IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
terv rautalammilta |
#645 Pohjois-Savosta27.05.2011 10:41Tuolla aiemmin mielipiteissä kirjoitti nimimerkillä -lintubongari- bongaustapahtumasta. Täällä meillä Rastunsuolla, Rautalammilla siis, on myös upea lintujärvi joka on entiselle turvetuotantoalueelle rakennettu. Alueella on kanssa ympäristöpolku joka on kovassa käytössä. Viime vuonna paikallinen luonnonsuojeluyhdistys teki alueella parannustöitä. Vesakkoa raivattiin kun se oli jo kasvanut liikaakin. Linnunpönttöjä laitettiin ja niissä on nyt ollut asukkeina sinitiaisia, talitiaisia ja kirjosieppoja. Telkätkin on saanut pönttöjä joita kiinnitettiin lammenrannalla oleviin puihin. Kahlaajalinnuille rakennettiin oma kahluupaikka ja luonnontarkkailijoille sellainen piilo josta lintuja voi tarkkailla. Aluetta ollaan kehittämässä koko ajan lisää että se palvelisi vieläkin paremmin paikallisia matkailuyrittäjiä. Kaikkinensa alueesta on tullut aina vaan hienompi ja kävijöitä riittää. Lapsiperheitä mm. näkyy paljon. Olen samaa mieltä kuin bongarikin, että ei täällä olisi matkailijoita jos suo olisi ennallaan. Nyt on turve käytetty hyödyksi yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen ja jälkikäyttö osoittaa kuinka luonto nopsasti ottaa alueen taas itselleen ja hyödyttää nykyisin paikkakunnan matkailuyrittäjiä. Mielestäni turvetta saa ja pitää käyttää Suomessa. Sitten kun saadaan yhteinen koko maailmaa sitova laki että öljyn, kivihiilen, maakaasun ym "kiinteän" energian käyttö kielletään, niin siinä yhteydessä sitten voidaan turpeenkin käyttö lopettaa. Miksi emme hyödyntäisi pientä osaa kotimaamme soista energiaksi. Kaikki muutkin maat käyttävät omia resurssejaan. Vaikka olenkin henkeen ja vereen luonnonsuojelija niin ymmärrän kyllä realiteetit. |
Vastaukset
Emberiza rustica |
#647 Re: Pohjois-Savosta2011-05-27 13:29:08#645: terv rautalammilta - Pohjois-Savosta "terv rautalammilta" kirjoitti esimerkin karusta todellisuudesta Rastunsuolla: " Viime vuonna paikallinen luonnonsuojeluyhdistys teki alueella parannustöitä. Vesakkoa raivattiin kun se oli jo kasvanut liikaakin." Noin se valitettavasti käytännössä on; luonnonsuojeluväki joutuu parhaansa mukaan paikkaamaan turveyhtiöiden aiheuttamia luonnontuhoja. Turveteollisuus tietenkin kiittää (ovela virne naamallaan) luonnonsuojelijoita onnistuneesta vedätyksestään. Suomalaisessa järjestelmässä valtiovalta ja kunnalliset päättäjät ovat tehneet kaikkensa antaakseen turveteollisuudelle jo nyt verorahoista suuremmat tukiaiset kuin joillekin konkurssi-euromaille. Tällä vastuuttomuudellaan valtio (lue: vaaleilla valitut edustajamme) on saattanut suomalaisen luonnon niin suureen hätätilaan, etteivät sen korjaamiseen riitä nekään verorahat jotka kaadettiin surutta vapoille. Niin valtio kuin turveteollisuuskin käyttää härskisti hyödykseen "kolmannen sektorin" ilmaista työvoimaa ajaessaan luonnon tärkeyden ymmärtävät luontoihmiset ainoaan tarjolla olevaan vaihtoehtoon, siivoamaan rahamaailman jätöksiä ja luonnon tuhoamisen seurauksia. Noin se menee Rastunsuollakin, vaikka millainen "lintuparatiisi" olisi synnytetty entiselle turvekaivokselle. Turvetoimijan työnä oli turveaavikon patoaminen. Vesi nousi sen jälkeen itsestään ja luonto yrittää itse korjata vapojen tuhot. Niin varmaan tapahtuukin seuraavan parin-kolmen tuhannen vuoden kuluessa; paikalla on taas suo, joskin erilainen kuin ennen vapoja. Mutta tietoisuus luontoon kohdistuneista rikoksista jää silti historiaan tallennettuna. Rautalammillakin olisi perehdyttävä siihen millaisia lietemääriä alapuolisiin vesistöihin Rastunsuon "lintuparatiisilla" aiheutettiin. Jollen väärin ymmärrä, niin toimijana olleen turveyhtiön vesiensuojeluratkaisut olivat turpeen kaivamisen vuosikymmeninä aivan avutonta luokkaa. Itsensä pettäminen, vapojen toimia jälkikäteen puolustelemalla, on omaakin moraalia rappeuttavaa.
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
126 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18262 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2009 Luotu: 04.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1063 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
201 Luotu: 16.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
622 Luotu: 07.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020