Adressi Petteri Orpon erottamiseksi sisäministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Roope Massinen |
#35107.05.2016 21:24Nyt on törkeää valehtelua! Sisäministeri Petteri Orpo Yle Uutisissa 6.5.2016: ”Ruotsin rajan kautta on tullut viime kuukausina vain muutamia ihmisiä.” Jokainen voi katsoa Orpon alaisuudessa toimivan Maahanmuuttoviraston sivuilta ja nähdä, että Suomeen on tullut 1.1.-1.5.2016 jo lähes kolme tuhatta (!) turvapaikanhakijaa, joista suurin osa juuri Tornion kautta. Viime vuonna, 1.1.2015-16.6.2015 (eli yli viisi viikkoa pidempänä aikana) Suomeen oli tullut 2200 turvapaikanhakijaa, siis keskimäärin 100 henkilöä viikkoa kohti. Nyt ollaan yli 150 henkilön keskiarvossa viikkoa kohti. Tänä vuonna turvapaikanhakijoita tulee näin ollen todennäköisesti yhteensä paljon enemmän kuin vuonna 2015, jolloin heitä tuli yli 32 000. Kaleva 7.9.2015: ”Poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Torniosta. Hertell arvioi syyksi sen, että Tornion rajalla ei ole rajatarkastuksia.” Helsingin Sanomat 16.6.2015: "Turvapaikkaa on hakenut tänä vuonna (2015) tähän mennessä noin 2200 ihmistä. Hakijamäärät kasvavat kuitenkin yleensä kesäisin ja syksyisin. Tällä vauhdilla tämänvuotinen (2015) hakijamäärä menee reilusti yli 7000:n", kertoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo." HUOM! Repokaan ei osannut arvioida kesäkuussa 2015, että reilussa kuudessa kuukaudessa (eli 31.12.2015 mennessä) turvapaikanhakijoita tulee yli 30 000 lisää. http://www.hs.fi/kotimaa/a1434340950571 HS 6.5.2016: EU-komissio on antanut jatkoluvan rajatarkastuksille Ruotsille, Saksalle, Itävallalle, Tanskalle ja Norjalle. Norja kuuluu Schengen-alueeseen, mutta ei Euroopan unioniin. Orpon mukaan tilanne ei kuitenkaan muuta Suomen linjaa. Orpo sanoo, että Suomen rajan yli pääsevät turvapaikanhakijat ja ne, joilla on asianmukaiset matkustusasiakirjat. HUOM! Eli kaikki, jotka sanovat sanan ”turvapaikka”, pääsevät tuosta vain Suomeen loisimaan veronmaksajien kustannuksella pitkiksi ajoiksi, osa koko loppuelämäkseen. ”Orpo: Suomella on täysi valmius aloittaa rajavalvonta Ruotsin rajalla:” (Mutta sitä valmiutta ei Orpon takia käytetä). Nythän turvapaikanhakijoiden määrä on noussut jopa viime vuoden ennätyskorkeaa tasoa ylemmäs. Se enteilee 30 000-50 000 turvapaikanhakijan määrää tälle vuodelle. Orpo taaskin vetkuttelee ja päästää pahimmassa tapauksessa kymmeniä tuhansia sotakuntoisia vieraiden maiden ja vieraan uskonnon edustajia lisää marssimaan Suomeen kenenkään estämättä. Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin (Krimo) selvityksen mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden miesten todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikoksiin on 17 kertaa suurempi kuin kantasuomalaisilla. Kansanedustaja Juho Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät." Tornion rajan yli yritetään salakuljettaa jopa satoja kiloja dynamiittia. Kun joskus satunnaisessa tarkastuksessa sellainen huomataan, niin tappavan räjähdelastin kuljettajalle ojennetaan naurettava 20 päiväsakon maksumääräys, ja hänen annetaan jatkaa matkaa takaisin Ruotsiin. Yle Uutiset 9.10.2015: "Tulli pysäytti 300 kiloa dynamiittia kuljettaneen kuorma-auton Tornion rajalla." |
Vastaukset
Realisti |
#354 Re:2016-05-09 09:20:40Eiköhän Orpo ole tuossa tarkoittanut: "muutamia hakijoita päivässä", jonka toki kaikki kyseisen haastattelun nähneet tajusivat toki ilmankin. Tai näköjään lähes kaikki. Mistä Migrin sivuilta näkee sen, mistä hakijat ovat rajan ylittäneet? Minä en sieltä sellaista tilastoa löydä. Tämä kommenttisi, että suurin osa on tullut Tornion kautta, on nähtävästi vain olettamuksesi. Kukaan, joka on lainkaan seurannut tilannetta Etelä-Euroopassa, ei voi vetää nykyisistä lukemista tuollaisia olettamuksia, kuin sinä teet. Kreikan ja Turkin välinen virta on tyrehtynyt voimakkaasti ja vaikka Italiaan onkin nyt viimevuotista enemmän tulijoita, ei olla vielä lähelläkään viime vuoden hurjia lukuja. Näin ollen voidaan pitää lähes varmana, ettei viime vuoden kaltaista voimakasta piikkiä luvuissa Eurooppaan ja etenkään Suomeen tule. Kannattaisi siteerata hieman tuoreempia arvioita tulijoiden määrästä. Ei Orpon lausunnosta rajanylitykseen oikeuttavista kriteereistä mitenkään voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki "turvapaikka"- sanan lausuvat pääsevät tänne pitkiksi ajoiksi elelemään. Eihän hän puhunut pidemmästä tähtäimestä yhtään mitään. Hakemuksen käsittelyn ajan henkilöllä on oikeus maassa oleskella, kuten on kaikissa muissakin EU-maissa. Tavoitehan on käsitellä hakemukset paljon nykyistä nopeammin, muutamassa kuukaudessa. Suomi ei tässäkään ole mikään poikkeus. Ja usko nyt: rajavalvonnan aloittaminen Ruotsin vastaisella rajalla ei vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää mitenkään: kaikki rajalle tulijat olisi joka tapauksessa niin Suomen lainsäädännön, EU-säännösten sekä YK:n pakolaissopimuksen nojalla päästettävä maahan hakemuksen käsittelyn ajaksi. Rahaa rajavalvontaan menisi tietysti miljoonia euroja joka kuukausi. Miten se, että joku ruotsalainen on yrittänyt tuoda Suomeen dynamiittia, liittyy tähän maahanmuuttoaiheeseen mitenkään? Kyseessä oli lailliseen tarkoitukseen Suomeen tulossa ollut räjähdysaine-erä, joka käännytettiin sen vuoksi, että kuormaa ei oltu kiinnitetty säännösten mukaisesti ja autossa ei ollut riittävää määrää jauhesammuttimia. Kyse ei siis ollut salakuljetusyrityksestä, kuten väität. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että viime vuoden lopulla maahan saapui Suomen kanto-, käsittely-, majoitus- ja kotouttamiskykyyn nähden aivan liikaa turvapaikanhakijoita ja reippaasti pienempi määrä, ehkä kymmenes- tai kahdeksasosa, voisi olla kohtuullinen taso. On vain täysin selvää, että Petteri Orpon toiminta tässä asiassa ei ole vaikuttanut mitenkään hakijoiden määrää lisäävästi eikä ole millään muotoa hänen vikansa, että Suomeen tuo virta suuntautui. Orpo on itse asiassa suoriutunut tehtävistään tässä erittäin haastavassa tilanteessa varsin hyvin. Jos hallituksessamme on joku, jonka toiminta oli omiaan lisäämään hakijoiden määrää, on se pääministeri Sipilä, jonka lausunto oman kotinsa antamisesta majoituskäyttöön uutisoitiin laajalti Lähi-Idässä mm. Al-Jazeeran toimesta. Oman kodin antaminen vieraalle on sikäläisessä kulttuurissa iso ele ja varmasti se ohjasi ihmisiä jatkamaan Suomeen asti. Maahan, jonka pääministeri toivotti heidät tervetulleeksi. Orpohan ei ole tehnyt mitään tämänkaltaistakaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022