IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kommentoitu viesti


Vieras

#2505 Re: Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta

24.02.2014 15:34

#2503: - Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta

jospa olisi aika miettiä, miksi juuri mökkiläiset ja maalla asuvat näkevät turpeessa huonoja puolia. He (me) joutuvat asumaan ja kenties hankkimaan elantonsa toisten raiskaamassa ympäristössä. Ehkä he ovat nähneet asiat ruohonjuuritasolta ja ovat sen vuoksi kriittisiä. Jostain kumman syystä esim. vapolla on näkemys, ettei paikalliset asukkaat juurikaan vastusta turvesoita, mutta miksi muistutusten allekirjoittajia saattaa olla satoja per hakemus???? Ihmisille on luotu sellainen uskomus, että vapon mahdille ei mahda mitään ja jättävät asian yleensä sen yhden allekirjoituksen varaan ajatusmaailmalla, että ei niille kuitenkaan voi mitään. Itse olemme saaneet pelastettua jo aika paljon ja periksi ei anneta, ennekuin viiva on suora!!!

Ja viitaten noihin aiempiinkin kommentteihin, että pitää olla laaja-alaisempaa keskustelua asian ympäriltä, voisi sanoa, että tuollaisella turpeen puolesta puhumisella ja turvevesipäästöillä on yhtä paljon yhteistä kuin turvehemmoilla ja homoliitoilla. Teillä arvoisilla puolestapuhujilla on sellainen näkemys, että turvetta on saatava vesistöjen ja maaseudun asukkaiden tilasta välittämättä - eihän ne p**kat sinne satojen kilometrien päähän näy taikka tunnu.

Jos tällä palstalla halutaan keskustella laaja-alaisemmin aiheesta, niin miksi ette ota kantaa esim. siihen, mitä pitäisi tehdä jo aiemmin tehdyille vesistötuhoille, jotka on myönnetty vaponkin toimesta. Teidän mielestä pitäisi vain kaikki painaa villaisella, koska mielestänne 'nykytekniikalla' päästöjä ei enää tule vaikka nämä hienot nykytekniikat on pääosin todistettu tehottomiksi. Mm. pintavalutuskenttä on pääsääntöisesti päästöjä lisäävä systeemi, ylivirtaamia ei huomioida päästölaskelmissa, puhdistuksen tavoitearvotkin on vain 20-50% eikä niistä ole määrätty minkäänlaisia sanktioita jos ne ylittyvät saatikka missään ei määrätä millä ajanjaksolla ne pitäisi saattaa lupaehtojen mukaiseen kuntoon, lupaehtojen mukaista tarkkailua tehdään elyn toimesta neljän vuoden välein - vieläpä etukäteen ilmoittamalla tarkastuksista eli suolla saa lotrata mielimäärin vähintään kahdeksan vuotta ennekuin asiasta saatetaan huomauttaa uudelleen jne jne...Olettaisin, että tämä palsta on tarkoitettu tällaista keskustelua varten. Ellette arvoista puolestapuhujat voi kommentoida tällaisia asioita asiallisesti, niin turha tänne on linkittää mitään lehtijuttuja sen ja sen edustajan sanomisista.

 

 

Vastaukset

kN

#2507 Re: Re: Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta

2014-02-24 19:08:04

#2505: - Re: Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta

Minä olen myös tismalleen juuri samaa mieltä. Ja nimen omaan kokemuksesta, niin alueellisena asujana kuin mökkiläisenäkin.

Sellaista turvetuotannon puolestapuhujan todistetta (= maa- ja metsätalous syytettä) ei voi iki maailmassa olla olemassakaan, joka kumoaisi ja tekisi tyhjäksi omat suorat havainnot vesistön tilan pahentumisesta ja sen nopeasta edistymisestä tuotannon edistymisen ja kasvun kanssa käsi kädessä!