ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1349 Aseveljemme Israel06.01.2012 15:50HS 10.10.10 Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd), europarlamentaarikot Heidi Hautala (vihr), Sirpa Pietikäinen (kok) ja Satu Hassi (vihr), professorit Martti Koskenniemi, Heikki Patomäki ja Pekka Koskinen, elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki… Näillä nimillä alkaa vetoomus, joka vaatii Suomea lopettamaan asekaupan Israelin kanssa. Vetoomuksen allekirjoittajat syyttävät Suomea siitä, että se on kauppapoliittisilla valinnoillaan “tukenut tuntuvasti Israelin aseteollisuuden suurimpia yhtiöitä” ja siten edistänyt Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen konfliktin jatkumista Lähi-idässä. Ihmisoikeusjärjestö ICAHD:n kokoaman vetoomuksen on allekirjoittanut yli sata suomalaista: kansanedustajia, yliopistojen professoreita, toimittajia, näyttelijöitä, kirjailijoita, ohjaajia. Vetoomuksessa vastustetaan sekä Suomen asevientiä Israeliin että Puolustusvoimien israelilaisilta ase- yrityksiltä tekemiä hankintoja. Rahassa mitattuna hankintoja on ollut monikymmenkertaisesti enem- män kuin asevientiä. |
Vastaukset
Vieras |
#1350 Re: Aseveljemme Israel2012-01-06 16:36:04
An allegation of apartheid, like genocide, stands for something evil in the public mind, and is associated with the kind of institutionalized racism that owes its name to the governing process of South Africa under white rule. But the crime of apartheid was generalized on the basis of this historical background, and has the status of an international crime. Directing such an allegation at Israel for its overall treatment of the Palestinians is a provocative accusation, but one that increasingly reflects a consensus among objective observers. But it is also the kind of issue that is evaded by established international institutions, including the International Criminal Court (ICC), for at least two reasons: Israel is part of the West, and the West in general enjoys a de facto exemption from accountability under international criminal law; Israel is geopolitically insulated from formal procedures of accountability by the United States and some of its European allies. | ||
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1373 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3482 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
414 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
375 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20441 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
97 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1854 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68604 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11327 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1467 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
31 Luotu: 07.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1854 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
263 Luotu: 17.03.2025