Kannabis lailliseksi
Kommentoitu viesti
Tuomas Santakallio Vieras |
#2688 Hampun eli Marijuanan tulisi olla laillista koska:30.12.2010 01:55Ihmisellä on perustuslaillinen koskemattomuuden suoja omaan vartaloonsa. Niinpä huumelainsäädäntö ei ole perustuslain hengen mukainen. Aikuisella ihmisellä tulee olla täysi vapaus päättää mitä hän itse nauttii niin lääketieteellisessä, kuin päihtymistarkoituksessa. Aikuiset ihmiset eivät ole epäkypsiä. Kannabis on monikäyttöinen, satoisa viljelykasvi, jonka käytöllä ei olla lääketieteen piirissä havaittu yhtään haitallista terveysvaikutusta. Kannabiskuitu on erittäin korkealaatuinen kankaiden, paperin ja rakennusmateriaalin raaka-aine. Kannabiksen siemenet ovat monipuolista ravintoa, joka sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat aminohapot. Siemenistä puristettava öljy on rasvahappokoostumukseltaan oliiviöljyyn verrattava terveystuote. Kannabiksen kukasta saatavia uutteita käytetään tälläkin hetkellä monien sairauksien lääkitsemisessä. Kannabis on viljelymaata ravitseva kasvi, joka päästää typpeä ympäristöön, ja ennaltaehkäisee eroosiota. Kannabis on liian hyödyllinen kasvi Suomen talouden kannalta, ja sen kieltäminen kaventaa tuntuvasti kansalaisoikeuksia jo periaatteellisella tasolla. |
Vastaukset
Lauri Ihalainenko Vieras |
#2705 Re: Hampun eli Marijuanan tulisi olla laillista koska:2011-01-06 15:14:39#2688: Tuomas Santakallio - Hampun eli Marijuanan tulisi olla laillista koska: joo.. joo.. ja vitut. Oliohan tuossa paljon perusteluja.. asian ydin vaan vissiin hukkunut..? Kannabis Sativa, kuituhamppu viljelykasvinahan ei ole koskaan ollutkaan kielletty, ei edes suomessa. Mutta jos sitä kasvattaa, niin kannattaa olla valmis todentamaan sen kasvatuksen tarkoitus. Kannabiksen vaikutukset mm. kipulääkkeenä ovat kiistattomat ja tutkitut. Siinä suomalainen lääkelaitos on jäljessä maailman kehitystä. "....jonka käytöllä ei olla lääketieteen piirissä havaittu yhtään haitallista terveysvaikutusta." Paitsi että on. Varmana pidetään nykyään, että Kannabis poltettuna on karsinogeeninä jopa 40 kertaa vahvempi kuin tupakka. Toisaalla väitetään, että psykoosit yms. ei johdu kannabiksesta, siitäkin huolimatta että eräät psykoosityypit esiintyvät pääasiallisesti vain kannabiksen käyttäjillä. Eli siis epäilys on, mutta sitovaa todistusaineistoa ei ole saatu. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö niitä vakavia terveydelle haitallisia vaikutuksia olisi. päin vastoin, kaikki viittaa siihen, että niitä on.
Mitä tulee perustuslakiin, niin Suomalaisena erikoisuutena voidaan perustuslain säätämisjärjestyksessä säätää myös sellaisia lakeja, jotka eivät muuta perustuslain sanamuotoa, mutta merkitsevät poikkeamista jostakin perustuslain säännöksestä. Että luetaampa laki kokonaan, eikä kuten piru raamattua..
" Kannabis on viljelymaata ravitseva kasvi, joka päästää typpeä ympäristöön, ja ennaltaehkäisee eroosiota." Niin tekee muuten Perunakin.. Lisää perunanviljelijöitä siis maahamme.. Muuten ihan hyvä kommentti näin kuolevan suomalaisen maatalouden aikoina.. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45715 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10637 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1873 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
732 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2373 Luotu: 22.03.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
286 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
231 Luotu: 01.07.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
225 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
221 Luotu: 03.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
216 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
181 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
145 Luotu: 07.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
718 Luotu: 06.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20905 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
123 Luotu: 23.06.2025