Siuntion motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta
Kommentoitu viesti
ilonpilaaja(ko?) |
#12 paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle30.09.2014 17:41Onhan se hieno harrastus kyllä. Itse toivon, että Siuntio kuntana siirtäisi kaiken ympäristöä rasittavan (on se sitten päästöjä kaasujen tai äänen muodossa) pois keskustan alueelta. Itse mahdollisena paluumuuttajana en yksinkertaisesti pystyisi hyväksymään rataa nykyisellä sijainnilla. Tilanne paheni kun radan profiilia uudistettiin.
Toisekseen, motocross yhteisöllä on ollut tiedossa sulkemishalut jo pitkään. Näiden vuosien aikana olisi jo pystynyt käymään adressin mukaisen kehittävän keskustelun radan siirtämisestä muualle, mikäli tahtotilaa olisi. Siuntion keskusta tulee levittäytymään radan suuntaan ja kohti Sjundbytä. Toki myös pohjoiseen ja etelään. Toki tonttikauppa käy huonosti, mutta olisikohan siinäkin nimenomaan syynä motocross radan sijainti, koska valtaosa "maalle"muuttajista eivät ole halukkaita maksamaan siitä että joka päivä saa kuunnella pärinää. Toiselta puolelta tulee pärinää, toiselta puolelta juna ja tulevaisuudessa lämpökeskuksen nousukaasut. Ei ihme että ei kauppa käy. Toisekseen tonttikauppaan vaikuttaa yleinen taloudellinen epävarmuus ja tietyllä tapaa mukavuudenhalu. Ostetaan mieluummin vanhempi valmis talo kalliimmalla lähempää palveluita tai työpaikkaa. Sitten allekirjottaneisiin. Suurin osa allekirjoittajista (oletetaan että pitää paikkansa) on ulkopaikkakuntalaisia. Kyllä itsekin äänestäisin nurmijärven keskustassa olevan radan säilymisen puolesta jos siellä sellainen olisi. Tai espoon. Tai kirkkonummen. Tämän adressin olisi pitänyt olla muodossa, "Siuntioon uusi motocross rata". Oikeine perusteluineen, olisin itsekin sen allekirjoittanut. Nykyisen radan puolesta en ole. |
Vastaukset
Tommi Parviainen Adressin tekijä |
#15 Re: paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle2014-10-01 04:49:13#12: ilonpilaaja(ko?) - paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle Sulkemishaluista on ollut tietoa, mutta sulkemispäätöksestä ei olla ilmoitettu moottorikerholle. Edellisen teknisen lautakunnan aikana kunta oli halukas tekemään kaikkensa uuden ratapaikan saamiseksi. Keskusteluja oltiinkin käyty yhdestä paikasta, moottorikerho uhrasi yhden vuoden budjetin paikan melumallinnuksiin. Keskustelut kuitenkin tyssäsivät kuin seinään kun lautakuntien henkilöt vaihtuivat. On erikoista että asuinaluetta jatketaan Billskogin teollisuusalueen kylkeen. Siuntiolaisia on toiseksi eniten äänestäneistä. Adressihan on motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta, ei nykyisen radan puolesta. Pyyntömme on siis että saisimme jossakin jatkaa harrastustoimintaamme. Jos kunnalla ja kerholla ei ole varaa ostaa toista rata-aluetta ja rakentaa siihen uutta juuri nyt, niin toiveemme on että voimme jatkaa nykyisellä paikalla toistaiseksi. Olemme useaan otteeseen ehdottaneet äänivallin rakentamista.
|
Vieras |
#17 Re: paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle2014-10-01 05:40:51#12: ilonpilaaja(ko?) - paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle Kiitos näkökannasta. Yksi mielestäni tärkeä komponentti tämän kaltaisissa ongelmatilanteissa joidenkin yksilöiden halu asettua-asumaan alueelle, jota sen nykytoiminta kuormittaa kyseisen yksilön kannalta katsottuna. Olisiko yhteiskunnallisesti järkevämpää markkinoida alueita niiden sisältämien "ominaisuuksien" mukaisesti, vai alkaa riitelemään jokaisen "paluumuuttajan omista lähtökohdista, joita riittää joka lähtöön ja riidat sen kun lisääntyy. Kerron esimerkin.70-luvulla muutti Seutulantienvarteen perhe pohjoisesta ja alkoi valittamaan lentomelusta.No lentokenttää ei siirretty , mutta miksi ihminen, ihmiset jotka häiriintyvät äänistä haluavat vartavasti muuttaa alueelle joka niitä tuottaa ? Olisikin yhteiskunnallisesti ehkä mielekästä markkinoida ja kehittää alueita jo olemassaolevien tosiasioiden pohjalta. On kestämätön ajatus voida huomioida jokaisen paluumuuttajan eriävät tarpeet, kyllä lähtökohta pitäisi olla se ettei kukaan voi tulla alueelle jota rakennettu talkootyöllä vuosia, ja sanoa Kuninkaana, tämä ei käy minulle, minä muutan tänne ja te lähdette. Yhteensovittaminen olisi mahdollista rakentamalla erittäin kallis meluvalli , mutta olisiko järkevämpää laittaa nekin rahat nuorisotyöhön ja vanhuksien hoitoon ja asuttaa Crossiradan ympäristö moottoriurheiluhenkisillä perheillä, jotka ovat erittäin suuria veronmaksajia. ? Seppo i. Manninen 0400-455589 |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51017 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1068 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022