Pelastetaan Puroniemen leirikeskus

Kommentoitu viesti

Mahdollisuuksia..

#15

20.09.2011 20:29

Puroniemeä tämän hetken tilannetta ja tulevaisuutta miettiessä voisi pohtia myös paikan vaikutuksia ja mahdollisuuksia ONL:lle, kirkkokunnalle, siirtokarjalaisille sekä paikalliselle väestölle. Tällä hetkellä siirtolaisväestö ja heidän perillisensä ovat ympäri maata. Olisi loistavaa, mikäli olisi paikka missä voisimme yhteisesti vaalia isiemme perinteitä ja tapoja esim. karjalankielisin leirein, perinneruoka- ja käsityökurssein. Unohtamatta tietenkään kirkollisenelämän tähän nivoutumista. Toivoisin ettei suuntaan eikä toiseen ainakaan hätiköityjä ratkaisuja tehtäisi, vaan pohdittaisiin näitä mahdollisuuksia avoimin mielin mahdollisten yhdessä toimijoiden kesken.

Vastaukset

iT

#16 Re:

2011-09-20 21:44:56

#15: Mahdollisuuksia.. -

ONL.n kannalta kyse ei ole hätiköidyistä ratkaisuista, vaan asiasta, jota on kustannusarvioineen pohdittu vuodesta 2005 lähtien. Periaatteellisella tasolla jo tätä ennen. Kyllä tuollainen paikka on toki tarpeellinen. Mutta kyse on myös siitä mikä on ONL.n perustehtävä, eihän karjalaista perinnettä vaalivilla järjestöilläkään ole varaa pitää yllä omaa leirikeskusta.

Lisäksi täällä valiteltiin sitä, ettei ONL ole mainostanut paikkaa vuokralle. Kyllä sitäkin on kokeiltu erään toiminnanjohtajan aikana, mutta mainostus maksaa eikä vuokratulot kata helpostikaan mainoskuluja. Seuraava toiminnanjohtaja säästi sitten kuluja purkamalla mainossopimukset kannattamattomina, mikä oli ihan oikein.

Jos kirkkokunta haluaisi ylläpitää kaikille yhteistä leirikeskusta, se olisi loistavaa. Tätä mahdollisuutta on hiippakunnille Puroniemen osalta tarjottu, mutta kiinnostusta ei ole ollut. Rakenteisiin ei haluta sijoittaa, koska sellaisten kate on heikko tai miinuksella. Tiloja Suomessa on luostareiden ja seurakunnallisten leirikeskusten muodossa. Ja niiden osalta voi tehdä myös ekumeenista yhteistyötä ja niitä voivat muutkin järjestöt vuokrata.

ONL on omilla sivuillaan julkaissut taustamateriaalia aiheesta. Siihen kannattaa tutustua.

http://www.onl.fi/

Linkki tiedotteeseen sivun keskimmäisellä palstalla.

Minun osaltani keskustelu loppuu tähän. Kun puhutaan ratkaisuista, joiden vaikutukset ovat taloudellisesti 200 000 - 1 500 000 euron luokkaa kannattaa pitää pää kylmänä ja katse tiukasti faktoissa.