Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Kommentoitu viesti
Marko Kumpulainen, Iisalmi |
#427 Mökkiläisten puolesta09.11.2012 08:15Talvivaara perustettiin lähelle satoja kesämökkejä. Mökit on tavallisten lapisperheiden, eläkeläisten ja duunareitten kesäviettopaikkoja, missä on oikeus ollut ennen kalastaa, marjastaa ja metsästää. Lapset ovat saaneet uida vapaasti järvessä ja vettä on voinut käyttää vaikka löylyvetenä tai jopa kahvivetenä. Nyt kuitenkin muutaman vuoden sisällä on jatkuvasti tullut negatiivista uutisointia Talvivaarasta. Kukaan ei pysty sanomaan onko tämä enää turvallista. Minusta on väärin että joillakin ahneilla ihmisillä on oikeus pilata meidän perheeltä tämä nautinto? Minusta on myös surullista, että Talvivaara on noin leväperäisesti hoitanut asiansa ja monet Talvivaaran työntekijät joutuvat turhan syyttelyn kohteeksi. Minusta vastuussa on ylin johto sekä sen aikaiset päättäjät jotka ovat junailleet tämän kaiken. Sekä nykyinen johto, että ei heti vuodon ilmettyä ryhtynyt massiivisiin toimiin, vaan yritti salata vuodon suuruuden valtaväestöltä. Toivon että joku oikeasti informoisi mökkiläisiä Sotkamon, Oulunjärven sekä Savon puolella, että missä mennään. |
Vastaukset
Pirjetta Kesseli |
#428 Re: Mökkiläisten puolesta2012-11-09 08:33:33#427: Marko Kumpulainen, Iisalmi - Mökkiläisten puolesta Paikallisten asukkaiden, mökkilaisten, lasten, retkelijöiden puolesta on jo pitkään huolehtinut Suomen Luonto, jolla on huippubiologeja ja asiantuntemus sekä välineistö tehdä mittauksia Kainuun vesistöistä. Mittauksia on tehty. Ennen tätä lopullista murtumaa oli selvää, että vain SL sekä ehkä ymp.järjestö Greenpeace olivat tavallisen kansalaisen puolella. Talvivaarassahan vain naureskeltiin, kun kehitysvammaiset lapset saivat kutinaoireita uituaan Kivijärvessä virkistyslomallaan. Ei ihme, että kutisi - nikkeli on allergisoiva myrkky, joka suurina annoksina myös tappaa. Kanava, joka on kertonut jo pitkään totuuden, jos vain kaikki olisivat kuunnelleet:
Tämä on sitä demokratiaa - kansalaisjärjestöt, erilaiset vapaaehtoiset toimijat.. poliitikkoja ja virkamiehiä tulee valvoa, he ovat kuin pahaiset kakarat . Katsokaa nyt tuota Häkämiehen naamaa, jätkä lähtee pian Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon. Miten ministeri saakaan suoraan hypätä bisneskuvioihin - ja mitä tärkeitä tietoja hän vie mukanaan sinne ? Että niin ne asiat hoituu, kuka uskoo noita ?
|
penali |
#438 Re: Mökkiläisten puolesta2012-11-09 09:58:53#427: Marko Kumpulainen, Iisalmi - Mökkiläisten puolesta Nyt sitten ministeri Niinistö sanoo että käykää oikeutta, maksaako hän näiden ihmisten oikeudenkäyntikulut suurteollisuuden lakimiehiä vastaan. Jos hän näkee tässä oikeudenkäyntin olevan tie oikeuteen, niin miksi ministeriö ei hae talvivaaraa oikeuteen ja pyydä poliisia tutkimaan asiaa. Hävetköön ministeri ja ministeriö, kun itse ei ole pystyvä toimenpiteisiin, niin menee kansalaisten selän taakse.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10193 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40520 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
741 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
534 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
76 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1687 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024