IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
H. Heinonen |
#670 Viro hyödyntää turvetta ja öljyliusketta15.06.2011 10:45Turpeen hyödyntäminen naapurissamme Virossa on hyvällä kasvu-uralla. Uusia turvetta käyttäviä voimalaitoksia ollaan suunnittelemassa lisää. Eesti Energia -yhtiö, jonka omistaa valtio, alkaa myös valmistaa kotimaista polttoainetta öljyliuskeesta eli palavasta kivestä. Tarkoituksena heillä on saada polttoaine tanakattavaksi jo niinkin pian kuin vuonna 2016. Virossakin on kehitystyössä ollut suomalainen Outotec ja yhtiön kehittämää teknologiaa käytetään siellä hyväksi. Liuske kaivetaan maasta ja öljy irrotetaan murskatusta maa-aineksesta kuumennusprosessin avulla tehtaalla. Suurilla öljy-yhtiöillä on jo kehittelyn alla teknologia, jolla öljy irrotetaan liuskeesta syvällä maan alla kuumentaen sitä vuosien ajan. Öljyliuskeeseenhan on sitoutunut öljy-yhtiöiden arvioiden ja tutkimusten mukaan enemmän öljyä kuin tavallisiin esiintymiin. Virossa on noin prosentti koko maailman tunnetusta öljyliuskeesta. Yhdysvalloissa sitä on eniten. Liuskeesta tuotetaan öljyä Viron lisäksi Kiinassa ja Brasiliassa. Öljyliusketta ei pidä kuitenkaan sekoittaa öljyhiekkaan, jota Kanada alkaa hyödyntämään ja josta aiheesta kommentoin aiemmin. Myös tällä kirjoituksellani haluan tuoda esille sen seikan, että kaikki maat maailmassa tuottavat ja haluavat jatkossakin tuottaa energiaa ja tukeutua niihin resursseihin mitä kustakin maasta löytyy. Kaikki maat haluavat kotimaista energiaa. Olisi täysin hölmöläisten hommaa meidän olla hyödyntämättä omaa suurinta energiareserviämme eli turvetta. Turvetta, puuta ym. kotimaisia energialähteitä on suosittava ja hyödynnettävä aivan samalla tavalla kuin muutkin maat suosivat omiaan. |
Vastaukset
vastaus on Canada |
#671 Re: Viro hyödyntää turvetta ja öljyliusketta2011-06-15 11:13:41#670: H. Heinonen - Viro hyödyntää turvetta ja öljyliusketta Kuten edellisesä kommentissani mainitsin, Heinonen vastasi juuri olettamallani tavalla; yrittämällä kääntää edelleenkin keskustelun pois turpeen kaivamisen valtavista ekologisista tuhovaikutuksista luonnolle ja sen myötä ihmisille. Vaikka soiden ja suoluonnon hävittäminen sekä vesistöjen pilaaminen toisi suuria pikavoittoja energiatoimijoille, niin emme pääse mihinkään siitä, että turveteollisuuden aiheuttamat tuhot ovat erittäin pitkään vaikuttavia ja peruuttamattomiakin. Jopa perinteisiä moraalikäsityksiä halvaannuttavia. Niinkuin Heinonen jälleen osoitti, tämä voi olla äärimmäisen vaikeaa ymmärtää jollei osaa arvostaa alkuperäisluontoa ja sille kuuluvaa itseisarvoa sekä elinkykyisen (pilaamattoman) luonnon antamaa hyvinvointia, vaan lähestyy kaikkia kysymyksiä pelkästään rahatalouden, kulutuksen loputtoman kasvun ja markkinavoimien näkökulmasta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1352 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3480 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
412 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
362 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20438 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
81 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1854 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68604 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
681 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11326 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1466 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1854 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
592 Luotu: 01.03.2023
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
18 Luotu: 07.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
17 Luotu: 08.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
261 Luotu: 17.03.2025