ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Mietteitä |
#660 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä28.08.2011 22:31#645: - Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä Kukahan se taas on sotkenut puurot ja vellit. Aluksi puhuimme esimerkkinä Jerusalemin asukasluvuista vuosina 1844, 1931 ja 1948. Noina vuosina Jerusalemissa asui juutalaisia ja kristittyjä selvästi eniten. Tuo ryhmä kristityt olivat tosiaan kyseisinä vuosina valtaosiltaan muualta tulleita kristittyjä (Euroopasta, varsinkin Englannista ja Yhdysvalloista). Ne eivät tosiaankaan olleet arabeja, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sitten joku tuo alueen asukasluvut vuonna 2009. Tuon vuoden tilastostasi puuttuu muuten alueen 6 000 000 juutalaista. Kannattaa ottaa selvää, mistä alkuaan keskustellaan. Olen myös käynyt viime vuosina kristillisissä seurakunnissa alueella. Viimeksi kävin seurakunnassa, jossa valtaosa oli ns. messiaanisia juutalaisia, toiseksi suurin ryhmä oli muualta maailmasta muuttaneita kristittyjä. Arabikristityillä on Israelin alueella myös omia seurakuntia. Palestiinalaisalueilla arabikristittyjä on vainottu viime aikoina melko lailla, varsinkin Gazassa. Heitä onkin muuttanut alueelta melkoinen määrä. |
Vastaukset
Vieras |
#663 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä2011-08-29 00:35:50#660: Mietteitä - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Alkulause kommentissasi kuului: "Aluksi kiitoksia asiallisesta mielipiteenvaihdosta. Takertuisin aluksi tuohon väiteeseesi, että Israelin alueella asui itsenäistymisen aikaan pääasiassa arabeja, siis vuonna 1948." Vasta sen jälkeen siirryit mainitsemiesi vuosilukujen Jerusalemiin. Ja se henkilö, jota sinä kommentoit, lienee ollut aivan alkuperäinen pohtija. Enkö siis saisi pysyä hänen aloittamassaan aiheessa. Mutta käsittääkseni tällä sivustolla saa tehdä myös ihan "asiasta kymmenenteen"-kommentteja, eikä ole edes tarkoitus koko ajan ainoastaan toistaa edellisen ajatuksia. Eikö ole päinvastoin hyvä, että oma tietosi kirvoitti ihan muita ideoita samaan aiheeseen liittyen, ja sai siten olla siunaukseksi muillekin. Sinä vaihdoit puheenaihetta alkuperäisestä, ja minä vaihdoin aihetta sinun aiheestasi. Kaikki siis hyvin, asia etenee! :)
Mutta tässä nyt sitten niitä tilastolukemia täystaulukoissa.
Vuonna 1947 juutalaisia 33%, muslimeja 58%, kristittyjä 8%.
The table below summarizes approximate population growth in Mandatory Palestine
Table 3: Approximate population growth in Mandatory Palestineyear Total Moslems % Jews % Christians % 1947 1.955.260 1.135.269 58,06 650.000 33,24 153.621 7,86
(piti poistaa koko taulukko - eipä se pysynyt taulukkomuodossa tällä sivulla)
(Vertaileva tarkistus Israelin tilastokeskuksen taulukoihin; täysin samoja vuosia ei ollut saatavissa, mutta suuruusluokka on vastaava. Tieto siis vaikuttaa validilta - netissä on niin paljon etujärjestöjen muokkaamia tietoja kummaltakin puolelta.)
Arabeja siis oli koko alueella enemmän. Mahdollista väärinkäsitystä lukumääristä on saattanut luoda se, että YK:n jakoehdotuksessa Israelille kaavaillulla maa-alueella (55% koko mandaatin alueesta) asui vain noin 400 000 arabia. Sen lisäksi myös YK:n kansainvälisen valvonnan alaisuuteen suunnittelemassa Jerusalemissa oli 100 000 juutalaista. (Vuonna 1945 heitä oli Jerusalemissa vielä 150 600) Ja tietysti arabeille suunnitellussa jakoalueessa asuivat loput arabit, yhteensä kaikkiaan siis 1,1 milj. arabia. Juutalaisia yhteensä 650 000.
Toivottavasti kukaan ei nyt tee mitään johtopäätöksiä tilastoihin nojautuen. Muutenhan johtopäätös kuuluisi: Jerusalem kuuluu juutalaisille, ja koko muu Pyhän Maan alue arabeille. Näitä lukuja ja suhteita on mielenkiintoista tietää juutalais-arabi-konfliktin historian ja nykyisyyden ymmärtämisen kannalta, mutta maat ja alueet jakaa Herra.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1383 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3484 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
415 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
379 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20441 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
106 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
39 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11328 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1469 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1855 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
263 Luotu: 17.03.2025