Adressi Israelin tueksi!
Kommentoitu viesti
Tiedoksi: |
#887 JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma01.09.2011 14:17Helsingin Senaatintorilla 13.9.2011 Kutsumme sinut mukaan Helsingin Senaatintorilla tiistaina 13.9.2011 klo 17 järjestettävään JAKAMATON JERUSALEM -solidaarisuustapahtumaan Israelin puolesta. Tapahtumasta lähetetään yhteinen vetoomus tasavallan presidentti Tarja Haloselle. Syyskuun 21. päivänä alkavassa YK:n 66. yleiskokouksessa Mahmoud Abbasin palestiinalaishallinto aikoo pyytää jäsenmailta yksipuolista tunnustusta palestiinalaisten valtiohankkeelle. Tällainen pyrkimys Länsirannan sekä Gazan aseman muuttamiseksi ja ”vuoden 1967 rajojen” saattamiseksi tunnustetuiksi rajoiksi on lähtökohdiltaan kiistattomasti vastoin YK:n päätöslauselmia 242 ja 338 sekä rikkoisi myös Israelin ja palestiinalaisten vuonna 1995 solmimaa Oslo II sopimusta. Näiden mukaisesti osapuolet ovat sitoutuneet neuvottelemaan kyseisistä rajaongelmista ryhtymättä muuttamaan alueiden asemaa pysyvää statusta koskevien neuvotteluiden lopputulosta odotettaessa. Palestiinalaisten pyrkimys muuttaa kiistanalaisten alueiden asema yksipuolisella toimenpiteellä YK:n arvovaltaan vedoten ja Israelin kanssa tapahtuvat neuvottelut sivuuttaen ei johda rauhaan, vaan Lähi-idän konfliktin jatkumiseen. Tällä tavoin yksipuolisesti synnytetyllä palestiinalaisvaltiolla ei olisi mitään rauhansopimusta eikä sen tuomia velvoitteita Israelia kohtaan. YK:n ei tule, eikä se voi antaa tukeansa tällaiselle hankkeelle. Samalla me solidaarisuustapahtuman osanottajat tahdomme osallistumisellamme ilmaista vakaan kantamme siitä, että Jerusalem on Israelin valtion jakamaton pääkaupunki. Mikään toinen kansallinen tai poliittinen entiteetti ei omaa asianmukaista moraalista, poliittista tai historiallista oikeutta Jerusalemiin pääkaupunkina. Kuningas Daavid (1000-luvulla e.Kr.) teki Jerusalemista pääkaupungin. Siitä lähtien kaupungissa on aina asunut merkittävä määrä juutalaisia aina kun historia on sen tehnyt mahdolliseksi. Juutalaisten yhteys Jerusalemiin on kaikunut halki vuosisatojen juutalaisten rukoillessa kaikkialla maailmassa: ”Ensi vuonna Jerusalemissa”. Me tuemme kaikkien kansojen ja uskontojen avoimen vapaata pääsyä Jerusalemiin suvereenin Israelin valtion pääkaupunkina. Me torjumme ajatuksen Jerusalemin jakamisesta jälleen, niin kuin se oli jaettuna 1948 - 1967. Tuona aikana arabit miehittivät Jerusalemin itäistä osaa ja kielsivät kaikilta paitsi muslimeilta pääsyn Itä-Jerusalemin pyhille paikoille, kuten länsimuurille ja temppelivuorelle. Senaatintorilla klo 17 tapahtuvan kokoontumisen jälkeen järjestetään iltatilaisuus Balderin salissa (Aleksanterinkatu 12) klo 18. Puheenvuoroja. Musiikissa Viktor Klimenko. Tervetuloa! Petri Kauhanen – Suomen Karmel-yhdistys, tj Juha Ketola – ICEJ, tj Seppo S. Kosonen – Aluekappalainen, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta John Remes – Israel-Ystävyystoimikunta, pj Pekka Sartola – Pastori, kirjailija Pirkko Säilä – Patmos Lähetyssäätiö, tj Hannu Takkula - Europarlamentaarikko |
Vastaukset
Tiedoksi: |
#888 Re: JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma2011-09-01 14:20:35#887: Tiedoksi: - JAKAMATON JERUSALEM - solidaarisuustapahtuma ...." Me tuemme kaikkien kansojen ja uskontojen avoimen vapaata pääsyä Jerusalemiin suvereenin Israelin valtion pääkaupunkina." Tuo on aika erikoinen, ekumeeninen ja synkretistinen vetoomus! Mitä sanoo Isrelin Jumala tuohon menoon: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3436 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20412 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1289 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
392 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
303 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
538 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2497 Luotu: 15.07.2023
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1005 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
654 Luotu: 13.03.2025