Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi
Kommentoitu viesti
Ajankohtaista! |
#113 Israelin suurlähetystön uutiskirje14.08.2014 13:36Suurlähettilään tervehdys uutiskirjeen lukijoilleRakkaat ystävät,
En kovinkaan usein kirjoita teille uutiskirjeessämme, mutta tällä kertaa se tuntui tärkeältä ja oikealta. Viime viikkoina olemme eläneet koettelemuksien täyttämää aikaa. Jälleen kerran olemme joutuneet kohtaamaan raakaa ja häikäilemätöntä vihaa Israelia kohtaan. Tämän vihan takana ovat ihmiset jotka haluavat tuhota Israelin valtion ja tappaa kaikki juutalaiset. Näiden sanojen kirjoittaminen aiheuttaa minulle kauhunväristyksiä, sillä ne muistuttavat ajoista jolloin juutalaiset olivat hyökkäysten ja kansanmurhan kohteena. On lähes uskomatonta, että maailma jälleen kerran valitsee olemaan huomaamatta selvästi ja kovaan ääneen lausuttuja julistuksia juutalaisen kansan tuhoamiseksi. Äskeisessä konfliktissa ei ollut kyse Gazasta. Israel on poistunut Gazasta lähes kymmen vuotta sitten. Konflikti käsitteli sitä kysymystä, voiko ja pitäisikö itsenäisen valtion sietää sen siviiliväestöön kohdistettuja jatkuvia hyökkäyksiä. Vastaus on selvä EI. Israelilla on velvollisuus suojella sen kansalaisia, ja tämä on juuri se mitä Israel teki. Meidän on pakko käydä epätasapainoista taistelua terroristijärjestöä vastaan, joka murhanhimoista agendaansa toteuttaakseen on halukas ja valmis uhraamaan omien siviiliensä hyvinvoinnin ja jopa hengen. Hamas on Gazan todellinen ongelma. Vain tämän terroristiryhmän aseistariisunta ja Gazan demilitarisointi mahdollistaa alueen asukkaiden, kuten myös Israelin rauhanomaisen ja menestyksekkään elämän. Me Israelin suurlähetystössä ja itse henkilökohtaisesti saimme suurta rohkaisua siitä tuesta jota olemme saaneet ystäviltämme ympäri Suomea. Sähköpostimme täyttyi rohkaisevista, tukevista, ymmärtäväisistä ja myötäelävistä sanoista. Oli sydäntä lämmittävää nähdä lähes tuhat henkeä eduskuntatalon edessä Helsingissä osoittamassa tukeaan Israelille. On tärkeää huomata tuon mielenilmauksen positiivinen ilmapiiri. Se korosti rauhanpyrkimystä, eikä julistanut sotaa. Se tuki elämää, ei kuolemaa. Kyltti jossa sanottiin ”Rauha Israelille = Rauha maailmalle” oli esimerkki tästä hengestä. Tahdon kiittää kaikkia tukijoitamme sekä henkilökohtaisesti, että Israelin kansan puolesta. Te olette todellisia ystäviä myös vaikeina aikoina. Yhteiskuntaa arvioidaan myös sillä perusteella, miten se pystyy jatkamaan toimintaansa vaaran uhatessa. Me olemme juuri pystyneet siihen. Ehkä jotkut teistä jo ovatkin huomanneet, että Israel on saanut uuden presidentin. Muutama viikko sitten, tavallista vaatimattomammin seremonioin Reuven (Rubi) Rivlin vannoi presidentin virkavalan ja aloitti kautensa Israelin 10. presidenttinä. Minulla oli kunnia työskennellä Ruvi Rivlinin kanssa kun hän toimi Israelin parlamentin, Knessetin puhemiehenä. Todistin hänen päättäväisen demokraattista luonnettaan, kuten myös hänen omistautumistaan Israelin valtion ja kansalaisten hyvinvoinnille. Jo 200 vuotta sitten Israeliin muutaneen perheen jälkeläisenä sekä selväsanaisena sionismin kannattajana Rivlin onnistui jopa tekemään vaikutuksen presidentti Tarja Haloseen tämän vieraillessa Knessetissä. Uutiskirjeessämme on paljon muutakin luettavaa, joten annan teidän syventyä siihen. Erityisesti kannattaa huomioida kaksi loistavaa kulttuuritapahtumaa, ethio-jazzlaulaja Ester Radan vierailu Helsingin juhlaviikoilla, sekä Israelin filharmonisen orkesterin konsertti Tampere-talossa syyskuussa. Vielä kerran kiitän teitä kiinnostuksestanne ja tuestanne.
|
Vastaukset
Juhani Starczewski Jyväskylä |
#115 Israelin Suomen suurlähetystö2014-08-14 16:31:18 |
Vieras |
#116 Re: Israelin suurlähetystön uutiskirje2014-08-14 18:57:49#113: Ajankohtaista! - Israelin suurlähetystön uutiskirje Eläköön Israel! Am Israel hai עם ישראל חי |
Vieras |
#126 Re: Israelin suurlähetystön uutiskirje2014-08-15 11:37:30#113: Ajankohtaista! - Israelin suurlähetystön uutiskirje Taas on 70-vuotta sitten tapahtuneet asiat pöydällä. Minkälainen korvaus tai hyvitys on riittävä? Gazan siviili väestön pommittaminen olemattomiin, YK:n turvatalojen pommitus, koulujen tai sairaaloiden. Israelin teknologialla ei vastaavia harhalaukauksia tapahdu edes vahingossa, kolmea kertaa viikossa. Entä uhri luvut 1500 vs. 60? ensimmäinen luke koostuu pääsääntöisesti siviileistä ja Israelin tappiot 95% sotilaista. Joku ei nyt herra lähettilään kirjoutuksessa täsmää Israeli:n kärsimistä tappioista, Gaza:sta tehtyjen pommi-iskujen suhteen Miten Israel on ottanut kantaa lapsi uhrit? Collateral damage as always, you should be a shamed of yourself! Nyt vähän yksin kertaistaen sanon Israelin politiikan muodostuvan jatkuvasta koston kierteestä. Ilmeisesti minulla on oikeus käydä ottamassa haltuuni yksi juutalaisten omistama kanala, koska iso vaariltani juutalainen lapsi varasti nälkäänsä kanan 80-vuotta sitten? Minun mielestäni ei, mutta Gaza:n tilannetta katsoessani muitakin ajatuksia tulee mieleeni.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46451 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
878 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
828 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
695 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10954 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
285 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
317 Luotu: 01.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
234 Luotu: 29.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
201 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025