Yksikin lapsimurha on liikaa

Kommentoitu viesti

itsekkinäiti

#284 itsekkin asioinut

02.09.2012 10:42

kirjoittelin tuonne jo aikaisemmin itsestäni ja eerikasta. olen itse asioinut samaisten lastensuojelu työntekijöiden kanssa, jotka olivat myös eerikan tapauksessa. valitettavasti en voi yhtään ihmetellä että he tekivät päätökset päin seinää, maalikon järkeä ja ammattitaitoa ei heillä ole. en minäkään heiltä apua saanut, vaikka pyysin. kaikkeen vastaus oli aina "ei kuulu meidän toimen kuvaan". kun poikani koulukiusaaminen karkasi käsistä ja sain nämä lastensuojelu työntekiät lopulta auttamaan poliisin kuvaan tulon jälkeen. keskustelimme koululla ja lastensuojelu henkilöt totesivat "mietin vain olisiko lastensuojelu voinut tehdä jotain enemmän", jälleen jälkikäteen mietitään kun ei aikaisemmin äitiä voitu kuunnella ja uskoa. maalikon järki ja asioiden selvittäminen olisi voitu eerikakin pelastaa. eerikan äiti teki töitä asioiden eteen vuosia ennen tilanteen kärjistymistä, äiti ja sukulaiset oikeasti välitti ja oikeasti yritti. nämä äidin sairaat naapurit, eivät vain jättäneet rauhaan. eikä eerikan perhe ole suinkaan seudun ainut joita nämä naapurit ovat terrorisoineet. olen itsekin lastensuojeluun näistä naapureista kertonut ja heidän sairaasta kiusaamisesta. mielestäni he ovat myös vastuussa tapahtumista perättömine ilmoituksineen. ulkopuolinen ei todellakaan usko ennenkuin itse näkee, kuinka hirveitä nämä naapurit ovat ja sitä kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään. seudulla on perheitä joissa juodaan oikeasti humalahakuisesti ja siellä pyörii muksut seassa silloinkin kun yöllä tapellaan, kukaan naapuri ei siellä näihin puutu. eerikan kohdalla ei kuitenkaan ollut tuota. eerika oli iloinen ja puhelias aina, hänestä pidettiin hyvää huolta.

Vastaukset


Vieras

#293 Re: itsekkin asioinut

2012-09-02 11:30:12

#284: itsekkinäiti - itsekkin asioinut

Eli tämäkin viesti omakohtaisella kokemuksella tuo faktaa, jolla voidaan todentaa ettei ko. toimiston kompetenssi ole kunnossa ajamaan lasten parasta, ja kuinka monta muuta toimistoa löytyy. Näyttäis olevan mätä koko systeemi!

äiti ja mummo

#527 Uutta ajatusta Eerikan asiasta

2012-10-04 11:15:06

#284: itsekkinäiti - itsekkin asioinut

Ehdotus tälle adressille, saataisiin seuraavat muutokset aikaiseksi:

 

1. Ketään vanhempaa ei voida täysin blogata lapsen elämästä. Myös etävanhempi saa saada tietoa lapsesta koulusta, lääkäreiltä jne.

 

On käynyt ilmi, että erotilanteessa voi toisen vanhemman ilman perusteluita blogata lapsen elämästä kokonaan pois vain kiustakseen tätä vanhempaa.

 

2. Myös ei-biovanhemmat otettava laten huoltajina huomioon, heidän tulee osallistua lastensuojelussa keskusteluihin, heidän kykynsä ja taitonsa olla lastenhuoltajia ja ennen kaikkea taustansa tulee tarkistaa.

 

Eerikan tapauksessa lähes 50-vuotias tuntematon naishenkilö tuli Eerikan lähes yh-vanhemmaksi. Tiedossa oli, että isä on päivätyössä, heittää ilta- ja viikonloppukeikkaa. Vaikka olisi ollut mieletään terve, tuossa iässä olevalle olisi haasteellista aloittaa lastenkasvatusttyö alusta.

 

3. Lasta on kuultava, se on tultava pakolliseksi.

 

Näkiköhän lastensuojelu koskaan Eerikaa ja tämän vammoja? Soitteliko vain isälle, jonka vakuutuksia uskottiin, koska lastensuojelumummon kanssa oli saatu bioäiti mustamaalattua kelvottomaksi.

 

4. Kouluille ohjeet miten toimia, kun epäilee lasta pahoinpideltävän

 

Soitto sekä lastensuojeluun että poliisille. Poliisi voi aloittaa heti rikostutkinnan.

Ei soittoa kotiin, se pahentaa vain väkivaltaa ja alpsen tilannetta. Aika naivia uskoa, että soitto opettajalta tai rehtorilta pahoinpitelijälle ratkaisisi tilanteen.

Tässä yhteenveto mitä ajtuksia esilletuleet asiat ovat minussa herättäneet:

Kuulustelupöytäkirjojen ja löytämieni blogitekstien pohjalta aivan karmeita ajtuksia tulee tästä tapauksesta.

 

1. Eerikan isänäiti, lastensuojelun ammattilainen auttoi Eerikan isää saamaan Eerikan yksinhuoltajuuden ja mustamaalaamaan Eerikan äidin mielenterveysongelmien ja päihteiden käytön takia niin kelvottomaksi, että ainoastaan valvojan kanssa äiti sai tavata lastaan.

 

Jos hidas, sammaltavapuheinen isä yksin olisi hoitanut asiaa, olisi Eerikan äidillä ollut aivan eri mahdollisuudet lapsensa huoltajuuden suhteen ja lapsi olisi elossa.

 

2. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan joa kauan sitten Eerikan isänisä ja tämän uusi vaimo olivat todella huolissaan Eerikasta, Eerika oli ahdistunut ja pelokas, "Nadia" haukkui Eerikaa koko ajan heidän kuultensa, asunto oli liian ahdas. He olivat ottaneet selvää "Nadian" taustoista ja kertoivat isälle, joka ei uskonut.

 

Lastensuojelunammattilaismummon olisi pitänyt huomata samat asiat.

 

3. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Eerika olisi kuolemaa edeltävän lauantain ollut koko päivän kahdestaan "Nadian" kanssa, koska isä oli Askolassa lastensuojelunammattilaismummon kanssa.

 

Miksi Eerika ei ollut mukana? Seuraava päivähän oli äitienpäivä ja Eerikan oli silloin tarkoitus mennä isänisän luo syömään.

 

Oltiinko taas järjestämässä jotakin, kun Eerika hyvin todennäköisesti olisi otettu huostaan?

 

Kuinka paljon lastensuojelumummo on vaikuttanut taustalla? Aivan järkyttävän huono olo tuli tuosta ajatuksesta.