IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Ranex |
#80606.09.2011 15:24Kyllä kahden edellisen kirjoittajan hehkutukset ymmärtää, sillä saavathan he elantonsa turpeesta, joko suoraan tai välillisesti. Toisensa vaihtoehtona lienee täydellinen luonnon ymmärtämättömyys, jokainen voi päätellä miten on. |
Vastaukset
J. Mähönen |
#807 Re:2011-09-06 16:22:10Mielestäni ei kumpikaan mainitsemistasi vaihtoehdoista. Kyseessä on molemmilla mitä todennäköisimmin ymmärrys siitä, että kotimainen energia eri muodoissaan on Suomelle se käyttökelpoisin tie tulevaisuuteen. Pois mahdollisimman nopeasti ulkomaisista tuontienergioista ja vielä mahdollisimman nopeassa tahdissa. Ei Suomea ja sen teollisuutta pyöritetä tuuli-, aalto- ja aurinkoenergialla. Käytettiin mitä energiamuotoa hyvänsä, niin aina tulee jonkinlaisia päästöjä. Kyse on päästöjen minimoimisesta. Turvetuotannon päästöt ovat hallinnassa sekä kiintoaineen että typen ja fosforin osalta. Onhan täälläkin kommenteissa tuotu esille tutkimustietoa joista käy selväksi turpeen vähäinen osuus kokonaispäästöistä. Itse en ole millään tavoin "riipuksissa" turpeesta, en välillisestikään. Mutta joka tapauksessa olen turpeen käytön kannalla. Luuletko herra "Ranex", joka heittelet kommentteja ilman uskallusta laittaa näkyviin nimeäsi, että kaikki jotka eivät ole jollain tavoin riippuvaisia turpeesta ovat sen käyttöä vastaan? Se ei todellakaan mene näin. Tai sitten sinä itse omaat todella erikoisen ajatusmaailman. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51109 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21054 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025