Yksikin lapsimurha on liikaa
Kommentoitu viesti
REHELLISYYS MAAN PERII |
#489 JOKU KURI LAITETTAVA LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖILLE!08.09.2012 16:38LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄT EIVÄT PIDÄ SIJOITETUN LAPSEN PUOLIA, VAAN SUOJELEVAT SIJAISPERHEITÄ, VAIKKA MITÄ OLISI SIELLÄ TAPAHTUNUT SIJAISLAPSILLE!!! KUKA HOITAA TÄLLAISTA ASIAA JA KENELLE VOI VALITTAA SOSIAALITYÖNTEKIJÄN KÄYTÖKSESTÄ JA TEOISTA?? TUNTUU ETTÄ NÄILLE SOSIAALITYÖNTEKIJÖILLE EI LÖYDY MITÄÄN LAKIA, JA SAAVAT AIVAN MIELIVALTAISESTI KOHDELLA SIJOITETTUJA LAPSIA JA HEIDÄN SUKULAISIAAN. KUN USKALTAA KERTOA SOSIAALITYÖNTEKIJÄLLE MILLAISTA KOHTELUA LAPSI SAA SIJAISPERHEESSÄ, NIIN ANNETAANKIN YHTEYDENPITOKIELTO HENKILÖILLE KETKÄ OVAT USKALTANEET OTTAA ASIAT ESILLE! VALITUS TÄLLAISETA PÄÄTÖKSESTÄ TEHDÄÄN HALLINTO-OIKEUTEEN JA SEN KÄSITTELY KESTÄÄ JOPA PUOLI VUOTTA. KOKO TÄMÄN AJAN LAPSI SAA KÄRSIÄ AIHEETTOMASTA YHTEYDENPITOKIELLOSTA. KUN LAPSI SITTEN ON ROHKEA JA USKALTAA KIRJOITTAA SÄHKÖPOSTISSA ETTÄ "ON NIIN IKÄVÄ SINUA", NIIN TULEE RANGAISTUS LAPSELLE MOISESTA KÄYTÖKSESTÄ :(( JOTAIN PITÄISI TEHDÄ JA NOPEASTI, NÄILLE YLIVALTAISILLE LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖILLE. |
Vastaukset
Vieras |
#490 Re: JOKU KURI LAITETTAVA LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖILLE!2012-09-08 17:19:29#489: REHELLISYYS MAAN PERII - JOKU KURI LAITETTAVA LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÖILLE! Asiasi on valitettavasti näin,eli kukaan ei ota lopullista päätövaltaa asioista.Mutta,kukaan ei myöskää tuo esille missään vaiheessa miten pitäisi valitukset tehdä ja kenen vastuu,Ei auta vaikka aluehallinto virasto,oikeuskansleri antavat huomautuksia sosiaalitoimistoille,kun kukaan ei valvo,että asiat tehdään oikein ja noudatetaan lakia ja vielä sekin,että asiat kirjataan oikein ja kaikki tiedot ja keskustelut on tallessa.Pitäisi olla virallinen valvoja,jokaa vastaa asiaoiden oikeasta kulusta,tai ulkopuolisen myös kirjaamassa keskustelu.Mutta jokainen lukee lain omalla tavallansa.Herää kysymys oletko ajatellut,että koko lastensuojelulaki pitäisi muuttaa ja sosiaalialan koulutusta.Tiedän tilanteen näissä ilmoitus asiossa,varsinkin niille jotka uskaltavat tehdä valituksia,kukaan meistä ei halua tehdä turhia kanteluita,koska pitäisi ajaa lapselle parempia oloja.Mieti onko kyseessä ihan ammattitaitoinen tai jopa persoonallisuus häiriöinen ihminen?Tsemppiä! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51024 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
73 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1070 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
42 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
240 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022