Tervalammen kuntoutuskeskusta päihdeongelmaisille ei saa sulkea.
Kommentoitu viesti
Vieras |
#66 Tervalammen monimuotoinen kuntoutus kunniaan14.05.2012 23:10Tervalammen kartanon erityisyys nousee sen monimuotoisuudesta. Uusissa ostopalveluissa lienee samantyyppisiä paikkoja, mutta jos Tervalampi lopetetaan kuinkahan moni päihdeongelmainen enää pääsee laitoskuntoutukseen. Ostopalvelut ovat kalliimpia ja sijaitsevat vielä kauempana. Tervalammella ollaan jatkuvasti kehitetty kuntoutusta ja kuultu tässä myös asiantuntijoita, siis kuntoutujia. Perinteet on pitkät, mutta ajan hermolla on pysytty. Vertaistuki on varmasti tärkeintä mitä Tervalammella on tarjota. Mutta lähes yhtä vaikuttavaa on ympäristö ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Monimuotoinen, terapeuttinen luonto johon moni tutustuu ohjatusti ja myöhemmin nauttii siitä omin päin. Usein luonto tarjoaa elämyksiä ja ilmaista terapiaa, josta jotain voi siirtää myös omaan päihteettömään arkeen kaupungissa. Esimerkiksi luonnossa liikkumisesta, sen havainnoimisesta, kalastuksesta, sienestyksestä, marjastuksesta ja retkeilystä tai vaikka puutarhan hoidosta voi saada uudenlaista päihteetöntä sisältöä elämään. Miltä tuntuukaan monien päihdehuuruisten vuosien jälkeen kokea yhteisöllisyyttä, kantaa vastuuta omasta yhteisöstä, sen kaikkine iloineen ja murheineen. Tehdä konkreettisesti asioita yhdessä, kokea että joku välittää ja opetella taas itse välittämään, löytää oma paikka. Ja koska Tervalampi sijaitsee, todellakin, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Helsingistä, on sieltä käsin mahdollista rakentaa turvallisesti, pienin askelin sitä kuuluisaa avokuntoutusta, päihteettömyyttä tukevaa arkea Helsingissä. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tämä kaikki ja vielä paljon muuta löytyy Tervalammelta ja tekee siitä ainutlaatuisen. Mitä sellaista Citykuntoutus voi tarjota mitä Tervalammella ei jo ole? |
Vastaukset
Kuntoutujien sananvapaus on jakamaton |
#67 Kuntujiako kielletty ottamasta kantaa Tervalammen lakkauttamisuhkaan?2012-05-17 17:00:01Onko Tervalammen kartanossa sisäinen sensurointi koskien kuntoutujien mielipiteitä julkisuudessa Eräs tuntemani henkilö, joka on parhaillaan Tervalammen kartanossa kuntoutumassa kertoi minulle, että po.laitoksen johdon taholta häntä olisi kielletty esittämästä medialle mielipidettään kartanon lakkauttamisesta. Kieltoa perusteltiin hänen kertomansa mukaan sillä, ettei kuntoutujilla ole kuntoutuksen aikana lupa lausua kannanottoja laitoksen asioihin. Jos yllä kuvaamani tilanne on totta on mielestäni luokattu jokaisen aikuisen ihmisen sananvapautta häntä itseään koskevissa asioissa. Po. kuntoutuja kertoi vain halunneensa välittää oman toiveensa kartanon palvelujen säilyttämisestä ja vastustaa lakkauttamishanketta omalla nimellään. Kaikilla kuntoutujilla on täysi sananvapaus myös kuntoutuslaitoksen asioihin. He ehkä tarvitsevat kuntoutuspalveluja jatkossakin tai ajattelevat kaikkia päihdeongelmaisia, jotka tulevat tarvitsemaan tervalammen kartanoa. Asiasta kertonut kuntoutuja sanoi, että olisi vain lausunut tuntemalleen toimittajalle näkemyksensä häntä itseään läheisesti koskevassa asiassa ja kertoi saaneensa laitoksen edustajalta kiellon. Jos kuvailtu tilanne on totta, niin Tervalammen kartanon asioista vastaavat kartanon johdon edustajat. Hävetkää, sensurointi tekee oman asemanne vielä tukalammmaksi. Avoimuus kunniaan ja mielipiteen ilmaiseminen oikeus kuuluu jakamattomana kuntoutuslaitoksen nykyisille kuntoutujille koskein myös kannanottoja laitoksen tulevaisuudesta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45534 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
256 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025