna. Tämäkin voisi siis hyvin olla selityksenä sille, että (nimenomaan) poikalapsista tuli useammin homoja. Ensinnäkin heillä saattoi olla heikko kontakti äitiinsä, ja toisaalta monet varmasti jäivät vaille isähahmoa. Lapset "kiintyivät" kyllä äitiinsä (ja saattoivat toki myös "kiintyä" isäänsä, jos heillä sellainen vielä oli elossa), mutta arvatenkin kokivat useasti isyyden puutosta ja mahdollisesti sen takia olisivat olleet taipuvaisempia "etsimään" isähahmoa itselleen, kuin että olisivat osanneet kokea turvallista ja vahvaa suhdetta naisiin etäisen äitisuhteensa kautta.

Tyttölapset saattoivat tässä tapauksessa toimia ihan samoin, eli etsivät myös isähahmoa itselleen, eivätkä siksi merkittävässä määrin "lesboutuneet".

Summa summarum, homouteen johtuvat tekijät selviävät parhaiten rehellisesti tutkimalla tämänhetkisten homojen ja lesbojen elämän taustatekijöitä ja olosuhteita, ottaen huomioon tunnetason olosuhteet ja vaikuttimet sekä ihmissuhdekuviot paitsi heillä itsellään myös heidän vanhempiensa ja isovanhempienkin kohdalla. Jos tällaisia tutkimuksia on tehty ja jollain tiedossa, otan vinkkejä ja linkkejä kiitollisuudella vastaan, kun en itse ole niitä jaksanut metsästää.

Haluan lopuksi muistuttaa, että me ihmiset uskomme herkästi sellaista, mitä meistä sanotaan - varsinkin jos se tulee taholta, jota pidämme auktoriteettina, tai jos kuulemme sellaista, jota haluamme tai olemme muusta syystä taipuvaisia uskomaan.

Kuinka moni meistä ei olisi esim. vanhempiemme tai opettajiemme sanovan meille tai meidän kuullen meistä, että olemme vaikkapa "lahjakkaita" matematiikassa, mutta avuttomia kielissä. On mahdollista, että olemme jo silloin antaneet vaikutelman tästä, mutta kenellekään ei ole tullut mieleen, että tämä voi olla pelkkä näköharha, johtuen esim. kiinnostumisestamme tiettyyn aineeseen, tai meille soveltumattomasta opetustyylistä toisessa aineessa. Olemme kenties saaneet niin vähän yleistä kannustusta ja kehuja, että olemme kokonaan jääneet paitsi onnistumisen tunteesta, tai meitä on hypetetty jonkun taidon tai tiedon suhteen niin paljon, että luulemme olevamme vähintään mestaristasoa siinä.

Sitä, mihin uskomme, sitä toteutamme (tai olemme toteuttamatta), meni sitten syteen tai saveen.

Ehkä siksi uskomme myös, että me emme voi vaikuttaa johonkin elämässämme olevaan tilanteeseen tai tilaan. Ehkä kuitenkin voisimme, jos tietäisimme toisin.

Tämän päivän tieteellinen käsityksemme kertoo meille, että sukupuolista suuntautumistamme emme voi muuttaa. Uskokaa sitä, jos haluatte.