Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

#251

09.12.2015 08:33

Tämä heikentää Suomen kilpailukykyä, työttömien osa-aikaista työllistymistä.

Vieras

#252

09.12.2015 08:38

Perheessä on freelancerina toimiva puoliso, eikä meidän muutenkin pieni talous kaipaa lisää vaikeuksia.

Vieras

#253

09.12.2015 08:47

Asiahan on aivan järjen vastainen. Tässä on tarkoitus heikentää rajusti meidän freelancereiden toimeentuloa.

Vieras

#254

09.12.2015 08:51

Olen itsekin toiminut vuosia freelancerina, ja asia koskettaa jo sen takia. Lisäksi on aivan uskomatonta, että edelleenkään ei onnistuta purkamaan työnteon esteitä ja kannattavuusloukkuja, vaan väen vängällä lisätään niitä.

Vieras

#255

09.12.2015 08:55

Mielestäni nykyinen systeemi ei kannusta hakemaan tai tekemään töitä.
Työmarkkinatukea saavilla täytyisi myös olla oikeus tehdä töitä osittaisesti, ilman että päiväraha lasketaan uusiksi.
Päiväraha on kuitenkin niin pieni, että sillä juuri ja juuri tulee toimeen, pieni lisä toisi työttömällekin mahdollisuuden normaalimpaan elämään, ja hakeutumaan työmarkkinoille.

Vieras

#256

09.12.2015 09:01

Kannatan sitä, että mahdollisimman moni voi työllistyä tai työllistää itsensä ja siten ottaa vastuuta omasta elämästään. Yrittämisestä ei saa rangaista. Työttömyyteen ei pidä ketään pakottaa. Kaikilla ei ole pääomatuloja, joita voisi käyttää yrityksen alkuvaiheessa elämiseen. Esimerkiksi nuorilla, jotka ovat juuri valmistuneet ja olleet töissä ehkä vuoden tai pari, ei vielä ole kertynyt varallisuutta. Heillä on tuore koulutus, intoa ja kykyä perustaa yritys ja myöhemmin ehkä työllistää muitakin. Annetaan heille mahdollisuus. Pidetään niilä veroeuroilla, joita siitä syntyy, hyvinvointivaltio pystyssä.

Vieras

#257

09.12.2015 09:05

Jos tämä laki menee läpi,kuukausituloni ovat 0-300 euroa.Hallituksen mielestä varmaan parempi että myyn soittimet ja makaan sohvalla,vai pitäiskö tehdä pimeetä keikkaa.Tämä lakiesitys todellaa ottaa päähän.Miten tämmöstä älyttömyyttä voi ees keksiä.

Vieras

#258

09.12.2015 09:09

Kymmen vuotta freelancer valokuvaajana, lähes pelkkää alle kuukaudenpätkää, mutta kuitenkin ok veronmaksaja. Tässäkö kiitos: Kieltäydy keikoista tai yrittäjäksi?

Vieras

#259

09.12.2015 09:10

Allekirjoitin, koska olen ryhtymässä freelance-kuvittajaksi/ graafikoksi ja haluan, sekä toivon, että voin aloittaa itseni työllistämiseni menettämättä pientä taloudellista turvaa. Harvemmin freelancereilla olisi sen verran toimeksiantoja ja sujuva toimeentulo heti alkutaipaleessa.
PM

#260

09.12.2015 09:12

Kiitos koulutuksestani Suomi, se on ollut todellinen lahja. Sen vuoksi vanhemmillani on ollut rahaa elää omaa elämäänsä, ja itse olen saanut päättää tulevaisuudestani. Tällaisella lainsäädännön trendillä tosin vien kaiken osaamiseni jonnekin aivan muualle, jossa voin tehdä töitä kuten haluan. Haluaisin työllistää itseni osallistuen erilaisiin teknologiaprojekteihin ja lopun aikaa maalata, vaikkei siitä mitään tienaisikaan.


Vieras

#261

09.12.2015 09:13

Itse työskentelen vielä tällä hetkellä opiskeluiden ohella, mutta tulevaisuuteni sirkus- ja tanssialan freelancerina tässä maassa ei tule toimimaan mikäli tämä aloite astuu voimaan.

Vieras

#262

09.12.2015 09:14

Pidän asiaa tärkeänä.

Vieras

#263

09.12.2015 09:21

Media-alan pätkätyöläisenä tämä veisi varmasti taloudellisenturvan ja pohjan. T: Pisin yksittäinen työsuhde n. 4 kuukautta

Vieras

#264

09.12.2015 09:24

Asia koskettaa, olen minimituloilla sykkivä itseni työllistävä kääntäjä.

Vieras

#265

09.12.2015 09:26

Pakkohan järjettömään ns työttymyysturvasääd
ökseen on yritettävä vaikuttaa. Vetää mieleen mustaksi.

Vieras

#266

09.12.2015 09:26

Lähellä on paljon silpputyöläisiä, joilla on jo muutenkin tiukkaa.

Vieras

#267

09.12.2015 09:35

Tärkeä asia huomioida. Työ ja työn tekeminen tosiaan muuttuvat koko ajan ja ko. "lakiuudistus" ei millään tavalla vastaa nykyajan ihmisten tarpeita tai Sipilän hallituksen paljon toitottamien "byrokratian purkutalkoiden" henkeä. Yrittäjien oikeutta sosiaaliturvaan tulisi parantaa sen sijaan, että kasvatetaan entisestään tätä erilaisten ammattikuntien ryhmää, joilta yhteiskuntamme "peruspilari" eli oikeus sosiaaliturvaan viedään pois.
Ajateltavaa

#268 Re:

09.12.2015 09:36

#22: -  

Ei tämä laki ainakaan millään tavalla edistä Suomen taloutta, päinvastoin heikentää toisten asemaa ja työntekoa sekä passivoittaa ison joukon ihmisiä pois työmarkkinoilta. Nyt tällaisessa taloustilanteessa tulisi päättäjien ennemminkin kannustaa ja helpottaa freelancereitä ja pätkätöitä tekeviä ja ennenkaikkea motivoida tekemään omaa työtä, helpottaa laskuttamista ja tienaamista. Vain sillä tavoin voidaan luoda mahdollisimman paljon uusia yrityksiä ja lisätä veronmaksajien määrää. 

Lain haitat

  • Valtio saa vähemmän verotuloja
  • Estää monen uuden yrityksen syntymisen Suomeen, koska moni freelancer tai pätkätyöläinen voi päätyä perustamaan myöhemmin oman yrityksen, tai voi tulla palkatuksi toimeksiantajalleen muutaman projektin jälkeen. 
  • Passivoittaa suuren joukon ahkeria veronmaksajia
  • Lisää harmaata taloutta
  • Köyhyys lisääntyy
  • Lisää sosiaalikustannuksia
  • Estää osaamisen ylläpitämisen
  • Vaikeuttaa työllistymistä vaikeassa taloustilanteessa
  • Estää aktiivisuuden ja oma-aloitteisuuden 
  • Asettaa eriarvoiseen asemaan
  • Syrjii omaa työtä tekeviä työelämästä
  • On vastaan tasapuolisia oikeuksia ja yhdenvertaisuutta

Nyt tällaisessa taloustilanteessa tulisi enemmänkin parantaa freelancereiden asemaa, sekä lisätä tulorajoja, koska he edistävät myös Suomen taloutta, luovat tulevaisuudessa yrityksiä ja työpaikkoja sekä maksavat veroja. Kaikkien tulee voida olla yhdenvertaisia lain edessä, freelancer on omaa työtä tekevä ohjus ja Suomen taloutta eteenpäin vievä sotilas, matka yrittäjyyteen ja kasvuun muodostuu omasta aktiivisuudesta ja siitä että yhteiskunta sen sallii kaikkien yhteiseksi eduksi.


Vieras

#269

09.12.2015 09:39

Olen itse yksityisyrittäjä

Vieras

#270

09.12.2015 09:41

Itsensätyöllistäjä keikkatyöläinen freelance...
Passivoitu

#271 Erinomainen kirjoitus Ukko.fi blogissa

09.12.2015 09:43

Hallituksen ehdotus: Omaa työtä tekemällä ansioturva pois?

Linkki kirjoitukseen

 

Hallituksen esityksen 94/2015 tavoitteena on selventää omassa työssä työllistyvien henkilöiden, eli esimerkiksi kevytyrittäjien ansioturvaa koskevia ongelmia.

Ajatus on hyvä ja tärkeä, mutta valitettavasti lakimuutos rankaisee ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä.

Ansioturva pois niiltä jotka yrittävät työllistyä

UKKO.fi on tarjonnut työttömille mahdollisuuden työllistää itsensä omaehtoisesti. Samaan aikaan työttömällä on ollut mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa, jos tietyt ehdot täyttyvät. Olemme tarjonneet mahdollisuuden joustavaan siirtymiseen takaisin työelämään. Uusi laki tulisi rankaisemaan kaikkia näitä ihmisiä, poistamalla heiltä ansioturvan.

Eli ihminen joka aktiivisesti itse pyrkii työllistämään itsensä omilla taidoillaan, saa 1.1.2016 palkkioksi ansioturvan menetyksen. Mistä oikein on kyse?

Hallituksen esityksen mukaan kaikki omaa työtä tekevät henkilöt tiputettaisiin suoraan ansioturvan ulkopuolelle. 

Lue täältä koko kirjoitus! 

 


Vieras

#272

09.12.2015 09:49

Olen yksityinen ammatinharjoittaja.
Yrittäjä

#273

09.12.2015 09:55

Aikaisemmin freelancerina, pätkätyöntekijänä ja nyt yrittäjänä on monenlaista nähty. Itsensä työllistävien työttömyysturvan heikentäminen ei palvele ketään, vaan heittää kapuloita moniin rattaisiin. Esimerkiksi nyt haluaisin työlllistää sesongin aikaan ja osa-aikaisesti ihmisiä, mutta se on mahdotonta, koska keikan vuoksi menettää etuuksia. (Joten nyt kaikki keikkatyöntekijät ovat myös itse kokopäivätoimisia yrittäjiä, joilla on joka tapauksessa muitakin busineksiä). 

Hirvittää myös TE-toimiston virkailijoiden valta päättää siitä kuka työllistää itsensä. 


Vieras

#274

09.12.2015 10:05

Kenenkään työttömyysturvaa ei saa heikentää, taso on kautta linjan liian alhainen.

Vieras

#275

09.12.2015 10:08

Jään itse työttömäksi tammikuussa ja olen harkinnut juuri tällaista silpputyön tekemisen olevan ainoa mahdollisuus työllistää itseni. Jos siitä rangaistaan niin ei se kuulosta kyllä hyvältä.