IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Ranex |
#166325.10.2012 20:20#1658 Hollannissa laaja vastustus tuulivoimalle Hienoa että Hollannista löytyy edes yksi henkilö, joka ihmettelee miksi emme käytä enemmän turvetta, eipä ihme että oli sinun kanssa tekemisissä. Miten ihmettely on päinvastaista. Mistä muuten kävi ilmi tuo laaja vastustus? huvittavaa asioiden vääristelyä taitaa olla verissä. |
Vastaukset
Kokoomuslainen |
#1668 Re:2012-10-26 12:51:54
Hollanti on omavaraisen energiansa osalta melkoisen huonossa jamassa. Maa on erittäin alavaa. Vesivoimaa ei juurikaan ole. Puuenergiaa hyvin vähän. Turve-energiaa ei. Tuulella tuotetaan energiaa jonkin verran, mutta tuulivoiman vastustus lisääntyy koko ajan Hollannissa tehtyjen mielipidemittausten mukaan. Tämä tuli esille paneelissa jossa olin mukana. Kyseessä ei siis ole mikään asioiden vääristely kuten arvoisa mielipidekirjoittaja "Ranex" toteaa kommentissaan. Hollannissa, kuten muissakin maissa, haluttaisiin kovasti lisätä kotimaasta saatavaa energiaa mutta lähtökohta on heillä huono. Siksi esille tuli eri puheissa valtioiden omavaraisuus energian osalta. Siinä yhteydessä myös Suomen turve tuli esiin ja ihmettelyä herätti se, että me käytämme niin vähän omaa turve-energiareserviämme. Kaikki maat tietysti haluavat lisätä omasta maastaan saatavaa energiaa ja vähentää riippuvuutta ulkomaisesta energiasta. Tulevana talvena joudutaan Suomeen tuomaan aina vaan lisää ulkomaista kivihiiltä koska turvetta ei saatu riittävästi tuotettua varastoon. Niin ja vielä "Ranexille". Hollannista tosiaankin löytyy valtaisa määrä ihmisiä, jotka ihmettelevät meidän vähäistä oman maamme energian, turpeen, käyttöä. Ei ainoastaan se ihmettelevä yksi henkilö! Lisäkommenttina vielä tuulivoimasta Yhdysvalloissa. Siellä tuulivoiman tuotanto on romahtamassa.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022